Haluaisin saada tyttöystävän

Kaverit ovat toki tärkeitä elämässä, mutta kaikkein parasta olisi jos minulla olisi tyttöystävä. Yksinolo alkaa tuntua niin rasittavalta vaikka mitä mieltä oltaisinkiin siitä että ihminen on maailmassa joka tapauksessa aina yksin. Olen ihan normaali ja fyysisesti terve mies, mutta henkisesti olen uupunut yksinäisyyden takia. Jos ihminen jaksaa ja haluaa vapaaehtoisesti olla yksin, niin siitä vaan. Mutta minulle yksinäisyys riittää jo, aikaisemmin pystyin olemaan yksin mutta liika on aina liikaa. Tyttöystävän kanssa voisi käydä yhdessä kävelyllä iltaisin, katsoa telkkaria yhdessä ja käydä kaupassa yhdessä. Asioita voisi tehdä toisen ihmisen kanssa eikä yksin, olisihan se mukavaa. Mihinkään yksinäisten miittiin en ole lähdössä sillä en halua missään murehtijajoukossa joukolla murehtia elämän varjopuolia. Lähes kaikilla kavereilla on jo kumppani, itse olen ainoa jolla ei ole ketään.
131731
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

samat fiilikset itsellänikin. Tuntuu että tämä lievä masennus helpottaa aina kun ihastuu johonkin naiseen, taitaa olla totisinta totta että rakkaus parantaa. Toista on sitten se, kun saa tietää että kiinnostus on yksipuolista, mutta eiköhän 'se oikea' tule joku päivä vastaan!

Äänestä
  • Ei yksinolo ole luontainen tila juuri kenelleekään. Jos on paljon seuraa ja kavereita on todennäköisesti joskus sitä mieltä että haluaa olla yksin. Jos asiat ovat aina olleet noin ei välttämättä ymmärrä yksinolevien tuntemuksia. Itsellänikin oli aikaisemmin niin paljon kavereita ja tuttavia etten tuntenut yksinäisyyttä ja saatoin joskus vetäytyä omiin oloihini. Mutta nyt olen ollut omissa oloissani niin kauan ettei enää tunnu yhtään hyvältä. Yksinolo masentaa vaikkei kyse olisikaan mistään oikeasta masennuksesta. Tai mistä sen tietää johtaako se oikeaan masennukseen. Joillakin johtaa ja joillakin ei. Ihastuminen helpottaa yksinäisyyttä hyvin paljon, varsinkin jos toinen osoittaa edes vähän kiinnostusta.

    Äänestä

Tiedän paljon ihmisiä, jotka ovat suhteessakin yksinäisiä. Se ei ole ratkaisu ongelmiin, että seurustelee. Tiedän sen myös ihan omakohtaisten kokemusteni kautta. Ensin kannattaa miettiä omat oikeat motiivinsa, että miksi oikeasti haluaa seurustella. Onko syy oikeasti se, että kun kaikki muutkin, niin munkin täytyy? Jos näin, ei lähtökohdat suhteeseen ole kauheen hääppöiset.
Totta kai asioita on kivempi tehdä jonkun toisen kanssa, eikä yksin ole kiva käydä nukkumaan. Ja tiedän sen, että yksinäisyys voi aiheuttaa kauhean masennuksen, varsinkin jos on saanut pettyä useasti suhteisiin ja luottamus on vaikeaa. Musta tuntuu, että tämänhetkinen maailantilanne, ihmisten suhtautuminen toisiinsa välinpitämättömästi, sekä empatianpuute lisäävät yksinäisyysahdistusta entisestään.
Jokainen on kuitenkin oman itsensä herra, jos uskaltaa tarttua hetkeen, voi siitä syntyä useita uusia hetkiä tai sitten ei. Riski on otettava.

Äänestä
  • En ymmärrä miten kukaan voi olla yksinäinen toimivassa seursutelusuhteessa, mutta en suinkaan halua seurustulla siksi että muut sitä tekevät. Kyllä se on ihan luontainen läheisyydenkaipuu joka on syynä.

    Äänestä

  • Yksinoloon kyllästynyt kirjoitti:

    En ymmärrä miten kukaan voi olla yksinäinen toimivassa seursutelusuhteessa, mutta en suinkaan halua seurustulla siksi että muut sitä tekevät. Kyllä se on ihan luontainen läheisyydenkaipuu joka on syynä.

    kesällä järven rannalla ja katson onnellisia pariskuntia soutamassa horistontissa.Olen kai liian erikoinen ja huono ihminen, jotta löytäisin ketään miestä itselleni.Toisaalta olen hyvin turtunut tottunut tähän yksin oloon, mutta usein iltaisin nukkumaan mennessä tulee synkkiä surullisia hetkiä, kun ajattelee kuinka yksin sitä on. Suree sitä ettei ole löytänyt ketään samanhenkistä ihmistä, jonka kanssa voisi olla oma itsensä jakaa näitä asioita. Jonka kanssa ajatukset menisivät edes suurin piirtein yhteen.
    Tiedän kyllä että olisin kunnollinen, toisia ajatteleva vaimo jollekin.

    Vertaan itseäni myös muihin sukulaisiin, jotka ovat jo ikäisinäni parikymppisinä löytäneet parin tai jo aiemminkin.

    suhteessa voi olla yksinäinen. En sanonutkaan, että sellainen suhde olisi toimiva. Halusin vain painottaa, ettei kaikki ole aina niin herkkua kuin miltä päällepäin näyttää. Kenenkään ahdinko ei tietenkään ole hyvä asia, mutta täytyy muistaa, että jokaisella on omat vaikaeat aikansa. Täydellistä suhdetta ei olekaan.
    Sanoit läheisyydenkaipuun syyksesi. No, ymmärrettävää. Itse olen ollut "sinkku" kohta jo kolme vuotta ja tiedän mistä puhut. On kuitenkin parempi ettei ala suhteeseen vain sen takia, että on läheisyydenkaipuu. Jos alkaa väärän ihmisen kanssa suhteeseen, tulee tuo läheisyydenkaipuu kahta kauheampana takaisin. Kannattaa nauttia elämästä, ja tehdä sellaisia asioita, joita ei myöhemmin voi kun on lapsia ja niin edelleen. Sitten niitäkin aikoja kaipaa myöhemmin, usko pois.

    Äänestä

  • Fire84 kirjoitti:

    Itse olen kanssa yksinäinen ja mikä pahempaa,
    kärsin lievistä paniikkihäiriö kohtauksista(tosin itsestään johtumattomista koska pystyn olemaan ihmisten keskelläkin,lääkärin mukaan).
    Ihastun todella helpolla miehiin ja sitten kun palaan maan pinnalle ja tajuan etten voi kuitenkaan ketään saada/löytää,tulee ihan tyhmä olo ja sitä vaan jää yksin.Asun pienellä paikkakunnalla(n.10,000asukasta)ja tuntuu että kaikki "tietää"toisten asioista ainakin siitä päätellen että kovasti kaikki olemattomat juorut leviää=/
    Tykkään kamalasti eläimistä ja niiden avulla varmaankin jaksan jokaisen päivän uudestaan ja uudestaan.Tällä hetkellä minulla ei ole kavereita koska kaveruus on loppunut melkein aina siihen että huomaan toisen vaan valehdelleen ja pettäneen(siis kaverina)eikä jaksa innostaa olla väleissä tälläisten ihmisten kanssa.
    Olis tosi ihanaa löytää kunnollinen mies ja viettää yhdessä aikaa/tätä elämää=)
    Taidan olla jo ihan tympääntynyt tähän ns."miesvalikoimaan"kaikki taitaa nykyään olla vaan erään tietyn asian perässä( yhden illan jutut)viestin aloittaja,ota yhteyttä maililla minuun jos seura kelpaa(edes kaverimielessä)
    Tai kirjoita tänne niin "jutellaan"lissää=)
    [email protected]

    Äänestä

  • Fire84 kirjoitti:

    suhteessa voi olla yksinäinen. En sanonutkaan, että sellainen suhde olisi toimiva. Halusin vain painottaa, ettei kaikki ole aina niin herkkua kuin miltä päällepäin näyttää. Kenenkään ahdinko ei tietenkään ole hyvä asia, mutta täytyy muistaa, että jokaisella on omat vaikaeat aikansa. Täydellistä suhdetta ei olekaan.
    Sanoit läheisyydenkaipuun syyksesi. No, ymmärrettävää. Itse olen ollut "sinkku" kohta jo kolme vuotta ja tiedän mistä puhut. On kuitenkin parempi ettei ala suhteeseen vain sen takia, että on läheisyydenkaipuu. Jos alkaa väärän ihmisen kanssa suhteeseen, tulee tuo läheisyydenkaipuu kahta kauheampana takaisin. Kannattaa nauttia elämästä, ja tehdä sellaisia asioita, joita ei myöhemmin voi kun on lapsia ja niin edelleen. Sitten niitäkin aikoja kaipaa myöhemmin, usko pois.

    Lapsia tuskin tulee jos olen vielä kovin pitkään yksin. Ja näitä aikoja en jatkossa halua muistella yhtään, ei näissä ole mitään kehumista. En kuitenkaan rupeaisi suhteeseen semmoisen henkilön kanssa josta en pidä, se on ihan selvä asia. Kyllä toisesta täytyy oikeasti välittää jos sen kanssa haluaa olla.

    Äänestä

  • Yksinoloon kyllästynyt kirjoitti:

    Lapsia tuskin tulee jos olen vielä kovin pitkään yksin. Ja näitä aikoja en jatkossa halua muistella yhtään, ei näissä ole mitään kehumista. En kuitenkaan rupeaisi suhteeseen semmoisen henkilön kanssa josta en pidä, se on ihan selvä asia. Kyllä toisesta täytyy oikeasti välittää jos sen kanssa haluaa olla.

    No tietenkään sellaisen kanssa kukaan halua olla, josta ei oikeasti välitä. Kumma juttu, mutta itse olen nähnyt sellaisia suhteita vierestä. Sitä siis tarkoitin. Aletaan seurustelemaan sellaisen tyypin kanssa, joka on "ihan kiva". Jos joku kuvailee kumppaniaan "ihan kivaksi", ei voi olla kyseessä suurta tunteiden paloa. En tarkoita, että räiskyvää ja tulista romantiikkaa aina alussa olisikaan, vaan yleensä välittäminen ja kiintyminen kasvaa ajan myötä.
    Halusin vain kannustaa sinua kirjoituksellani, koska etsimällä itselleen harrastuksia ja niiden kautta uusia tuttavuuksi, voi jo saada aivan erilaista ja parempaa sisältöä elämään. Itsesuggestio auttaa myös, vaikka se kovin kummalta ja typerältä kuulostaisikin. Joka ilta ennenkuin menet nukkumaan hoe itsellesi: "olen hyvä, saan elämänkumppanin ja ystäviä". Kun tarpeeksi kauan hoet, huomaat, että koko ajattelumaailmasi muuttuu vähitellen. Tämä vaaatii pitkää pinnaa ja sitkeyttä, mutta se kannattaa.
    Voimia sinulle ja onnea tulevaisuudessa! =)

    Äänestä

  • taas yksin kirjoitti:

    kesällä järven rannalla ja katson onnellisia pariskuntia soutamassa horistontissa.Olen kai liian erikoinen ja huono ihminen, jotta löytäisin ketään miestä itselleni.Toisaalta olen hyvin turtunut tottunut tähän yksin oloon, mutta usein iltaisin nukkumaan mennessä tulee synkkiä surullisia hetkiä, kun ajattelee kuinka yksin sitä on. Suree sitä ettei ole löytänyt ketään samanhenkistä ihmistä, jonka kanssa voisi olla oma itsensä jakaa näitä asioita. Jonka kanssa ajatukset menisivät edes suurin piirtein yhteen.
    Tiedän kyllä että olisin kunnollinen, toisia ajatteleva vaimo jollekin.

    Vertaan itseäni myös muihin sukulaisiin, jotka ovat jo ikäisinäni parikymppisinä löytäneet parin tai jo aiemminkin.

    Vai erikoinen persoona? Samanlaista on itse tullut koettua. : )
    Haluaisitko tutustua toiseen joukkoon sopimattomaan persoosnaan?

    Äänestä

Ehkä sinun kannattaisi tutustua naispuolisiin ensin kavereina, sitten ystävinä, ja sitten vasta tyttöystävinä..?

Ensin vain silmäilisit naisten mahdollisia luonteita ja valitsisit niistä itsellesi sopivimman. Tietenkin PALJON helpommin sanottu kuin tehty, mutta tällä tavoin olisi helpointa aloittaa. Kaveruushan on aina kaveruutta, eikä siinä mitään ihmeempiä vaadita. Kaveri voi olla kuka hyvänsä, mies tai nainen, lapsi tai aikuinen, eikä "kavereilla" tarvitse edes synkata! Itse ainakin ymmärrän, että kaverina oleminen on kokeilua.. -> Aina voi kokeilla eikä koskaan tarvitse nolostua/harmistua, jos ei tärpännyt. Monet ihmiset lopettavat uudet kaveruussuhteensa äkkiseltään. Ei siinä ole mitään ihmeellistä, sillä kaveruus ei velvoita mihinkään.

Eli ensin jos tutustuisit pelkkänä kaverina johonkin naispuoleiseen ja vasta sitten odottaisit jotain enemmän. Se olisi neuvoni.
Jaksamisia:)

Äänestä
  • Minulle on se tutustuminen vähän vaikeata mutta ei mahdotonta. Olen nyt viime aikoina kokeillut nettitreffejä ja ainakin sitä kautta vaikuttaisi tärpänneen. Muuten en aina kovin puhelias ole, tai riippuu paljon minkälainen päivä on ollut. Jos työt ovat vieneet voimat en kauheasti jaksa muista kiinnostua, siksi kokeilen nettitreffejä. Vähän on parempi olo nyt, täytyy vain sopia treffipäivämäärä ja toivoa että kaikki sujuu niin kuin toivookin. Lomien takia treffit eivät ole ihan vielä mutta uskon että ne toteutuvat kuitenkin.

    Äänestä

suustani!

-yksinäinen myös-

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Yksinoloon kyllästynyt kirjoitti:

Kaverit ovat toki tärkeitä elämässä, mutta kaikkein parasta olisi jos minulla olisi tyttöystävä. Yksinolo alkaa tuntua niin rasittavalta vaikka mitä mieltä oltaisinkiin siitä että ihminen on maailmassa joka tapauksessa aina yksin. Olen ihan normaali ja fyysisesti terve mies, mutta henkisesti olen uupunut yksinäisyyden takia. Jos ihminen jaksaa ja haluaa vapaaehtoisesti olla yksin, niin siitä vaan. Mutta minulle yksinäisyys riittää jo, aikaisemmin pystyin olemaan yksin mutta liika on aina liikaa. Tyttöystävän kanssa voisi käydä yhdessä kävelyllä iltaisin, katsoa telkkaria yhdessä ja käydä kaupassa yhdessä. Asioita voisi tehdä toisen ihmisen kanssa eikä yksin, olisihan se mukavaa. Mihinkään yksinäisten miittiin en ole lähdössä sillä en halua missään murehtijajoukossa joukolla murehtia elämän varjopuolia. Lähes kaikilla kavereilla on jo kumppani, itse olen ainoa jolla ei ole ketään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu