ripotellaan Karhukankaan ja Ojakylän koululaiset naapurikuntiin.Surulliselta kyllä tuntuu,että omam kunnan koululaiset joutuu päättäjien heittopusseiksi.
Onko totta
että...
4669
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Karhukankaalaisethan uhkas viedä kostoksi lapsensa Vihannin puolen kouluihin. Tunnelma oli sellainen lakkautuskeskustelun alla ainakin lehtien mukaan. Arvelisin että osalla on mieli muuttunut. Osalla se voi olla järkevääkin, jos koulu on vieressä. Jos he menevät muualle, se on heidän oma valinta. Samoin ojakyläset uhkasivat viedä Pulkkilan puolelle, mutta sekin koulu lakkautettiin.
totta.kyllä se ois hyvä asia saada kulkea koulunsa omassa kunnassa.
ei kyllä ole oikea paikka tällaisten asioiden kyselyyn. Kannattaisi kysyä suoraan sivistysjohtajalta tai koululautakunnan jäseniltä.
Tarkistin asian. Kaupunki ei laita muihin kuntiin, mutta jos vanhemmat haluavat, kaupunki ei hankaloita asiaa. Siis vanhemmat saavat valita, niinkuin arvelin. Minun mielestä hyvä päätös, koska koulun lakkattauminen on surullista, niin on hyvä että uusi koulu olisi mahdollisimman mieluinen.
sivistysjohtaja omiaan oisko päästelly ?