Psykiatria on

Eiköhän se psykiatria ole tehny melkoisen palveluksen ihmiskunnalle helpottamalla "Hullujen" elämää ja oikeuksia kun ne ennen psykiatriaa luokiteltiin saatanan riivaamiksi ja yleensä poltettiin roviolla tai eläviltä haudattiin.

ja missä sitä nykypäivänä oltaisiin jos ei esim rauhoittavia tai neuroleptejä olisi keksitty? kun 25% kansasta sairastas skitsofreeniaa ja 10% olis psykopaatti murhaajia, sekä ihmisten keski ikä olisi siinä 25 paikkeilla kun 95% tekis itsemurhan ennen vanhuus eläkettä, tai joutuisi hullun tappamaksi.

Pimeä keskiaika

Rooman valtiossa vammaisen lapsen eliminointia pidettiin isän velvollisuutena. Imperiumin kukistuttua sekasortoon joutuneessa Euroopassa koitti pimeä keskiaika (450-1000). Lapsikuolleisuus oli korkea ja yleinen hygienia heikko Vain kaikkein lievimmin kehitysvammaiset saattoivat selviytyä varhaislapsuudestaan hengissä. Vammautuneiden lasten murhaaminen oli tavallista, vaikka katolinen kirkko sen kielsikin. Islamilaisessa arabimaailmassa suhtautuminen pitkäaikaissairaisiin oli humaanimpaa.

Pimeällä keskiajalla Länsi-Euroopassa luostarien yhteyteen ryhdyttiin perustamaan hoitopaikkoja, joissa mielenvikaiset sidottiin ja teljettiin koppeihin. Ruoskimisen uskottiin saavan hullut järkiinsä.

Bagdadiin perustettiin ensimmäinen mielisairaala 800-luvulla. Hoitomuotoina olivat yrteistä valmistetut lääkkeet ja kylvyt sekä musiikki. Rentoutumisen uskottiin auttavan parantumista. Potilaiden joukossa oli todennäköisesti myös kehitysvammaisia. Vanhimpana islamilaisena sairaalana on pidetty kalifi Al-Walidin v. 706 perustamaa Damaskoksen sairaalaa. Varsin varhainen sairaala oli myös prinssi Ziyadat Allah ensimmäisen perustama Al-Qayrawan sairaala Marokossa. Keskiajan islamilaiset sairaalat olivat hienosti rakennettuja ja niiden hoitokäytäntöjä luonnehdittiin asiallisiksi. Ne erosivat Rooman 300-luvun kristillisten seurakuntien sairaaloista, joissa varsinaisella sairaanhoidolla ei ollut merkittävää roolia.

Suomen alueella asui 800-luvulla korkeintaan muutamia kymmeniä tuhansia ihmisiä. Vanhojen saagojen mukaan muinaisen kuningas Kaukomielen hallitsema Kainuun valtakunta käsitti suurin piirtein Satakunnan, Pohjanmaan, Kainuun, Etelä-Lapin ja Pohjois-Ruotsin. Saamelaiset elelivät Lapissa. Laajalle levinneen Karjalan heimon pääasutusalue oli Laatokan lähellä sijaitsevan Käkisalmen tienoilla, suomalaiset (vakkasuomalaiset) taas olivat keskittyneet Karjaan ja Uudenkaupungin akselille. Myös Pirkanmaalla asuneista hämäläisistä löytyy mainintoja. Varsinaisia kaupunkeja ei ollut. Metsästys ja kalastus olivat keskeiset elinkeinot, vaikka myös karjanhoitoa ja maanviljelystä harjoitettiin. Sairaudet ymmärrettiin joko kanssaihmisten ja ympäristössä lymyilevien henkien pahanteoksi tai jumalien aiheuttamiksi. Ensin mainittuja vastaan saattoi kamppailla saunan, loitsujen ja yrttien avulla, viimeksi mainitut johtivat kuolemaan. Mielenvikaisuus tai kaatumatauti olivat seurausta pahan hengen tunkeutumisesta ihmisen sieluun.

Tanskan, Norjan ja Ruotsin sotaisten viikinkien piirissä oli tapana, että heikkokuntoiset lapset jätettiin heitteille.
Betlehemin hospitaali

Lontooseen perustettiin v. 1247 Betlehemin hospitaali. Se oli Englannin ensimmäinen heikkomielisten hoitolaitos. Se oli pitkään varsin pieni ja potilaat olivat enimmäkseen mielisairaita. Olosuhteita kuvailtiin kammottaviksi. Hulluksi tai idiootiksi katsottu henkilö saatettiin tuomita menettämään maansa kuninkaalle. Tätä varten järjestettiin inkvisitioita.

Kalifi Al Mansur perusti Kairoon suuren sairaalan v. 1284, jossa annettiin hoitoa pääosin psykiatrisille potilaille. Siellä käytettiin samanlaisia hoitoja kuin Bagdadissa ja potilaille varattiin mahdollisuus mm. seksin harjoittamiseen. Henkilökuntaan kuului yli 20 lääkäriä ja hoitoa saatettiin antaa päivässä jopa 4000 potilaalle.

Ruotsin ensimmäinen mielisairaala perustettiin v. 1305 Uppsalaan.

Kehitysvammaisuus tai vajaamielisyys yhdistettiin pitkälle keskiaikaan mielisairauteen. 1300-luvulta tosin esiintyy jo mainintoja hullujen ja idioottien erilaisista hoitotarpeista. Kuuluisa lääkäri ja lääketieteen uudistaja Theophrastus Paracelsus uskoi vielä 1500-luvulla hulluuden (hulluista käytettiin usein nimitystä lunatics) johtuvan kuun vaikutuksesta, kun taas synnynnäiset vammat olivat seurausta elimistön omasta hairahtumisesta ja särkymisestä. Epilepsia puolestaan johtui elämän hengen kiehumisesta päässä.

Keskiaikaisessa lääketieteessä (1066-1450) epilepsiaa, mielenhäiriöitä ja muuta omalaatuisuutta yritettiin usein säikyttää pois potilaasta, jos nesteiden pumppaus kehosta ei auttanut. Varmaankaan hoito ei ollut omiaan helpottamaan epämuodostumista kärsivien ihmisten elämää, he kun saivat muutenkin pelätä sen ajan uskonnollisia käsityksiä, joiden mukaan riivaaja oli ottanut haltuunsa vammaisen sielun. Euroopassa koettiin vuosina 1347-1352 mustaksi surmaksi nimitetty ruttoepidemia, jota pidettiin Jumalan kostona syntiselle ihmiskunnalle. Noidiksi epäiltyjä ihmisiä - joukossa epileptikot, mielisairaat ja kehitysvammaiset - poltettiin rovioilla.

Renessanssikaudella (1400-1600) tietämys ihmisen kehosta lisääntyi ja se vaikutti ajan tiedemiehistä kellokoneiston tapaiselta apparaatilta, jossa sydän toimi pumppuna. Järjestelmää piti pystyssä elämän henki. Uskonto ja tiede alkoivat irtaantua toisistaan.

Englannin ja Ranskan kuningas Henry VI (1421-1471) oli aikalaistensa mielestä joko perinnöllisesti mielisairas tai vajaamielinen, mahdollisesti molempia. Hänen vaimonsa Margaretin (os. Anjou) väitettiin hallinneen tosiasiallisesti sotien repimää valtakuntaa. Henry VI menetti kruununsa ja eleli vangittuna suurimman osan 1460-luvusta Lontoon Towerissa.

Iivana Julman vajaamielisenä pidetty poika, Fjodor I, nousi Venäjän tsaariksi v. 1584. Hän hallitsi muodollisesti valtakuntaa vuoteen 1598, jolloin hän kuoli. Todellisuudessa valtaa käytti hänen setänsä Boris Godunov, joka toimi sijaishallitsijana ja sittemmin tsaarina.

Näytelmäkirjailijana tunnetun William Shakespearen (1564-1616) ystävä ja yhteistyökumppani narri Robert Armin (1568-1612) kertoi Englannin 1500-luvun narreista teoksessaan Foole Upon Foole v. 1605. Olli Alho siteerasi (Hulluuden puolustus, WSOY 1988) kirjaa mainiten mm. tylsämielisestä Blue Johnista, joka ei kyennyt edes pukeutumaan. Typerykset (flat foole) oli yksi kuudesta narrin perustyypistä.

Pariisiin rakennettiin vuosina 1633-1642 Bicêtren sotilassairaala, joka yhdistettiin v. 1656 yleissairaalaan. Se toimi orpokotina, mielisairaalana ja kehitysvammaisten hoitopaikkana. Désiré-Magloire Bourneville (1840-1909), joka kuvasi tuberoosiskleroosin v. 1880, järjesti sairaalassa 1900-luvun alussa suosittuja sunnuntaitapahtumia, joissa esiintyi kehitysvammaisia, raajarikkoja ja epileptikkoja.

1700- luvulla syntyivät Euroopan ensimmäiset yksinomaan vammaisille tarkoitetut koulut. Ne oli tarkoitettu alunperin kuuroille.

Itävallan keisarin sekä Unkarin ja Bohemian kuninkaan, Ferdinand I Karl Leopold Joseph Franz Marchlinin (1793-1875) kerrotaan sanoneen, että hallitseminen on helppoa, mutta nimen kirjoittaminen on vaikeaa. Hänellä oli suuri ja litteä kallo, epilepsia sekä vesipää, ja hän oli henkisesti jälkeen jäänyt. Hänen kasvonsa olivat epämuodostuneet ja hänellä oli Habsburg-suvun kuuluisa lerppuhuuli ja iso nenä. Hänen sisarensa prinsessa Marianna (1804-1858) oli vaikeammin kehitysvammainen, ja häntä pidettiin tavallisesti lukitussa huoneessa. Keisarin huvituksiin kuului kääriä itsensä paperiin ja kieriskellä lattioilla. Hän oli muodollisesti naimisissa Maria Anna Sardinialaisen kanssa ja häntä nimitettiin usein nukkehallitsijaksi, koska todellista valtaa käytti Klemens Wenzel von Metternich. Lempeämielisenä ihmisenä pidetty ja puutarhan hoidosta sekä musiikista kiinnostunut Ferdinand nousi keisariksi v. 1835. Hänet pakotettiin luopumaan kruunusta v. 1848. Sen jälkeen hänelle myönnettiin Reichstadtin herttuan arvonimi ja hän asui loppuelämänsä vaimonsa kanssa Hradschinin linnassa Prahassa, missä hän kuoli 82-vuotiaana. Viraltapannun hallitsijan tunnetuimmaksi lausahdukseksi jäi: Olen keisari ja tahdon taikinanyyttejä.

Ferdinandin isän, keisari Franz II:n (1768-1835) kerrotaan neuvoneen poikaansa kuolinvuoteellaan ettei tämä muuttaisi mitään valtakunnassa. Ferdinand oli kehittynyt lapsena hitaasti, mutta hän oli oppinut kuitenkin auttavasti lukemaan ja kirjoittamaan.

Franz Joseph Gall (1758-1828) keksi frenologian. Sen mukaan ihmisen luonteenpiirteet olivat nähtävissä kallon muodosta, koska aivojen kehitys määräsi kallon ominaisuudet. Frenologisia tutkimuksia tehtiin sen jälkeen erilaisissa laitoksissa ja kouluissa.

Betlehemin hospitaalissa paljastui v. 1831 eettinen hoitovirhe, kun yli-intendentti ja Lontoon frenologisen seuran puheenjohtaja E. Wright oli tavattu yöllisistä puuhista naispotilaiden kanssa. Wright kielsi kuulustelussa syyllisyytensä - ja katosi katosi saman tien. Englannissa annettiin vuosi sen jälkeen asetus (Madhouses Act), jossa säädettiin hoitopaikkojen tarkastustoiminnasta. Englannissa oli siihen aikaan useita kymmeniä yksityisiä hullujen taloja. Niiden lisäksi perustettiin työtaloja, mielisairaaloita ja muita laitoksia Englannin ja Walesin köyhäinhoitolain astuttua voimaan v. 1834.

Victor Hugo (1802-1885) julkaisi v. 1831 romaaninsa Notre Dame de Paris. Siinä kyttyräselkäinen ja muutenkin epämuotoinen kellonsoittaja Quasimodo kuvattiin herkäksi ja sankarilliseksi ihmiseksi.
Ensimmäiset kehitysvammalaitokset

Keisari Nikolai I (1796-1855) antoi 4.2.1840 asetuksen houruinhuoneiden perustamisesta Suomeen. Sen mukaan joka läänissä tuli olla mielisairaala, joissa tavan mukaan hoidettiin myös kehitysvammaiset. Jo seuraavana vuonna valmistuikin silloisen Helsingin kaupungin lähistöllä olevalle Lapinniemelle uusi hoitolaitos, Houruhuone Helsingin kaupungin tykönä eli kuuluisa Lapinlahden keskuslaitos. Pappien tekemän arvion mukaan maassamme oli siihen aikaan 3000 mielipuolta, jotka tarvitsivat laitoshoitoa.

Vuonna 1840 Sveitsiin perustetussa maailman ehkä ensimmäisessä kehitysvammalaitoksessa hoitoa ja kuntoutusta annettiin kretiineille. Kretinismi, jonka syytä ei vielä tunnettu, oli siihen aikaan keskeinen kehitysvammaisuuden muoto. Laitoksen perustaja Johann Guggenbühl piti tärkeänä kärsivällistä opetusta ja ruokavaliota. USA:n ensimmäinen kehitysvammalaitos, Perkins Institution, perustettiin Bostoniin v. 1848.

Suomen ensimmäinen kehitysvammalaitos perustettiin v. 1890 Hämeenlinnan seudulle. Se oli nimeltään Perttulan tylsämielisten kasvatuslaitos. Sen perusti myöhemmin rotuhygienian kannattajina tunnetuksi tullut aviopari Edvin ja Emma Hedman. Sitä ennen oli hoitoa mahdollista saada vaivaistaloissa ja hospitaaleissa. Lisäksi oli 1700-luvulla syntynyt ruotuhoitojärjestelmä, jossa pitäjän talot jaettiin ruoduiksi ja kukin ruotu oli velvollinen elättämään tietyn määrän köyhiä, jotka kiersivät talosta taloon.

Suomen vanhin psykiatrinen sairaala oli Seilin hospitaali (1623-1962) Nauvossa. Se tunnettiin erityisen huonosta potilaiden kohtelusta. Niihin aikoihin koko sairaalalaitoksen tärkeä tehtävä olikin ottaa hoitoonsa ihmiset, joiden poikkeava ulkomuoto ja käyttäytyminen pelotti muita ihmisiä. Hospitaaleja eli Pyhän hengen huoneita oli Suomessa ryhdytty perustamaan 1300-luvun lopulla. Ne olivat sen verran heikossa maineessa, että myöhemmin piti perustaa hospitaalien asemesta lasaretteja ja kovasti vakuuttaa, että niillä ei ollut tekemistä hospitaalien kanssa. Seilissä hoidettiin 1600- ja 1700-luvuilla spitaalisia ja sittemmin mielisairaita ja heidän joukossaan myös kehitysvammaisia. Heikki Kotilainen kertoi kirjoituksessaan (Seilin saarella on surullinen historia, Helsingin Sanomat 21.8.2004), että saarelle sijoitettiin kaikkiaan 663 spitaalista, joista viimeinen kuoli v. 1785. Spitaalisilla oli viinanpoltto-oikeus, jota he myös ahkerasti käyttivät. Kirjoittaja arveli sanonnan täydessä seilissä periytyneen noilta ajoilta. Hän mainitsi myös saarelta löytyneen metallisen hatun. Hattuun oli laitettu jäitä ennen kuin se pantiin rauhattoman potilaan päähän.

Vuonna 1866 englantilainen lääkäri John Langdon Haydon Down (1828-1896) kuvasi ensimmäisenä mongoloidismin, joka tunnetaan nykyisin paremmin Downin oireyhtymänä. Se on levinnein kehitysvammaisuuden muoto maailmassa. Down työskenteli pitkään kehitysvammaisten parissa ja häntä pidettiin alan huippuammattilaisena. Hän perusti v. 1869 Teddingtoniin sukunsa hallinnassa100 vuotta toimineen kehitysvammaisten lasten opetuslaitoksen, Normansfieldin, missä hän sittemmin sai kuolettavan tautikohtauksen Downin historiallinen kirjoitus oli nimeltään Observations on an Ethnic Classification of Idiots. Siinä kehitysvammaisuuden tärkeimmät muodot koostuivat kaukasialaisesta ja mongolialaisesta tautiperheestä ja niiden muunnelmista. Luokittelutapa heijasteli käsitystä ylemmistä ja alemmista ihmisroduista.

Amerikan kehitysvammaliitto, American Association on Mental Deficiency (AAMR) perustettiin v.1876. Sen alkuperäinen nimi oli The Association of Medical Officers of American Institutions of Idiotic and Feebleminded Persons. Kehitysvammaisuuden pääsyynä pidettiin alkoholismia.

Vuonna 1880 tuli Suomessa voimaan keisarillinen asetus, joka määräsi kunnat huolehtimaan köyhien ja kroonisesti mielisairaiden hoidosta perustamalla köyhäintalojen yhteyteen erillisiä osastoja mielisairaille. Näin syntyivät kunnalliskodit, joissa hoitoa saivat vanhusten, köyhien ja mielisairaiden lisäksi tylsämieliset vielä 1900-luvun puolivälin jälkeenkin. Niinpä Hämeenlinnan Voutilan kunnalliskodissa asui v. 1979 kehitysvammainen mies, jonka kehitysvammainen äiti oli hänet siellä synnyttänyt.

Charles Darwinin (1809-1882) serkku, Sir Francis Galton (1822-1911) keksi ternin eugeniikka Englannissa v. 1883. Siinä oli kyse rodunjalostusopista, johon liittyi epilepsian, kehitysvammaisuuden, juoppouden, siveettömyyden, rikollisuuden ja tuberkuloosin sekä kupan hävittäminen asianomaisten suvunjatkamisen estämisen avulla. Toisin kuin muualla Euroopassa ja USA:ssa, eugeniikka-ajattelu ei saanut koskaan merkittävää jalansijaa Britanniassa.

Edward Sequin perusti v. 1838 Pariisiin ensimmäisen kehitysvammaisten päiväkoulun. Suomen ensimmäinen kehitysvammaisille tarkoitettu koulu oli laitostyyppinen ja se perustettiin v. 1878. Tylsämielisten lasten koulu muutti Helsingistä pian perustamisensa jälkeen Pietarsaareen.

Italian ensimmäinen naislääkäri Maria Montessori (1870-1952) esitti v. 1898 ajatuksen lääketieteellisen ja kasvatuksellisen tietämyksen yhdistämisestä vammaisten lasten kuntouttamiseksi, mikä johti hieman myöhemmin myös kehitysvammaisille tarkoitetun Rooman ortofrenisen koulun perustamiseen. Montessori tuli kuuluisaksi virikkeellisyyttä korostavasta kasvatusmenetelmästään jossa lapsille annettiin mahdollisuus toimia oman kiinnostuksensa mukaisesti opettajien ohjauksessa.

Edvin Hedman (1863-1915), Perttulan tylsämielislaitoksen johtaja, esitti v. 1899 näkemyksen, jonka mukaan yhteiskunnalla oli vain yksi vaihtoehto epäsosiaalisten tylsämielisten varalle: sulkea heidät elinajakseen hyvin vartioituun työsiirtolaan, jossa heidän työintonsa määräisi päiväannoksen suuruuden.

Vuosisadan vaihteen USA:ssa pidettiin tuberkuloosia kehitysvammaisuuden pääsyynä.
Älykkyystesti

Rotuhygienia oli 1900-luvun alun lääkärien ja kasvatuseksperttien johtoajatuksia. Vammaisuuden, rikollisuuden, köyhyyden, alkoholismin, prostituution ja muun poikkeavuuden pelättiin johtavan ihmiskunnan taantumiseen. Myös monet kehitysvammahuollon johtohenkilöt uskoivat vajaamielisyyden ja rikollisuuden kytkeytyvän yhteen. Kehitysvammaisten elinikäistä laitossijoitusta pidettiin välttämättömänä. Lisäksi vammaisuuden näkemisellä pelättiin olevan kielteistä vaikutusta terveiden lasten kehitykselle.

Ranskalainen psykologi Alfred Binet (1857-1911) kehitti v. 1903 älykkyystestin, joka koostui muutamasta kymmenestä tehtävästä, joita oli kokeiltu eri ikäisillä lapsilla, kehitysvammaisilla ja sotilailla. Testin tarkoituksena oli erottaa heikkolahjaiset lapset apukoululuokille.

Jouko Siipi kirjoitti teoksessaan Ryysyrannasta hyvinvointivaltioon (1967), että 15 % Suomen kaupunkilaislapsista kuoli ennen 1. ikävuotta ja 25 % ennen 11 ikävuotta v. 1908. Suomen väkiluku oli yli 2,6 miljoonaa. Asunnot olivat erittäin ahtaita. Yhdessä huoneessa saattoi asua 4-10 ihmistä eikä kaikille riittänyt omaa sänkyä. Kaupunkien leipomoiden ja vastaavien tuotantolaitosten vintti- ja takahuoneissa nukuttiin toisinaan jopa vuorotellen kun kaikki eivät mahtuneet kerralla huoneisiinsa. Suomalaiset kehitysvammaiset todennäköisesti menehtyivät useimmiten jo vauvaiässä.

The American Association for the Study of the Feebleminded otti käyttöön v. 1910 älykkyysosamäärän mukaisen kehitysvammaisuuden luokituksen.

Sveitsiläinen psykiatri Eugen Bleuler (1857-1939) otti käyttöön v. 1911 sanan autismi.

Suomen Kirkon Sisälähetysseuran Vaalijalan hoitolat perustettiin v. 1907 ja Helsingin Diakonissalaitoksen Rinnekoti v. 1927. Rinnekodin perustaja sisar Aino Miettinen (1885-1980) uhrasi koko elämänsä kehitysvammatyölle. Hän asui kuolemaansa asti Helsingistä Espooseen sota-aikana siirtyneessä laitoksessaan, jossa oli parhaillaan lähes 600 hoidettavaa.

Psykologi Henry H. Goddardin (1866-1957) v. 1912 ilmestynyt The Kallikak Family oli USA:n myydyin kirja. Sen ajatuksena oli vammaisuuden ja moraalittomuuden perinnöllinen yhteen kietoutuminen. Se käynnisti eugeniikkaa kannattaneen, vammaisten pakkosterilointia ja laitostamista ajaneen, kansalaisliikkeen maassa.

Perttulan tylsämieslaitoksessa aloitettiin v. 1912 kehitysvammaisten laiton sterilointi. Steriloiminen lopetettiin v. 1922, kun lääkintöhallitus huomautti Perttulan lääkärille, että vallitsevan lain mukaan steriloimista voidaan pitää laittomana ja rangaistavana tekona. Tapahtumat olivat seurausta ajan hengen mukaisesta rotuhygienia-ajattelusta. Vammaisten ja psyykkisesti sairaiden mahdollisuudet saada lapsia tai avioitua haluttiin ehkäistä, koska näiden pelättiin saavan vammaisia jälkeläisiä. Kehitysvammaisia koskenut pakkosterilointilaki säädettiin Suomessa kuitenkin vasta 1935. Mallia otettiin Yhdysvalloista ja Saksasta. Suomen vuoden 1929 avioliittolain taustalla oli yhteispohjoismainen v. 1913 valmistunut lakiesitys, jossa mielisairaan tai tylsämielisen naimisiinmeno oli kielletty rotuhygieenisten syiden vuoksi. Suomen avioliittolain 11 § kuului: Avioliittoon älköön menkö se, joka on mielisairas tai tylsämielinen.

Saksassa Freiburgin yliopiston psykiatrian professori Alfred Hoche ja Leipzigin yliopiston oikeustieteen professori Karl Binding julkaisivat v. 1920 teoksen Die Freigabe der Vernichtung lebensunwerten Lebens (Lupa elinkelvottoman elämän tuhoamiseen). Siinä pidettiin mm. kehitysvammaisen armomurhaa luvallisena, jos kolme asiantuntijaa ja vanhemmat sen hyväksyvät. Samana vuonna vaikeavammaisten vanhempien ja hoitajien piirissä tehty kyseli osoitti, että 73 % haastatelluista hyväksyi menettelyn.
Tylsämieliset idiootit koulun ulkopuolelle

Vuonna 1921 säädettiin Suomessa oppivelvollisuuslaki. Laki vapautti oppivelvollisuudesta tylsämieliset idiootit. Heikkokykyiset olivat oppivelvollisia mutta voitiin vapauttaakin. Apukouluja perustettiin yli 10.000 asukkaan kaupunkeihin. Apukoulut saivat valtion tukea ja niiden oppilasmäärä kasvoi vuosien 1929-1939 välisenä aikana 401:stä 923:een. Erityisopetusta annettiin lisäksi ns. h-luokilla eli hitaasti kehittyvien luokilla, joita oli vain Viipurissa ja Tampereella. Kuhankosken tyttökodista tuli vuonna 1927 vajaamielisten tyttöjen huoltolaitos ja Seinäjoen piirimielisairaalan yhteyteen syntyi ensimmäinen kunnallinen kehitysvammalaitos.

Ruotsissa perustettiin vuonna 1921 Statens Institut för Rasbiologi (valtion rotubiologian laitos), jonka tutkimuksia myös suomalainen Folkhälsan avusti. Ruotsi toteutti 40 vuodessa kaikkiaan 62.000 vammaisten ja pitkäaikaissairaitten pakkosterilisointia. USA:ssa pakkosterilointeja toteutettiin v. 1907-1963 n. 64.000 ihmiselle. Natsi-Saksassa niitä kertyi 10 vuodessa 450.000.

Vuonna 1923 keskeneräiseksi jääneen Jaroslav Hasekin (1883-1923) romaanissa Kunnon sotamies Svejk, vaatimaton ja hieman yksinkertainen mies, jonka lääkärit olivat diagnosoineet idiootiksi ja heikkojärkiseksi tekosairaaksi, nousi merkittäväksi yhteiskuntakriitikoksi.

Vuoteen 1925 mennessä 25 valtiota oli säätänyt USA:n ja Saksan perässä lain kehitysvammaisten pakkosteriloinnista ja kehitysvammaisten avioliitot oli kielletty melkein kaikissa maissa.

Kehitysvammaisuuteen johtavan kretinismin hoidossa päästiin 1930-luvulla hyviin hoitotuloksiin jodipitoisen ruokavalion avulla. Samaan aikaan Saksassa voimistui armomurhakeskustelu, johon liittyi myös kehitysvammaisten lasten eliminoinnin toteuttaminen osana kansallista sairaanhoitoa. Armomurhan sallimisesta tuli yksi natsipropagandan teemoista.

Englantilaisissa kehitysvammalaitoksissa 1930-luvun lopulla tehty tutkimus osoitti, että laitoksissa oli hoidettavana 25 %:a enemmän miehiä kuin naisia. Myöhemmin selvisi, että ilmiön syynä oli X-kromosomin välityksellä periytyvä kehitysvammaisuus. X-kromosomin perimäaineen virheet vammauttavat enemmän miehiä kuin naisia.
Toivottomasti sairaiden eliminointi

Natsijohtaja Adolf Hitler (1889-1945) esitti julkisesti tavoitteen toivottomasti sairaiden eliminoinnista v. 1935

Perttulan tylsämielislaitoksen johtajan Edvin Hedmanin poika Reidar Hedman kirjoitti artikkelissaan vuonna 1936 ettei vajaamielisiä kannattanut kouluttaa koska heillä ei ollut tulevaisuutta. Tylsämielisten kasvatus ja opetus koitui hänen mukaansa yhteiskunnalle kalliiksi, koska se antoi heille mahdollisuuden antaa vikansa perintönä suurelle joukolle jälkeläisiä, jotka vuorostaan tarvitsivat erikoiskasvatusta ja kallista erityishoitoa.

Raha-automaattiyhdistys (RAY) aloitti toimintansa v. 1938. Rahapelitoiminnan harjoittaminen annettiin valtion toimesta yhdistyksen yksinoikeudeksi. Peleistä kertyvillä tuotoilla yhdistyksen tuli hankkia varoja kansanterveyden edistämiseen. Myös monet kehitysvammahuollon hankkeet ovat saaneet vuosien mittaan RAY-avustusta.

Saksassa alkoi kehitysvammaisten joukkomittainen tuhoaminen v. 1939. Eglfing-Haarin sairaalassa vaikeavammaisia lapsia tapettiin nälkään, monessa muussa paikassa käytettiin kehon kuivumiseen johtavaa lämpöhoitoa. Eglfing-Haarin sairaalan johtaja, natsilääkäri Hermann Pfannmuller perusti pitkin maata aikuisille kehitysvammaisille nälkätaloja (Hungerhauser). Virallisesti oli kysymys luonnollisista kuolemista tai normaaleihin sairaalarutiineihin kuuluvasta eutanasiasta. Saksassa murhattiin vuosina 1939-1945 kaikkiaan 200.000-250.000 vammaista henkilöä, osa kaasukammioissa. Samaan aikaan natsisaksan miehitysjoukkojen SS-yksiköt panivat toimeen laajoja vammaisten eliminointioperaatioita myös Puolassa ja Venäjällä.

Brittiläiset James Purdon (1893-1984) ja Julia Bell (1879-1979) kuvasivat v. 1943 Fragile X-oireyhtymän, joka osoittautui myöhemmin tärkeimmäksi kehitysvammaisuuden perinnölliseksi syyksi.
Komiteanmietintö kartoitti laitoshoidon tarvetta

Vuonna 1947 ilmestyi Suomen ensimmäinen kehitysvammaisten laitoshuollon kehittämistä selvittäneen komitean mietintö. Siinä kehitysvammaiset luokiteltiin seuraavasti:

1. Kaksois- ja monivammaiset tylsämieliset. Vajaamielisten joukossa ovat kaikkein säälittävimpiä sellaiset tapaukset, joissa syvään tylsämielisyyteen liittyy jokin muu huomattava vamma, kuten sokeus, kuurous, kaatumatauti, vaikeita ruumiillisia epämuodostumia, halvauksia, pakkoliikkeitä tms. Tällaiset tylsämieliset ovat suurena taakkana kodeilleen ja heidän jatkuva näkemisensä voi aiheuttaa suoranaisia järkytyksiä henkisesti terveille lapsille. Tämän vuoksi nämä tylsämieliset on saatava mahdollisimman varhain heille varattuihin hoitolaitoksiin.

2. Levottomat ja muuten vaikeasti hoidettavat kehityskyvyttömät tylsämieliset. Tämän ryhmän muodostaa mitä moninaisin hoidokkiaines: karkeasti epäsiistit, repijät, helposti ärtyvät ja muutoin vaikeasti hoidettavat vajaamieliset.

3. Hiljaiset ja suhteellisen helposti hoidettavat kehityskyvyttömät tylsämieliset. Tähän ryhmään kuuluvat vajaamieliset on sijoitettava n.s. hoitoloihin, Kun tällaiset syvästi tylsämieliset ja kehityskyvyttömät lapset eivät osaa kaivata vanhempiaan, voidaan nämä hoitolat rakentaa suhteellisen suuriksi ja liittää ne vajaamieliskeskuslaitosten yhteyteen.

4. Tottumiskykyiset tylsämieliset ja jossain määrin kehityskykyiset vähämieliset. Tottumiskykyisellä tylsämielisellä komitea tarkoittaa sellaista syvemmin vajaamielistä lasta, joka voidaan saada lähinnä totuttamisen tietä oppimaan paitsi henkilökohtaista siisteyttä ja käytöstapoja myös joitakin yksinkertaisia tehtäviä ja askareita.

5. Asosiaaliset vähämieliset. Vähämielisten lasten joukossa on sellaisia, joita ei heissä ilmenevien asosiaalisten taipumusten vuoksi voida sijoittaa tavalliseen vajaamielisten hoito- tai koulukotiin. Samoin ilmenee mainituissa laitoksissa olevien hoidokkien keskuudessa sellaista pahantapaisuutta, joka pakottaa eristämään tällaisen hoidokin muista huollettavista
Karkkilan idiootti

Toisen maailmansodan jälkeen vammaisten arvostus nousi monissa maissa. Useat sotasankarit olivat vammautuneet taisteluissa ja lainsäätäjät kokivat velvollisuudekseen järjestää heille yhteiskunnan palveluja. Suomessa sotavammaisten määräksi laskettiin v. 1948 yhteensä lähes 50.000. Myös kehitysvammaisille alettiin vähitellen järjestää päiväkerhotoimintaa. Yleisestä kansaneläkkeestä tuli toimeentulon perusta.

Vuonna 1950 perustettiin The National Association for Retarded Children (NARC), Yhdysvaltain kehitysvammaisten tukiliitto, joka
sittemmin tuli tunnetuksi nimellä The ARC of United States.

Kehitysvammaliitto perustettiin vuonna 1952 Vajaamielislaitosten Keskusliiton nimellä. Uusi nimi otettiin käyttöön v. 1965.

Arkkiatri Arvo Ylpön (1887-1992) lääkärintodistuksista löytyy ajalle tyypillisiä diagnooseja, joita olivat mm. Imbesilli vainen ja Idiootti ja pysyy.

Saksalainen Horst Bickel (1918-2000) aloitti 1950-luvulla PKU-taudin menestyksellisen hoidon ruokavalion avulla Birminghamin lastensairaalassa Englannissa.

Vuonna 1956 perustettiin Antinkartanon hoivakoti. Sen toiminta käynnistyi Ulvilan vanhassa kunnalliskodissa. Antinkartanossa toimii nykyisin sekä Satakunnan erityishuoltopiirin palvelukodit, hallinto että kehitysvammatyön museo.

Vuonna 1957 perustettiin Suomen ensimmäiset kehitysvammaisten tukiyhdistykset, porilainen Hoivatuki ja helsinkiläinen Vajaamielistuki 57 (nykyisin Kehitysvammatuki 57).

Vuonna 1958 säädetty vajaamielislaki loi Suomeen laajamittaisen keskuslaitosjärjestelmän erikoissairaanhoidon mallin mukaisesti. Jokaisessa läänissä piti olla 300 - 600-paikkainen keskuslaitos ja ruotsinkielisillä vielä omansa. Lisäksi piti jokaisen kunnan ylläpitää vajaamielisrekisteriä. Kehitysvammaisia henkilöitä arvioitiin olevan kaikkiaan 20.000.

Vihdin kunnan ensimmäinen sosiaalityöntekijä Liisa Lindholm on kertonut miten hän aloitti työnsä v. 1959 kiertelemällä polkupyörällä pitkin kuntaa vajaamielisiin tutustuakseen. Kaikki asuivat vanhempiensa tai sukulaistensa luona usein kovin vaatimattomissa oloissa. Hoitajina toimivien sukulaisten tiedot ja taidot olivat vähäiset. Tapana myös oli, että vanhemmat velvoittivat perheen terveet sisarukset huolehtimaan vammaisista sisaruksistaan. Karkkilan idioottina tunnettua erittäin vaikeavammaista naista hoitivat tämän siskot koko elämänsä ajan äidin kuolinvuoteella annetun lupauksen vuoksi. Kumpikaan ei ehtinyt mennä naimisiin ja perustaa omaa perhettä eikä muuhunkaan omaan elämään juuri jäänyt aikaa ennen kun vuorotyö Högforsin tehtaalla päättyi vanhuuseläkkeelle pääsyn vuoksi.
Nykyaikainen kehitysvammahuolto syntyi

Kehitysvammaisten omaiset perustivat v. 1961 Kehitysvammaisten Tukiliiton (aluksi Vajaamielisten Tukiyhdistysten Liitto), joka otti tehtäväkseen vammaisten ja heidän etujensa ajamisen - aluksi ehkä lähinnä omaisten, joiden hoitotehtävää helpottamaan haluttiin lisää yhteiskunnan palveluja. Avohoitopalveluja ei siihen aikaan ollut kuin joissakin kaupungeissa, joissa kaupungin tai seurakunnan päiväkerho tarjosi pari kertaa viikossa muutaman tunnin hoitojakson.

Amerikkalainen professori Victor A. McKusick julkaisi vuonna 1966 ensimmäisen painoksen teoksesta Mendelian Inheritance in Man. Teos muuntui sittemmin tautikuvausten laajaksi internet-tietokannaksi (OMIM).

Kehitysvammaisten Tukiliitto alkoi julkaista Tukiviesti-lehteä v. 1971.

Jones ja Smith kuvasivat FAS-oireyhtymän v. 1973. Siinä äidin raskaudenaikainen alkoholin käyttö aiheuttaa sikiön kehityshäiriön, mihin liittyy myös lapsen synnynnäinen henkisen suorituskyvyn madaltuminen. Kuvaus aiheutti USA:ssa ja Kanadassa laajaa keskustelua. Useissa lääketieteellisissä kirjoituksissa arvioitiin, että FAS oli kehitysvammaisuuden tärkein syy Pohjois-Amerikassa.

Vuoden 1978 kehitysvammalaki toi laitoshoidon rinnalle avopalvelut Suomessa. Asuntola- ja työkeskustoiminnasta tuli kehitysvammahuollon keskeinen toimintamuoto. Kehitysvammahuoltona käynnistynyt harjaantumisopetus siirtyi vähitellen muun koulutoiminnan yhteyteen. Sosiaalipolitiikan tavoitteeksi asetettiin mahdollisimman normaalin elämän turvaaminen kehitysvammaisille. Alan asiantuntijoiden keskusteluissa korostui kysymys laitoshuollon korvaamisesta asumispalveluilla. Mallia haettiin Norjasta, Tanskasta ja Ruotsista. Laitoshoitoa kohtaan esitettiin kritiikkiä. Amerikkalaisen sosiologi Erving Goffmanin (1922-1982) laitostutkimukset osoittivat laitoshoidon minuuden riistoon perustuvan potilasuran ennustettavuuden ja laitosten totalitaaristen hoitokäytäntöjen väistämättömyyden. Suomessa mm. Uudenmaan erityishuoltopiirin johtaja Ove Lindstedt ja professori Timo Saloviita, molemmat psykologeja, toivat esille sekä kehitysvammalaitoksissa toteutuneen asiakkaiden massakohtelun että pakkokeinojen käytön negatiiviset vaikutukset kehitysvammaisten psyykkisen ja sosiaalisen kehittymisen kannalta. Lindstedt ajoi voimakkaasti laitoshoidon korvaamista pienillä asumisyksiköillä.
Selkokieli ja internet

Suomen ensimmäinen selkolehti Leija alkoi ilmestyä v. 1983 Kehitysvammaisten Tukiliiton kustantamana.

Vuonna 1986 ilmestyi Maikku, ensimmäinen suomenkielinen tietokoneohjelma kehitysvammaisille. Se toimi puhuvan kirjoituskoneen tapaan.

IKI-instituutti (Itsekasvatuksen instituutti) aloitti toimintansa v. 1988 kehitysvammaisten kurssikeskuksena. Norja päätti lakkauttaa samana vuonna kaikki kehitysvammalaitoksensa. Päätöstä perusteltiin normalisointiajatuksella ja tasa-arvovaatimuksella.

Selkouutisten ensimmäinen numero ilmestyi v. 1990. Lehteä toimitti Hannu Virtanen ja kustantajana oli Kehitysvammaliitto, joka sittemmin perusti yhdessä muiden järjestöjen kanssa Selkokeskuksen.

Vuonna 1991 ilmestyi ensimmäisen kerran äänilehti Puheposti. Se oli Kehitysvammaisten Uudenmaan tukipiirin julkaisema selkokielinen kasetti. Äänilehti lopetti toimintansa rahavaikeuksien vuoksi v. 1994.

Ruotsissa säädettiin v. 1993 laki tuesta ja palveluista eräille toimintarajoitteisille (Lag om stöd och service till vissa funktionshindrade). Se antoi maan kehitysvammaisille subjektiiviset oikeudet tarvitsemiinsa erityispalveluihin.

Kehitysvammahuollon tietopankki aloitti toimintana v. 1992 puhelinpalvelun muodossa. Vuotta myöhemmin puhelinpalvelun rinnalle nousi puhelinyhteydellä toiminut tekstimuotoinen palvelu, joka sittemmin siirtyi internetiin. Myös Kehitysvammaisten Palvelusäätiö perustettiin vuonna 1992. Kunnat, säätiöt ja yksityiset alkoivat toteuttaa kasvavassa määrin kehitysvammaisten erityispalveluja, 80-luvulla niiden hoitaminen oli suurelta osin erityishuoltopiirien tehtävänä. Tilanne synnytti keskustelua alan erikoisosaamisen katoamisesta.

Kehitysvammaisten erityisopetuksessa tutkittiin uusia toimintamalleja. Norjassa, USA:ssa ja Italiassa toteutettu inkluusio (erityisoppilaiden sijoittaminen koulujen normaaliluokille) herätti keskustelua ja kokeiluja. USA:ssa korostettiin älykkyysosamäärän mukaisen kehitysvammaisten suoritustasoluokituksen korvaamista mukautumiskyvykkyyden käsitteellä. Kehitysvammaisten työtoimintaa pyrittiin järjestämään normaaleilla työpaikoilla. Suomessa puhuttiin integroidusta suojatyöstä ja tuetusta työllistämisestä. Vammaisuus nähtiin entistä useammin vammautuneen henkilön ja yhteiskunnan väliseksi suhteeksi. Toimintakyvyn sosiaalinen ulottuvuus korostui. Samanaikaisesti kehitysvammaisuuteen liittyvä lääketieteellinen tieto ja oireyhtymien kuvaaminen lisääntyivät nopeasti. Internetistä tuli tärkeä väline oireyhtymien mukaisesti järjestäytyneille kansainvälistyville omaisverkostoille.

Kehitysvammaisten ensimmäinen oma rekisteröity yhdistys, Me Itse-yhdistys, perustettiin helmikuussa 1999. Järjestön ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin Ulla Topi. Amerikkalaisen Stanley Jablonskin epämuodostumakehitysvammatietokanta Multiple Congenital Anomaly/Mental Retardation Syndromes aloitti internet-palveluna..

Kehitysvamma-alan internet-portaali avattiin toukokuussa 2001. Se sai nimekseen ensin Iloinen piika ja sittemmin Verneri.
Vammaislakien yhdistäminen
EU julisti vuoden 2003 Euroopan vammaisten vuodeksi. Suomessa Vammaisten vuoden teemoiksi valittiin osallisuus ja syrjimättömyys. Euroopan Unionin alueella laskettiin olevan yhteensä 37 miljoonaa vammaista. Kehitysvammaisten Tukiliitto perusti eettisen neuvoston pohtimaan kehitysvammaisiin ja heidän perheisiinsä ja samalla yhteiskuntaan kytköksissä olevia eettisiä kysymyksiä. Neuvoston ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin tri Oiva Antti Mäki. Toimikunnan perustamista oli edeltänyt laaja keskustelu lääketieteellisen sikiödiagnostiikan ja raskauden keskeytysten oikeutuksesta. Myös pakkotoimenpiteiden käyttö kehitysvammahuollossa oli ollut esillä.

Sosiaali- ja terveysministeriö asetti v. 2004 oik. yo Jukka Kumpuvuoren tekemään oikeudellisen esiselvityksen kehitysvamma- ja vammaispalvelulain yhteensovittamisesta. Matti Vanhasen hallitus oli ottanut ohjelmaansa lakien yhdistämisen.

Keskiaika
Keskiaikaa voisi kuvailla sanoilla sensuuri, suvaitsemattomuus, uskonnollinen fanaattisuus, taikausko ja voimakas itsevaltius. (Hirvonen 1987)

Ensimmäisellä vuosituhannella kristityillä oli eettinen lähimmäisenauttamis velvollisuus riippumatta potilaan ennusteesta. (Hirvonen 1987) Keskiajan alkupuolella munkit ja luostarit osoittivat laupeutta ja avuliaisuutta perustamalla ns. pyhän hengen huoneita, joissa annettiin turvapaikka mm. rauhallisimmille mielisairaille. Kaikki inhimillisyys mielisairaita kohtaan kuitenkin hävisi lisääntyvän taikauskon ja uskonkiihkon takia. Riehuvat, väkivaltaiset ja hyvin oudosti käyttäytyvät ihmiset luokiteltiin mielisairaiksi. (Kaila 1966)

Keskiajan kristillisen etiikan mukaan maailman perusrakenteeseen kuuluvat kaikki sairaudet ja epänormaalisuudet. Yliluonnollisia voimia käytettiin parantamisessa. (Kalemaa 1996)

Augustinus (345 jKr. - ?) oli askeettisen elämän kiivas esitaistelija. Hänen mukaansa kaikki lihallisten halujen tyydyttäminen on syntiä. Augustinus palautti uskon demoneihin. Sairaudet olivat Jumalan rangaistuksia perisynnistä tai muista ihmisen itsensä tekemistä pahoista teoista. Mm. hysteeriset ilmiöt olivat paholaisesta lähtöisin olevia synnillisen elämän tai himon seurauksia. Tauteja oli kahta lajia: luonnollisia ja demonien aiheuttamia. Jälkimmäiseen lukeutuvat luonnollisesti mielisairaudet. Jos potilas oli riivattu, vain rukoukset, pyhimykset tai pyhäinjäännökset saattoivat auttaa häntä paranemaan. (Kaila 1966)

Käsitys noituudesta syntyi, kun uskottiin joidenkin ihmisten ryhtyvän yhteistyöhön demonien kanssa. Noitavainot alkoivat vasta ristiretkien jälkeen, vaikka noitia pelättiin jo varhaiskeskiajalla. Ensimmäinen roviolla polttaminen tapahtui luultavasti 1275 Toulousessa. Pahimmillaan vainot olivat myöhäiskeskiajalla. Todennäköisesti suuri osa noitina poltetuista oli mielisairaita - varsinkin ne, jotka ilmoittivat itse "harjoittaneensa haureutta pahojen henkien kanssa". Harva lääkärikään puolusti noituudesta syytettyjä kerettiläiseksi tuomitsemisen pelossa. (Kaila 1966)

Roviolla polttamisen ohella mielisairaat ajettiin pahimmillaan metsään villipetojen saaliiksi tai naapurimaan rajan yli yksin nääntymään. Englannissa ja Ranskassa järjestettiin erityisiä mielisairaiden metsästysretkiä. (Sarvilinna 1938)

Henkiä yritettiin karkoittaa mielisairaista mm. suoneniskennän, ulostuslääkkeen, peräruiskeen ja pyhiinvaelluksen avulla. Kuninkaan kosketuksen uskottiin myös parantavan. (Hirvonen 1987) Narrilaivat olivat vajaamielisten hoitolaitoksia, joita käytettiin erityisesti Saksassa. Nämä laivat seilasivat merellä - luultavasti pyhiinvaelluspaikkojen lähellä parantavan vaikutuksen takia - käyden satamissa vain ruokavarastoja täydentämässä tai hakemassa lisää matkustajia. (Kalemaa 1996)

Uskomattoman likaiset kellarivankilat olivat yleisiä mielisairaiden säilytyspaikkoja keskiajan puolivälistä alkaen. Näissä vankiloissa mielisairaat viruivat kahlehdittuina yhdessä irtolaisten ja rikollisten kanssa. (Kaila 1966)

Keskiajan lopulla mielisairaiden hoitokeinot muuttuivat hieman inhimillisemmiksi. Useissa kaupungeissa holhoojat tai omaiset velvoitettiin pitämään mielisairaat varmassa säilytyksessä. Saksassa käytettiin kuljetettavia säilytyskoppeja, eräänlaisia vankikoppeja, mielisairaiden säilyttämispaikkoina. Näitä koppeja vuokrattiin omaisille. (Sarvilinna 1938)

Espanjalainen Arnold Villanovalainen (n. 1235-1316) ajatteli tähtien vaikuttavan ratkaisevasti ihmisten elämään. Öisin ihmisten nukkuessa tähdet muuttavat ruumista, joka vaikuttaa myös sieluun. (Hirvonen 1987) Näin tähdet ovat lienee Villanovalaisen mukaan aiheuttaneet myös sielulliset sairaudet.

2.6. Vertailukohteena arabit
Toisin kuin eurooppalaiset arabit ovat aina suhtautuneet mielisairaisiin inhimillisesti. Lähes koko Euroopan historian ajan mielenterveydenhäiriöitä pidettiin pahojen henkien ja demonien aiheuttamina, kun taas arabialaisen lääketieteen mukaan mielenterveydeltään vaikeasti häiriintynyt oli jumalallinen sanansaattaja. (Achté ym. 1989) Mielisairaan ja hengillä puhumisen ero oli pieni - tämän takia mielisairaita saatettiin palvoa pyhimyksinä. Tietojen mukaan Bagdadissa oli mielisairaala jo 700-luvulla ja Damaskoksessa 800-luvulla. Olosuhteet olivat täysin erilaiset kuin Euroopan mielisairaaloissa. Arabien mielisairaaloissa oli lähteitä ja puutarhoja. Ilmapiiri oli rauhoittava ja rentouttava. Hoitomuotoina käytettiin kylpyjä, lääkkeitä, parfyymeja sekä musiikkiterapiaa eli konsertteja. (Kalemaa 1996)



3. RENESSANSSISTA 1900-LUVULLE

3.1. Renessanssi
Renessanssista alkoi tieteen vallankumous - maailmankuva muuttui mm. Keplerin, Galilein ja Newtonin kokeellisten havaintojen ja keksintöjen ansiosta. Antiikki oli esikuvana. Yksilöllisyyttä korostettiin ja luotettiin rajattomasti ihmisen kykyihin. Taivaankappaleiden ja maan henkien uskottiin vaikuttavan ihmisten elämään. (Hirvonen 1987) Myös tällä aikakaudella käsitykset mielisairaista pohjautuivat taikuuteen ja paholaisuskoon. (Sarvilinna 1938)

Renessanssiajalla karnevaalikulttuuri kukoisti ja hoveissa oli narreja. Hupsulla tavalla hullut olivatkin hyväksyttyjä, jopa kunnioitettuja yhteisön jäseniä. Esimerkiksi vuonna 1464 koko kaupungin tuntema hullu ojensi Tournaisissa arvoisan vastaanottokomiten edessä vaakunalipun Ranskan kuninkaalle. Agressivisia ja vaikeasti vajaamielisiä sen sijaan hyljeksittiin, ja heidät haluttiin sulkea yhteiskunnan ulkopuolelle. (Kalemaa 1996)

1400-luvun Keski-Euroopassa sairaaloihin tehtiin vankilantapaisia huoneita tottelemattomia potilaita ja mielisairaita varten - poikkeustapauksissa rakennettiin myös erityisiä rakennuksia. Espanjassa ja Italiassa, joissa seurattiin Galenoksen oppeja - perustettiin erityisiä mielisairaiden hoitolaitoksia. (Sarvilinna 1938) Joissakin Keski-Euroopan kaupungeissa, varsinkin Saksassa, mielisairaat suljettiin kaupunginmuurissa oleviin häkkeihin. Markkina-aikaan mielisairaita pääsi maksua vastaan katsomaan. (Kaila 1966)

Luther (1483-1546) uskoi pahojen henkien voivan temmeltää ihmissielussa. (Sarvilinna 1938) Hänen mielestään laiskuus on pahasta, ja tämän vuoksi myös mielisairaat on pakotettava työhön. Uskonnollisen elämän ja rukouksen ohella työ oli parasta sielunhoitoa.

Paracelsus (1493-1541) oli sitä mieltä, ettei Hippokrateen, Galenoksen ja arabien ajatuksilla ole mitään arvoa. Hän hyökkäsi ennen kaikkea humoraalipatologiaa vastaan. Paracelsus otti uudelleen käytäntöön psyykillisen ja lääketieteellisen mielisairaanhoidon. Sairauksien parantaminen ja pahojen henkien karkoittaminen loitsuilla ja manauksilla olivat yhtä tärkeitä. Lääkärin tulisi tuntea rakkautta ja myötätuntoa potilastaan kohtaan - muuten häntä ei voi parantaa. Mielisairauden aiheuttajaksi Paracelsus mainitsi erityisen materian, jonka lähtöpaikasta (esim. pallea, jäsenet) sairauden laatu riippui. Mielisairaudet saattoivat johtua myös pahoista hengistä, tähdistä, ruoasta ja juomasta tai voivat olla synnynnäisiä. Paracelsus esitti ajatuksen "Simili similibus curantur", suomeksi "Paha pahalla parannetaan." Paracelsuksen ajatukset vaikuttivat useana seuraavana vuosisatana. (Sarvilinna 1938 ja Kaila 1966)

3.2. 1600-luku
1600-lukua kuvaavat lääkinnällinen taikausko, noitakeinot ja astrologia. Mielisairaat uskottiin yhä pahojen henkien riivaamiksi. (Hirvonen 1987)

Willis (1622-1676) käytti mielisairaiden hoitokeinona mm. yllätyskylpyjä. Hän suositteli veden yläpuolelle rakennettua huonetta, joka luhistuu kokoon potilaan astuessa sisään. (Sarvilinna 1938)

Van Helmont (1578-1644) käytti seuraavanlaista hoitomenetelmää: mielisairas upotettiin veteen ja päätä pidettiin veden alla Miserere-rukouksen ajan. Tehokeinona voitiin käyttää jalkapainoja. Helmont varoitti nostamasta potilasta hukkumisen pelossa vedestä liian aikaisin - silloin hoito ei tehoa. Keinoa suositettiin vielä 1700-luvun lopulla. (Sarvilinna 1938 ja Kaila 1966)

Ernst Stahl (1660-1734) sai vaikutteita Van Helmontilta. Hän loi käsitteen animismi. Terveyttä pitää koossa sielu (anima), joka yksin voi parantaa kaikki taudit. (Kaila 1966)

1600-luvun lopulla käytettiin mielisairaan hoitokeinoina mm. rukouksia, raipan ja vitsan iskuja sekä ruokana vain vettä ja leipää. (Sarvilinna 1938)

3.3. 1700-luku eli valistusaika
Valistusaika oli järjen ja hyötyajattelun aikakausi - kaiken uskottiin olevan selitettävissä järjen avulla. Vallitsi kasvatusopitimismi: kehityksellä ei tarvitse olla mitään rajaa. Luonnontieteen saavutusten ansiosta ihminen nousi luonnon herraksi. Yhteiskuntaan kohdistui uudistuspaineita. Ranskassa ja Amerikassa julistettiin ihmisoikeudet. (Hirvonen 1987 ja Kaila 1966) Valistusajalla pelon uskottiin parantavan hulluuden - sairaita kohdeltiin tämän uskon mukaisesti. (Salovaara ym. 1997)

Valistusajan aatteiden ansiosta keskiajalta peräisin olevat ajatukset poistuivat mielisairaiden kohtelusta ja hoidosta. (Kaila 1966) Ankarasta puhdasoppisuudesta ja noitavainoista luovuttiin. (Hirvonen 1987) Realismin vaikutuksesta kaikkea "narrimaista" alettiin pitää syntinä - hupsusti hulluja ei enää pidetty arvossa, vaan heitä kohdeltiin kuten muitakin mielisairaita. Narrit lähtivät pois hoveista ja narrilaivatoiminta loppui. (Sarvilinna 1938)

Keski-Euroopassa mielisairaat suljettiin loppuiäkseen ns. houruintorneihin. Näissä kaupunginmuureihin rakennetuissa torneissa mielisairaat viruivat kosteissa kammioissaan ilman hoitoa. Mielisairaita säilytettiin myös hylätyissä luostareissa "houruinkirstuissa" tai vankiloissa ja köyhäintaloissa.

Mesmer (1734-1815) käytti mielisairaiden hoitokeinona ns. animaalista magnetismia ja otti käyttöön ns. kriisihuoneen. Hypnoosi kehitettiin tämän mesmerismin pohjalta. Mesmerismiä voi pitää poikkeavan psykosomaattisen lääketieteen, ryhmähoidon ja psykoanalyysin varhaisvaiheena. (Hirvonen 1987)

Psyykikkojen ja somaatikkojen kesken oli ankaraa taistelua. Psyykikkojen mielestä mielisairaudet johtuivat psyykkisistä ristiriidoista ja järkytyksestä. Sairaudet oli saatava parannettua psyykkisin keinoin. Hoitokeinoina käytettiin käännytys-, kidutus- ja pelotuskeinoja. Heinroth (1773-1843) oli psyykikko ja pietisti. Hän piti sielullisia sairauksia synnin seurauksena, ja siksi mielisairaiden piti sovittaa syntinsä kärsimällä nälkää ja janoa sekä lukemalla rukouksia ääneen. Somaatikot puolestaan hylkäsivät kaikki pakkokeinot - tämä ei kuitenkaan johtanut parannuksiin hoitomenetelmissä. (Kaila 1966)

Pinel (1745-1826) toimi lääkärinä Bicêtren sairaalassa, jossa säilytettiin syvästi vajamielisiä ja vaikeasti levottomia mielisairaita. Ranskan vallankumous ja siellä julistetut ihmisoikeudet antoivat Pinelin mielestä mahdollisuuden mielisairaiden parempaan kohteluun. Hän teki kaikkensa saadakseen luvan vapauttaa potilaat kahleista, mm. pyysi lupaa kansalliskonventista tuloksetta. Hän ei kuitenkaan saanut jyrkkää kieltoa ja vapautti omin käsin 1790-luvulla suuren joukon mielisairaita kahleista. (Kaila 1966)

Englannissa sijainneet Bedlam Hospital ja York Asylum tulivat kuuluisiksi epäinhimillisten ja kauhistuttavien olojensa vuoksi. Mielisairaat makasivat kosteilla, löyhkäävillä oljilla seiniin ja lattioihin köytettyinä. Potilaat olivat alastomia, nälkiintyneitä, ulosteensa tahrimia sekä syöpäläisten ja haavojen peitossa. Useilla köydet olivat syöpyneet syvälle lihaan. (Sarvilinna 1938)

Tuke (1732-1822) järkyttyi Bedlamin ja York Asylumin potilaiden kohtalosta ja perusti 1792 York Retreat nimisen laitoksen, jossa potilaat olivat täysin vapaina. Ensimmäistä kertaa maailmassa mielisairaiden hoidossa käytettiin lempeyttä ja humanismia. (Kaila 1966 ja Sarvilinna 1938)

3.4. 1800-luku
1800-luvulla luotettiin valistusajan järjellisyyden kauden jälkeen tunteisiin. 1800-lukua onkin sanottu romantiikan aikakaudeksi. Romantiikan ajalla vannottiin jälleen humoraalipatologian ja paholaisuskon nimeen. Vallitsevan käsityksen mukaan mielisairaat olivat ottaneet vapaaehtoisesti paholaisen vastaan ja näin luopuneet Jumalasta täydellisesti. Tämän takia mielisairaiden ei katsottu olevan ihmisiä. (Hirvonen 1987, Kalemaa 1996 ja Salovaara ym. 1997)

1700-luvun lopulla ja 1800-luvun alussa oli vielä vähän varsinaisia mielisairaaloita - mielisairaaloiden katsottiin olevan "vain parantumattomia, tylsiä, raivoavia varten." (Sarvilinna 1938)

1800-luvun alkupuolen yleisen käsityksen mukaan mielisairaudesta ei voi parantua. 1820-luvulla ajattelutapa muuttui niin, että osa mielisairaista voi parantua. (Achté 1991)

Mielisairaita säilytettiin usein ahtaissa, kosteissa ja pimeissä kopeissa seinään kahlittuina - tästä tulee nimitys "seinähullu". Hygienia kopeissa oli puutteellinen ja tästä johtuen kuolleisuus oli suuri. Lisäksi liikuntaan ei ollut mahdollisuuksia ja ravinto oli huonoa. Sellien ovissa oli luukut, joista lääkärit suorittivat hoitotoimenpiteitä. Mielisairaanhoitajilla oli suojanaan koira. Mielisairaita sai yhä käydä katsomassa pientä maksua vastaan. (Kalemaa 1996) Mielisairaita annettiin myös ruotulaisiksi taloihin - kohtelu oli huonoa ja joskus mielisairaat asustivat kopeissa tuvan nurkassa. (Salovaara ym. 1997)

1800-luvun alussa ja puolivälissä kiisteltiin siitä, johtuvatko mielisairaudet psyykkisistä vai elimellisistä syistä. Mahdollisina syinä pidettiin liiallista elohopean käyttöä, alkoholijuomien väärinkäyttöä, liiallista auringonottoa, koleraa ja lapsivuodetta. Myös liiallisella romaanien lukemisella ja poikkeavalla kallon muodolla ajateltiin olevan yhteyttä mielisairauden kanssa. (Achté 1991)

Aiemmin mainitsemamme Heinroth luetteli 1800-luvun alkupuolella seuraavat mielisairauden syyt: syyllisyys, huolet, köyhyys, puutteellinen kasvatus, onneton rakkaus, onania, kauhu ja loukattu itsetunto. Muina psyykkisten häiriöiden aiheuttajina voitiin pitää koti-ikävää, rauenneita toiveita, läheisten kuolemantapauksia, poliittisia tapahtumia, ylenmääräistä opiskelua, liiallista uskonnollisuutta, kunnianhimoa ja taikauskoa. (Achté 1991)

Reililla oli käytössään monenlaisia mielisairaiden hoitomenetelmiä. Hän istutti potilaaseen syyhyn saadakseen jatkuvan ihoärsytyksen avulla tylsistyneeseen aivotoimintaa. Vesi oli Reilin mukaan alkuaine, johon ihminen tuntee luonnostaan kammoa - tämän takia veden käyttö oli hyvä hoitomuoto. Vesihoidossa ei saanut olla liian helläkätinen, tai tulos ei olisi niin hyvä. Reil oli yllätyskylpyjen kannalla, ja siksi houruinhuoneet tulisi rakentaa joen tai järven rantaan. Reil käytti myös aivastuspulveria, nokkosilla polttamista, muurahaiskekoihin alasti istuttamista ja upottamista astiaan, jossa oli eläviä ankeriaita. (Sarvilinna 1938)

Berliiniläinen psykiatri Horn käytti ns. pyörivää vuodetta: potilasta pyöritettiin vuoteessa jopa 125 kertaa minuutissa. Pyöriminen aiheutti sidekalvonalaisia verenvuotoja. Potilaan kauhun ja epätoivon huudot osoittivat hoidon onnistuneen. Pyörivän vuoteen käytöstä luovuttiin vähitellen. (Sarvilinna 1938)

1800-luvun alkupuolella otettiin käyttöön ns. ontto ratas, eräänlainen oravanpyörä, jossa potilaan oli joko juostava puolapuita pitkin tai tehtävä rattaalla kuperkeikka. Pohjoismaiden mielisairaaloissa oli 1800-luvun alussa suunnilleen samanlaiset olot kuin muuallakin Euroopassa, pakkohoitokeinot vain olivat juurtuneet syvemmälle. (Sarvilinna 1938)

Conolly (1787-1866) kielsi vuonna 1839 pakkokeinojen käytön johtamassaan Hanwellin laitoksessa. Tämä no restraint -järjestelmä oli käytössä koko Euroopassa n. 1800-luvun puolivälissä - ainoastaan syrjäisillä seuduilla mielisairaita pidettiin yhä kahleissa. (Kaila 1966) Tavoitteena oli, että mielisairaalassa olisi mahdollisimman vapaat olot ja potilaat tuntisivat viihtyisyyttä ja voisivat työskennellä tuottamatta vaaraa itselle tai muille. Vähitellen perustettiin ns. puoliavoimia osastoja ja avoimia osastoja levollisille, luotettaville potilaille. (Sarvilinna 1938)

3.5 1900-luku lyhyesti
1800-luvun puolivälistä 1900-luvun puoleenväliin mielisairaaloiden potilaspaikat monikymmenkertaistuivat kaikissa maissa. (Kaila 1966)

1900-luvun alussa monet lääkärit pitivät yhä mielisairautta parantumattomana. Tämän vuoksi mielisairaita kohtaan suhtauduttiin ennakkoluuloisesti. Potilaat haluttiin eristää muusta yhteiskunnasta ulkopuolella sijaitseviin laitoksiin. (Kalemaa 1996)

1900-luvun ensimmäisinä vuosikymmeninä käytettiin makuukuureja potilaan rauhoittamiseen, rauhottavina lääkkeinä käytettiin unilääkkeinä vaikuttavia aineita. Vanhoilta ajoilta oli jäänteenä vesihoito. Työterapiaa alettiin käyttää hoitomuotona 20-luvun lopulla. 30-luvulla kokopäiväiset kylvyssä istuttamiset alkoivat väistymään muiden hoitomuotojen osoittautuessa paremmiksi. Shokkihoidot aloitettiin 30-luvun puolivälissä ja niistä tuli vallitseva hoitomuoto: -34 insuliinihoito, -35 kardiatsolishokkihoito, -38 sähköshokkihoito. 40-luvulla kehitettiin lobotomialeikkaus ja 50-luvulla psyykelääkkeet. (Kaila 1966)

Vähitellen psykiatrinen hoito kehittyy yksilöllisemmäksi ja potilas aletaan nähdä kokonaisuutena. Enää ei ollut tiettyjä kaavoja, joita käytettäsiin kaikkiin mielisairaisiin ja -sairauksiin. Tämä johti siihen, että samantapaiset ja samantapaista hoitoa kaipaavat yhdistettiin omaksi hoitoryhmikseen - näin mielisairaaloista kasvoi suuria laitoksia, joissa oli erikoisosastoja. (Sarvilinna 1938)

Nykyään on käytössä mm. monenlaisia terapiamuotoja, esim. psykoterapia ja perheterapia, erilaista lääkehoitoa. Pakkotoimenpiteiden käyttöä on vähennetty ratkaisevasti.

Historiassa mielisairaalat ovat olleet käytännössä katsoen suoraan keskitysleirejä, joissa mielisairaat tuhotaan. 60-luvulla antipsykootit olivat hyvä keksintö kun niillä mielisairaalien asukki määrä romahti - minkäköhän takia?

Varsinkin ensimmäiset neuroleptit olivat käytännössä samaa luokkaa kun natsien tekemät epäinhimilliset ihmiskokeet. Ihmiset kuolivat joko suoraan tai tekivät itsemurhan. Kovin pitkälle ei tästä ole päästy ja käytännössä tilanne ja asenne on sama.

http://books.google.com/books?id=8H9mmgCddPEC&lpg=PP1&dq=truth antidep&hl=fi&pg=PP1#v=onepage&q&f=false

=========
OMA HOITO

1) Pääasiassa pieneen unettomuuteen Seroquelia 400mg/ilta. Itse en olisi lääkitystä aloittanut ilman lääkärin maanittelua.
2) Pyysin lääkäriä lopettamaan lääkityksen. Laskettiin alas, mutta tuli unettomuutta. Kävin yksityisellä neurologilla, joka laittoi unipatjatutkimukseen. Lähete tuli hylkynä ulos.
3) Lääkäri käski nostaa lääkityksen takaisin 400mg/ilta tasolle en halunnut ja käytin 200mg/ilta annosta.
4) Olin about kunnossa (paitsi seroquel uudelleen nosta oli aiheuttanut todella ikäviä tuhoja päälle).
5) Lääkäri kirjoitti M1-päätöksen kun sanoin että oli motivaatio vaikeuksia syödä Seroquelia. Seuraava M3-päätös oli kanssa läpihuuto juttu. Olin tasapainoinen.
6) Osastolla hoidettavien mielestä olin about kunnossa. Täällä anneti Halopedrol-piikki, jonka jälkeen olin aika ulalla kaikesta. Tehtiin M3-päätös ja kun olin huonossa kunnossa annettiin paperi, jonka mukaan muka vapaa-ehtoisesti olisin viikon osastolla ja söisin lääkeettä (niin kuin olisin tajunnut kunnossa edes mitä allekirjoitin - minulle annettiin ymmärtää että näin pääsisin osastolta pois noin viikossa).
7) Aloitettiin Peratsin 16mg lääke. Aloin seljetä Haloperidol piikistä joten tajusin jotenkin, että Peratsin lääkettä ei pidä ottaa ja näyttelin osastolla että söisin muka sitä (suurimman osan ajasta).
8) Päästettiin osastolta pois. Lopetin Peratsin lääkkeen seinään. Tämän jälkeen oloni oli hyvin hajanainen.

Jotenkin kuitenkin palasin suhtkoht ennalleen noin kuukaudessa tai kahdessa.
Yhä ei haluttu hoitaa kunnolla.

Aloittaja puhuu totta: Psykiatrismi on sairaus, se johdattaa ihmiset uskomaan asiat niin kuin psykiatria sanoo, psykiatria on kuoleman tiedettä, siinä tehdään ainakin lähes kaikki vastoin potilaan omaa tahtoa ja kaikki vastoin oikeaa lääketiedettä, oikea lääketiede on olemassa olevien sairauksien parantamista esim. syöpä, ja siihenkin saa kuolla vapaasti, toisin kuin psykiatriassa on pakko toimia niinkuin psykiatrit sanoo, koska ne pakottaa meidät siihen, ne päättää kaiken mikä on oikein ja väärin, ja jos psykiatri haluaa potilaan kuolevan, se kuolema tarkoittaa sitä, että se on mahdollisimman hidas ja kivulias kokemus henkisesti ja fyysisesti: hidas kuolema neurolepteillä: pakotetaan henkilö syömään niitä, suurennetaan annosta ja jos tämä lääke tuottaa mahdollisimman paljon tuskaa ja kärsimystä se on oikea lääke ja lääkitystä jatketaan niin pitkään, että potilas kuolee, voidaan mahdollisesti käyttää myös kärsimys tehosteita: sähköshokkeja yms. laitetaan sähkövirta täysille ja tapetaan potilas (tätä on ''parantaminen'' psykiatriassa), toisin kuin oikeassa lääketieteessä, potilasta vältetään kärsimyksiltä ja esim. saattohoito tilanteessa kuolema on lyhyt ja mahdollisimman kivuton..

Mitä varten noita joutavia ja täysin asiattomia viestejä ei voi poistaa, viestit joissa kiroillaan ja valehdellaan täysin voisi saman tien poistaa, aloittaja on osannut aloittaa järkevän keskustelun , vaan sitten kun tulee noi joutavat että Jeesus muka hyväksyisi vääryyden, joukkomurhat ym. täysin asiaton viesti voisi palstan luotsi jo poistaa tonkin tosta pyörimästä..

https://www.youtube.com/watch?v=g7rACI-WJEw

Mielenkiintoinen..

Onko Sinut pakkosteriloitu tai yritetty pakottaa steriloitavaksi? Haluaisimme kuulla tarinasi ja mahdollisesti tehdä jutun. Jutussa voi tarvittaessa esiintyä nimettömänä. Kaikki yhteydenotot ovat luottamuksellisia. Ota yhteyttä [email protected].