Heräsin ennen kuutta, kun maha kurni äänekkäästi. Söin ensin omenan, sitten kaksi paistettua munaa, kahvia ja kaksi hapankorppua, päällä kevytjuustoa, kurkkua ja paprikaa. Kohtapuoliin pitää siirtyä kaurapuuron keittoon, jota nautimme vaimon kanssa rasvattoman maidon jaa pakastemansikoiden kera.
Onko nälkä aamulla?
laiheliini
161489
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Toisilla ei sitten näemmä ollut nälkä. Kummaa porukkaa. Aamulla juodaan sokeroitua kahvia ja vedetään norttia, kun ei ole nälkä edellisillan ja yön syöpöttelyn takia. Päivällä näykitään salaattia ja juodaan vettä päälle. Voi jumalauta teidän kanssanne! Painukaa nyt edes lenkille! Pyörätuolini sai kyytiä jo 10 kilometrin edestä.
normaalit ihmiset lienevät tällähetkellä töissä, eivätkä siten pysty vastailemaan sapekkaisiin viesteihisi. Jos olet katkera omasta vammastasi, niin koitapas kasvaa ihmisenä vähäsen ja päästä sen yli. Suomeksi sanottuna "opi elämään sen kanssa". On ihan turha tulla tällaisille palstoille elvistelemään omalla erinomaisuudellaan kun olet vammastasi riippumatta ihan yhtä vajaavainen kuin kaikki muutkin tässä maailmassa.
"normaalit ihmiset lienevät"
Etkö sinä sitten ole normaali? Paljonko olet liikkunut tänään? Aurinko paistaa, nyt ulos ja lenkille!
Kaikki syyt, jotka estävät meitä liikkumasta säännöllisesti, ovat tekosyitä.
Normaalit ihmiset tekevät töitä päivisin. Leinkkeillään työajan ulkopuolella.
olen kesälomalla ja yllätys yllätys, en myöskään ole edes ylipainoinen...ja kävelen, tai itseasiassa juoksen kahdella jalalla, heh. Pistäs paremmaksi, muiden mollaaja.
Vai että ihan kahdella jalalla! Uskoisko tuota? Olet sinä aika epeli.
Aamupalaksi joko keitetty tai paistettu muna, siivu ruisleipää kasviksilla ja puolikas omena. Lisäksi vettä ja kupillinen vihreää teetä.
Ei ole nälkä pariin tuntiin. Mutta mitä tällä pitää todistaa?
Keskustelu on keskustelua, ei todistelua.
Siitäkö, onko nälkä aamulla? On, luonnollisesti.
nimenomaan keskustelupalsta.
En nyt oikein ymmärtänyt kirjoituksesi tarkoitusta. Minä söin rasvatonta maitorahkaa, so what! Ai niin ja light myslipatukan ennenkuin lähdin aamukuudeksi kuntosalille. Voin kyllä kertoa muutkin päivän syömiseni jos vaan kiinnostaa... mut miks kiinnostais.
Mikähän helvetti tämän tarkoitus nyt sitten oli? Ei ole nälkä aamulla, tai nälkä voi olla ehkäpä joskus olla, mutta huono olo estää syömästä. Kahvia saatan juoda kupillisen tai nakertaa pienen leivän, mutta siihen se sitten jääkin.
lihava, kun et syö aamulla kunnolla.
Menikö nyt edellisessä viestissäni sinulta jotakin ohi, vai etkö vain muuten osaa lukea?
Entäs jos ei tosiaankaan aamuisin pysty syömään? En ole raskaana, mutta jostain syystä aamuisin on paha olo, siinä jos meinaa parhaimpina aamuina oksennus tulla, ei paljoa ole ruoka mielessä. Ja jos syö, siitä on seurauksena kipeä ja sekaisin menny maha. Joten taidanpa kuitenkin edelleen sen aamiaisen syömisen jättää väliin.
Ei maistu minullekaan aamupala heti herättyä. Juon kaksi mukillista kahvia, ruokin koiruuden ja sitten mennään lenkille. Tulin juuri lenkiltä ja varmaan kohta otan viilin, jugurtin tai banaanin. Meitä ihmisiä on niin erilaisia, että jotkut pystyy syömään aamulla kunnon aamupalan, mikä on tietenkin hyvä, mutta itselle ei maistu, vaikka en olisi ennen nukkumaan menoa syönyt mitään iltapalaakaan.
Ennen minulla oli tapana juoda kahvia ja syödä puolikas greippi. Sen saattaa arvata, että pitemmän päälle mahalaukku sanoi yhteistyön irti. Että näin minulla nämä aamupalat.
aamiaiseksi!! Mut eikös se ois parempi et heti herättyään juo vain vettä ja lähtee aamulenkille polttelee rasvoja. Syö sit sen jälkeen vasta aamupalaa?!!