Missä tehdään harjoutus-, oppilastyönä pihasuunnittelua. Alueena on keskisuuri taloyhtiö.
Pihasuunnittelu
Oppilastyönä
61608
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Ainakin ennen Hämeen ammttikorkeakoulussa tehtiin harjoutuksia "oikeisiin" kohteisiin, mm.asuntoyhtiöille. Soitapa sinne ja kysy.
Soitampa sinne
Soita vaikka Mäntsälän ammattiopistoon puutarhaopinnoista vastaavalle. Sitä kautta saatat saada asiantuntevamman ja edullisemman suunnitelman kuin ammattikorkean kautta.
Ammattikorkeassa näet opetellaan enemmänkin piirtämään ja värittämään kauniisti, ilman kunnon kenttä-oppeja. Suunnitelmasta saattaa näin tulla helposti vain kaunis, ei käytännöllinen.
Puutarhuriksi opiskelevan ympäristörakentaminen on kuitenkin hallussa, joten sommittelun klaaraavan puutarhurin onnistumisprosentti suunnittelussa voi hyvinkin olla suurempi!
Visioida osaa (melkein) kuka vaan. Toinen juttu on sitten tuoda visiot paperille niin, että niiden perusteella pystyy rakentamaan oikein (melkein) kuka vaan. Vain maanpäälliset asiat kun eivät ole tärkeitä, vaan se, mitä pinnan alta löytyy.
Samalla viivalla ovat opinnoissaan puskasta kouluun lähteneet puutarhuri- ja hortonomiopiskelijat, tosin kuten koulutuksen nimikin antaa ymmärtää, hortonomien kirjaviisaus lienee syvemmällä pohjalla ja antaa enemmän valmiuksia muuhunkin kuin tavallisten ihmisten omakotitalojen pihojen piirtelyyn.
Ai yksi lyhykäinen kurssi jokaista eri tyyppistä pihaa kohden riittää sen viisauden antamaan?
Pohjatietoja käsitellään myös opistossa, niin kuin monta muutakin rakenteellisesti tärkeää kokonaisuutta. Ei ideoida vain kivoja värejä!
Niin vastasit itsekin...kirjaviisaus! Todellakin. Mistä asti kirjaviisaat ovat tuoneet hyviä käytännön toteutuksia tosielämään. Pihan suunnittelu ei vaadi tieteellistä todentamisata, vaan rehtiä käytännön tietoutta ts. rakentamisen yleisten ohjeiden sisäistämistä sekä visuaalista hahmotuskykyä.
"Pihan suunnittelu ei vaadi tieteellistä todentamisata, vaan rehtiä käytännön tietoutta ts. rakentamisen yleisten ohjeiden sisäistämistä sekä visuaalista hahmotuskykyä." Tässä sen kiteytit. Tosin moni asia perustuu "tieteelliseen todentamiseen", mutta näin se käytännössä menee.
En halua mitenkään halveksua puutarhurikoulutusta (puutarhuri itsekin), mutta sen perusteella en pystyisi (pystynyt) suunnittelemaan sen tason viheralueita ja laatimaan työkuvia kuin nyt teen. Ja kuten aiemminkin olen joskus todennut, parastahan toki olisi käydä pitkän linjan koulu ja opiskella ensin puutarhuriksi ja sitten vasta hortonomiksi. Koulutuksestakin saa paljon enemmän.