Taas on kesä edessä ja koulut on ohi hetkeksi.Nuoret työikäset on jo kaiken kevättä käyneet omaa kamppailuansa kesän työpaikoista. On ikävää seurata,kuinka turhaa on hakea koulutusta vastaavaa työtä kun yrität jotain muuta niin kysytään, että onko aiempaa kokemusta?Mistä jollain 19 vuotiaalla voi olla kokemusta,kun ei pääse edes yrittämään.Lasten ja nuorten ohjaaja on ala jossa ei kesätöitä löydy,selitys on se kun kunta sulkee tarhat ja yksityisillä on jo täysi miehitys.Kesäsiirtolat ym. on miehitetty jne.Sitte me ihmetellään kun nuoret lorvii kuka missäkin ja turhautuu kun ei pääse edes yrittämään työelämää.Heikoimmat sortuu pahan tekoon ja näin tuhoaa oman elämänsä lähtökohdat jo ennen kun edes elämää on maistaneet. Mikä neuvoksi ?
Katso sineen taivaan!!!!!!
Nimetön
2237
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Nykynuoret ovat kovin tietoisia palkoista ja eduistaan. Työtä olisi, mutta nykylainssädäntö laittaa esteitä sekä palkan, että työolosuhteiden avulla.
Kun itse olin nuori, aloitin lapsenlikkana, sitten sedän vaimon puutarhalla (kitkemistä, kastelua makkilantavedellä...), torimyyjänä jo 11-12 -vuotiaana, kaupassa täysipäiväisenä myymäläapulaisena 15-vuotiaana, kehitysvammaisten hoitokodissa jne. Palkkaa sain esim. kaupassa senverran, että kesätienesteillä ostin pitkän ns. kääntöpopliinitakin itselleni.
Kukaan työlainsäädännön edustaja ei puuttunut näihin kesätyöpaikkoihin. Jos palkka ei ollutkaan iso, niin kokemusta tuli sekä työnteossa että sopeutumisessa erilaisiin ihmisyhteisöihin. Minkäänlaista kielteistä muistoa ei noista kesätöistä jäänyt, päinvastoin!
Olin yksinhuoltaja ja minulla on kolme poikaa. Anoin joka kesä pojat kesäkotiin maalle muistaakseni Pelastakaa Lapset ry:n kautta. Olivat joka kesä niin kauan kuin olivat koulussa. Siellä he tekivät perheen kanssa kaikkia maalaispaikan töitä, tietysti vapaaehtoisesti, eikä koko aikaa. Olivat mukana heinässä, hakemassa lehmiä lypsettäväksi jne. Eiväthän he siitä tietenkään rahaa saaneet, mutta oppivat, ettei elämä ole lorvehtimasta. Pojat ovat vieläkin minulle kiitollisia, kun saivat olla maalla. He olivat siis koko kesän. Minulla ei ollut silloin eikä nytkään yhtään maalla asuvaa sukulaista, joiden luokse pojat olisivat voineet mennä. Jos olisin ollut vielä naimisissa silloin, en usko, että pojat olisivat päässeet kesäkotiin. Yksinhuoltajat olivat silloin hyvässä asemassa, en tiedä ovatko vielä. Tuosta on jo kauan aikaa, nuorinkin on jo 30-vuotias.