seurustelusta kumppanuudesta.
Kun itse loppujen lopuksi tajusin mitä minulta oli aina uupunut ja mikä loppujen lopuksi olin niin se helpotti sisäisesti itseäni kovastikin.
Ulkopuoliset paineet olivat sitäkin rankempia, muutos perusheterosta vain ihmistä rakastavaksi.Olin ollut koko elämäni vain ns. heteroiden kanssa tekemisissä ja uuden elämäntyylin ja -tavan kanssa meni noin monta vuotta. Joku voi tietysti sanoa että että ei se sen kummempaa ole kuin jos olisi tiennyt olevansa vaikka bi. jo nuoresta pitäen.mutta jotenkin en usko siihen. Jollain tavalla kun lueskelee ja keskustelee niin on muitakin joilla aikaa on mennyt, prosessi on tapahtunut muutamassa vuodessa.
Siellä vilahtelevat, perhe, sukulaiset, työ ja muuta tuollaista. Eikö nämä asiat ole olleet muille vaikeita? tai miten selvinneet niistä?
Se muutos ja Kasvu vei itseltä neljä vuotta.
Kun itse loppujen lopuksi tajusin mitä minulta oli aina uupunut ja mikä loppujen lopuksi olin niin se helpotti sisäisesti itseäni kovastikin.
Ulkopuoliset paineet olivat sitäkin rankempia, muutos perusheterosta vain ihmistä rakastavaksi.Olin ollut koko elämäni vain ns. heteroiden kanssa tekemisissä ja uuden elämäntyylin ja -tavan kanssa meni noin monta vuotta. Joku voi tietysti sanoa että että ei se sen kummempaa ole kuin jos olisi tiennyt olevansa vaikka bi. jo nuoresta pitäen.mutta jotenkin en usko siihen. Jollain tavalla kun lueskelee ja keskustelee niin on muitakin joilla aikaa on mennyt, prosessi on tapahtunut muutamassa vuodessa.
Siellä vilahtelevat, perhe, sukulaiset, työ ja muuta tuollaista. Eikö nämä asiat ole olleet muille vaikeita? tai miten selvinneet niistä?
Se muutos ja Kasvu vei itseltä neljä vuotta.
Vastaukset 12
Vanhimmat
asian kanssa edelleen, tosin päivä päivältä se on helpompaa. Kasvu ja muutokset todellakin ottavat pitkän ajan.
Terveisin n.5 vuotta
Minä olen ollut parisen vuotta tietoinen, että voin rakastua samaa sukupuolta olevaan. Helppoa ei ole ollut alusta lähtien. Asia ei mennyt niin vain todeteta, että kas näin sitä rakastuttiin.
Aluksi jopa häpesin tunteitani ja pelkäsin kaikkien näkevän lävitseni ja tuomitsevan minut. Ahdistuin. Ei ollut ketään, kenelle olisin uskaltanut edes puhua enkä tiennyt näiden palstojenkaan olemassaolosta. Pelastuksekseni koituivat silloin juuri nämä keskustelupalstat ja ihmisten kannanotot - sain sentään vertaistukea ja huomasin, että ihmiset suhtautuvat itseensä luonnollisesti, olivatpa lesboja tai biitä. Oli aivan ihana huomata, etten olekaan ihan pipi BiBi.
Prosessoin asiaa vieläkin. Edelleen tuntuu välillä ihan älyttömältä ajatus olla rakastunut toiseen naiseen (tosin se on jo ohikin se juttu).Mietin vain, pääsenkö koskaan aivan sinuksi asian kanssa.
Asian kanssa jahnaamiseen meni niin pitkään koska jotkut tuttavat sanoivat näkevänsä sen minusta päältäpäin ja jopa outtasivat minut ja minä tietysti kielsin kaiken, niin itselleni kuin muillekin.
Kun uskaltauduin homobaariin käymään niin minulle ei puhuttu, mutta minusta puhuttiin selän takana pahaa, ihan kuin seurakunnassakin.
Että aina sä kerrot kuinka ensin aloit kiihkouskovaiseksi ja sitten erosit ja sitten sua ei huolittu lesboksi eikä oikein miksikään. Onhan se nyyh, mutta ei se ole niinkään että olet itse ollut vaikuttamatta elämääsi.
Joo, me kaikki jo tiedetään kuinka lesbot on sun mielestä kuppikuntia ja niin on uskovaisetkin, mutta hyvä elämä sentään, jos kaikki olisi vain ääripäitä maailma olisi juuri niin tylyn kuuloinen kuin annat sen näissä ymmärtää olevan.
Ei se ole kenekään ongelma että sä olet ex-jotain. Onko se sulle ja jos niin deal with it.
Catsynkin "tyly"elämä mahtuu,niin kuin meidän muidenkin:)
Minä ainakin jaksan aivan hyvin hänen kirjoituksiaan niin kuin sinunkin,
DEAL WITH IT :)
On varmaan ollut kamalaa kokea tuollaista, mitä olet kokenut. Eräs minun ystäväni on kärsinyt vuosikausia siitä, että on joutunut pilkatuksi lesboutensa takia, että oli näyttänyt tunteensa. Ystäväni meni aivan lukkoon eikä voinut hyväksyä asiaa itsessään eikä voinut puhua siitä kenellekään... Hänellä ei ole ollut helppoa. Elää nyt sellaisen asian kanssa vuosikaudet yksin.
"mitä sä
Kirjoittanut: saat tosta? 1.6.2006 klo 21.28
Että aina sä kerrot kuinka ensin aloit kiihkouskovaiseksi ja sitten erosit ja sitten sua ei huolittu lesboksi eikä oikein miksikään. Onhan se nyyh, mutta ei se ole niinkään että olet itse ollut vaikuttamatta elämääsi. "
Ilman muuta olen itse vaikuttanut elämääni ja itse asiassa ärsytän sinua sanomalla että olen tehnyt aivan oikeita valintoja. Kiihkouskovaisuus antoi minulle sellaisen kokemuksen että se myöhäisemmässä vaiheessa toimi rokotteena Aslania vastaan ja Aslan olisi tietysti ollut minulle tuhoisa.
On myöskin täysin oikeutettua vastustaa mccarthyististä lesbouden tuputtamista heteroystäviltä ja vaatia itselleen aikaa miettiä asiaa.
Narsismi on minun rakastamisessani suurempi haaste kuin lesbous. Jos minulle tulee ongelma samansukupuolisen rakastamisen kanssa, asiallista neuvoa löytyy. Jos taas minä etsin tietoa miten rakastaa narsismista huolimatta, neuvo on että minun kumppanini tulisi katkaista suhteensa minuun mitä pikimmiten.
Uskonlahkosta viisastuneena tiedän pienten kuppikuntien vaarat ja sen yhtenäistävän vaikutuksen mikä sillä on jäseniinsä.
Jos minä heitän tuollaisen kymmenen vuotta mitä minä olen jauhanut tätä homoseksuaalisuusasiaa päässäni ja kymmenen sitä edeltänyttä vuotta jolloin en edes juurikaan käsittänyt koko rakastamista edes ilmiönä, niin sen ajan pituus ei johdu biseksuaalisuudesta.
"Ei se ole kenekään ongelma että sä olet ex-jotain."
Aika ajoin on ongelma se, etten voi rehellisesti sanoa tunteneeni homoseksuaalisia tunteita varhaisessa iässä ja se, kuinka näille ihmisille voisi kommunikoida sen, että ei se johtunut siitä että minulla olisi siihen aikaan ollut heteroseksuaalisia tunteita.
Kun asia kuitenkin pulpahtaa esille silloin tällöin niin pitää vääntää rautalankaa.
No se tapahtui sillä tavalla että tapasin naisen joka oli täysin aseistariisuva ja sympaattinen eikä millään tavalla uhkaava.
Hän rakasti minua ei sen takia mikä vaikutus minulla oli häneen, vaan siitä huolimatta. Nolasin itseni hänen edessään ja punastelin. Hän oli tarpeeksi älykäs nähdäkseen minun lävitseni, mutta hän ei käyttänyt tilaisuutta hallitakseen minua.
Ja minä kelpasin hänelle sellaisena minä minä olin, ilman että minun olisi pitänyt näytellä mitään. Turha olisi ollutkaan näytellä, hän olisi nähnyt läpi kuitenkin.
Mutta nähdäkö tuo kokemuksena kahden naisen välisestä suhteesta vai onko se vaikuttava voima minun kohdallani tunne siitä että tämä nainen lääkitsi minun sieluani ja että yksinäisen panssarini vankina ollessani sain kerrankin elämässäni kokea seuraa?
Ei minua edes moinen teoreettinen kysymys kiinnosta.Minua kiinnostaisi kokea uudetaan jotain tuollaista.
niin se varmasti on että kovastikin joutuu pohtimaan näitä asioita ja tekemään jyrkkiäkin ratkaisuja.
Tänäänkin puhelimessa kerroin vain kuulumisistani ja sanoin meneväni kyläilemään yleisesti vain ohimennen jolloin puhelimen toiseen päähän tuli jääkylmä tunnelma. harmi
vuoden elämän muuttuminen ja selkeytyminen tähän mitä nyt on. Mut ajan kansssa hyvä tulee. Suurimman työn olen tehnyt itseni, omien ajatusteni ja tunnemaailman tasoittumisen kanssa.
Ensin meni heteroelämän lopussa ja siitä irtaannuttua siirtymävaihetta ihmisiin, muutamiin seurustelusuhteisiin ja uuteen elämääni tavallaan tutustuessa. Tärkeintä minulle on ollut luotettavan kumppanin löytyminen. Elämä alkaa viedä mennessään luottamuksen myötä, oppii jakamaan sitä. Suhteet ympäröivään maailmaan ja reaktiot molemmin puolin on helpompi käsitellä. Elämä tasaantuu eikä sitä itsekään enää peilaa miettimällä muiden suhtautumista kuin kummajaiseen.
Usein itse ennakoi muitten suhtautumista mutkikkaammaksi kuin mitä sitten osoittautuu kertoessaan elämästään ja parisuhteestaan sukulaisille ja ystäville. Kaikille ei tietysti tule kovin laajasti yksityisasioistaan kertoneeksi, terve harkinta on tässäkin paikallaan ihan kuin missä tahaansa kanssakäymisessä. Jotkut tuttavuudet ovat laimenneet, mutta niin elämässä voi käydä riippumatta siitä miten on seksuaalisesti suuntautunut tai miten tai kenen kanssa elää. Mutkaton suhtautuminen minuun entisenlaisena itsenäni, vähän uudistuneena ihmisenä, on aina ilahduttavaa. Enimmäkseen näin.
Olen vielä naimisissa miehen kanssa. Tuo kaikki vielä edessä. Olen havahtunut elämääni n vuosi sitten, vaikka tiennyt asian jo nuoresta. Lapset vielä pieniä enkä radikaaleja ratkaisuja ole rohjennut tehdä. Pelottaa kyllä tulevaisuus ja mitä tulee tapahtumaan. En voi näinkään elää jos haluan olla itselleni rehellinen.
On ne vaikeita. Ihan sama missä iässä niiden kanssa aloittaa. Perhe, suku, ystävät, työkaverit, kaikkien kanssa asiat tulevat esiin, kaikkien kanssa on hanskattava.
Yhdet hyväksyvät, toiset eivät ja kolmannet jonkun ajan päästä. Raskasta on se, että itse on se, jonka täytyy ymmärtää eniten, niin oman itsensä kuin toistenkin puolesta.
Ja kuitenkin, se on sen kaiken arvoista.
Toisella puolella vaakakupissa on jatkuvasti niin paljon painoa, että nuo, vaikkakin kipeät ja tuskallisetkin asiat, ne kestää jotenkin, sillä siitä mitä tuntee, ei voi luopua. Se on liian ihanaa.