Oli ihan pakko ostaa Lordin uusin levy The Arockalypse ja kuunnella sitä avoimin mielin ja korvin. Ja täytyy myöntää, että sehän on HYVÄ levy. Sitä voi kuunnella, ja kuunteleekin mielellään, useampia kertoja.
Levyllä on useita toimivia kappaleita. Itse pidin Bringing Back The Balls To Rock, Who's Your Daddy?, tietenkin Hard Rock Hallelujah, sekä The Chainsaw Buffet ja Good To Be Bad kappaleista. Tavallaan jokainen niistä biiseistä puolusti oikeuttaan tuolla levyllä. Ei turhia kappaleita. Se uutislähetys tuntui aluksi oudolta, mutta ihan ok.
Itse en ole aiemmin ollut Lordifani, mutta pidän hyvästä musiikista, kun sellaista kuulen. Tämä levy on hyvä. Eikä tuosta levystä tullut mitään saatanallisia fiiliksiä. Tunsin itseni edelleen hyväksi ihmiseksi. Tuollaiset saatananpalvontajutut tulisi lopettaa.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.