Olen ikäni ollut ns omituinen ja omiin maailmoihini uppoutuva enkä "osaa lukea rivien välistä". Viimeaikoina luin paljon tietoa eri mielenterveys ongelmista koska halusin tietää onko minulla joku tunnistettava tauti ja tein asperger testin. Sain melkein täydet pisteet! Kysyn että kuinka minun tulee menetellä käydä lääkärissä?
Kiitos avusta.
Kiitos avusta.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Viikkoja kestänyt mielen myllerrys. Olin sekä hämmentynyt että helpottunut.
Uskon että hyvin harva reagoin diagnoosiinsa näin; kerroin asiasta ens omaisilleni.
Sitten naapureille ja sellaisille fiksuilta vaikuttaville naisihmisille.
Kun virastossa asiointini tökkii, kerron As-kömpelyydestäni.
Suomalaiset yllättävän fiksuja. Kukaan ei ole tullut vielä ivamielessä iholle.
Alat opiskelemaan lisää Autismikirjoon liittyvää tietoutta.
Vain lähetteen kautta pääset neurologin vast.otolle.
Välttämättä sinun ei tartte tehä mitään. Tietysti sinun pitää alkaa
harrastamaan myötäsyntyisiä vahvuuksiasi.
ja kun kerron hoitopaikassa, että olin lapsena hänen kaltaisensa, pitävät minua hulluna!
pitävätkö he siis lastasikin hulluna? Huh huh.. ei voi olla näkymättä työssä.
Harvempi neurologi tekee asperger-diagnooseja, kyllä se on psykiatrien alaa ainakin vielä.
paikkaansa!? Eiväthän suurin osa psykiatreista ymmärrä neurologisten oireiden päälle enempää kuin sika joulusta!
Aspergerin oireet ovat lähinnä psykiatrisia, eivät neurologisia.
Voisiko sanoa, että assissa psykiatriset oireet johtuvat neurologisista oireista?
Hermorakenne poikkeava, mistä johtuu väärät määrät coctaileja...
että neurologista kuin myös psyykkistä oireistoa.
Kun lastani alettiin tutkia, tutkimukset käynnistettiin lasten psykiatrisella pkl:lla ja siellä kuljettiin kuukausia. Tutkimukset päättyivät jaksoon lasten neurologisella osastolla. Siellä oli päiväkäynnit relun viikon ajan. Diagnoosi varmentui Asperger- oireyhtymäksi ja se oli kaikkien tutkivien tahojen yhteistyön tulos. Molempia "oireita"(ja ongelmia) on edelleen vuosia diagnoosin/kuntoutuksen jälkeen ja ilman muuta ne seuraavat läpi elämän. Niiden kanssa on vaan opittava elämään.
eivät tunnusta aspergeria - on kuulema kiistelty diagnoosi
tääläkin. En tiedä miksei voi sietää asseja - vaan pitää yrittää tehdä heistä nt. Mahdotonta psykiatrit ei anna periksi!
Olen juossut nyt yhdeksänvuotiaan poikani kanssa asiantuntijoilla vuosia. Tunne on vahva, että kaikki ei ole aivan kohdillaan. Miten ja mistä teillä aspergerepäily heräsi ja miten sitä lähti viemään eteenpäin.
Esikouluiässä tuli tarhasta viestiä, että pitäisi käyttää psykologilla tms..lapsi ei pysy miden mukana, liikunnassa menee oikea ja vasen sekaisin ym.. Käytin lasta psykologilla ja myös puheterapeutilla. Psykologin testeissä tuli ilmi, että lapsen taidot ovat laidasta laitaan.
Eli hyvin vastakohtaiset taidot, mutta kykenee aloittamaan koulun, mutta tulee todennäköisesti tarvitsemaan erityisopetusta jossakin(ainakin matematiikassa). Puheterapeutti totesi, että puhe on persoonallista (pikkuvanhaa) mutta erittäin hyvää, selkeää artikulointia.
Koulu alkoi ja opettaja oli ihmeissään ja totesi, että lapsi on kuin olisi tipautettu katon läpi luokkaan.Lapsi ei osannut suunnistaa koulun sisällä, ei löytänyt tavaroita repusta vaikka ne olivat siellä ja jne. Eityisopetusta sai matikassa. Panostin vielä kotona lukemiseen ja kirjoittamiseen ja yks kaks lapsi alkoi lukea ja kirjoittaa ja vielä hyvin. Molemmat taidot ovat sitten olleetkin mieliaineita ja ala-astella lapsi oli luokkansa paras lukija.
Lapsi oli toisella luokalla, kun näin sattumalta sanomalehdestä jutun jonka otsikko oli jotain.." Arjen rutiinit eivät älykön vahvuuksia" ja siitä edelleen, että oikea ja vasen sekoittuu vielä armeijassakin ym.. Aistiyliherkkyydet "pistivät" myös heti silmään. Tunsin oitis, kuinka "palaset loksahtivat" paikoilleen. Lehtijuttu käsitteli Liisa Laukkarisen Marius-pojan As-tarinaa. Seuraavana päivänä soitin Autismiliittoon ja sain sieltä As-seulontatestit( Gillberg)ym kirjallista materiaalia. Testi antoi jo selvän viitteen, sillä tulos oli liki 40 pistettä.(myös Opettaja teki myöhemmin lapsesta testin ja se näytti 22pist) Soitin koulun terveydenhoitajalle ja sain koululääkärin puhelimeen. Koululääkäri totesi, että hän on aika tuore lääkäri ja hän tiedä Asbergerista juuri mitään, sillä heillä ei ole ollut koulutuksessa siitä opetusta. Lääkäri sanoi vielä, että tulisi hakeutua yksityislääkärin.
Totesin, että tutkimus kuuluu kunnalliselle puolelle ja varasin ajan TK:n.
TK:n lastenlääkäri yritti peloitella, että yliopistosairaalaan on pitkä jonotus, mutta teki lähetteen sinne ja aika tulikin kahden viikon päähän. Tutkimukset alkoivat polikliinisesti lasten psykiatrisella ja ne olivat monipuolisia ja niissä kävimme useiden kuukausien ajan.
Tutkimusjakso päättyi lasten neurologiselle osastolle ja varmentui As-diagnoosi, jonka tiesin varmaksi Aspergerista luettuani.
Minullekin Asperger oli siihen saakka täysin tuntematon.
Lapsen diagnoosin ja oman lukemani/saamani As-tiedon kautta selvisi myös suvun "oudot tyypit" ja löysin heti itsestänikin piirteitä - kuin myös monesta sukulaisesta ja jopa tutuista.
Tietoisuus Aspergerista esim terveyden/sairaudenhoidossa on edelleen monilla paikkakunnilla heikkoa. Asperger asiantuntijoita on edelleen liian vähän. Näin olen käsittänyt.
Vanhemmilta vaaditaan sinnikkyyttä ja kärsivällisyyttä, jotta apua löytyy ja sitä saa.
Diagnoosi on ollut ehdottoman tarpeellinen.Sitä on tarvittu mm kuntoutukseen ja koulun erityisopetukseen. Diagnoosin myötä tuli vastaus moniin kysymyksiin, jotka askarrutti ja uuvutti.
Elämä on ollut vuoristorataa ja diagnoosin myötä tieto toi toisaalta helpotuksen ja toisaalta "tuskan" tulevaisuudesta. On hyvä tietää miksi on erilainen, mutta silti olemme pyrkineet elämään mahdollisimman normaalisti. Lapsi tiesi jo 7v että hän on erilainen ja kysyi usein, että miksi olen erilainen? Itsekin tiesin, että jotain on käytöksen takana, mutta olin ymmälläni mistä on kyse? Monista asioista näki, että älyä kyllä on.
Elämä on ollut värikästä ja haasteellista, siihen on sisältynyt keräilyä ja intohimoista paneutumista eri asioihin. Nyt elämme murrosikää ja murrosikäisen mielenmalli on hyvin "mustavalkoinen", on ehdoton kaikessa, ei ole ylipuhuttavissa - ei ainakaan helposti. Lahjakas, verbaalisesti/kirjallisesti,kielellisesti/taiteellisesti. Hänellä on myös ehdoton "malli" mitä voi/haluaa tehdä. Tosin taidotkin rajoittavat tiettyjä aloja. Tulevaisuus on haasteita täynnä ja yhtä lailla tuskaa siitä löytyykö se "oma ala" missä voi toteuttaa itseään.
Tuli nyt aika pitkä "kertomus" meidän kokemuksista , mutta toivottavasti tästä on jotain apua useammalle.
Aurinkoista kesää kaikille ja te jotka haette vastausta lapsen käytökseen/erilaisuuteen.Hyvä alku esim As-epäilyssä, on tehdä Gillbergin testi. Se antaa suuntaa. Älkää hellittäkö. Kyllä apu ja vastaus löytyy kun on tarpeeksi sinnikäs. Valitettavasti usein tarvitaan tavallista enemmän sisua. Voimia ja tsemppiä!
Mutta vei meidät väärään osoitteeseen - kallonkutistajalle. Siellä lasta on pidetty kaksi vuotta kahden lukon takana vankina. Laqhjakkaan lapsen ongelmana on pidetty hänen lahjakkuuttaan ja on kielletty kaikki harrastukset - stressiä aiheuttavina.
Helsingissä psykiatrit eivät tunnista eivätkä tunnusta aspergeria. heistä se on kiistelty syndrooma. Muualla maassa ovat toisilla linjoilla. Eikä tunnistamisen kanssa ole ongelmia.
ole Asperger-center, josta uskoisi löytyvän asiantuntevaa apua. Mm As-asiantuntija Taina Nieminen von Wend toimi Asperger centerissä muutama vuosi sitten. Olettaisi, että siellä hän toimii edelleen.