Onko tuoksuköynnöskuusama hankala kasvatettava, tarvitseeko suojaisan paikan. Etsin terassille sopivaa köynnöstä sekä terassin eteen jotain helppohoitoisia perennoja/pensaita. Terassi on eteläänpäin, sivu itään ja altis pohjoistuulille. Talo mäen päällä, maa kuivaa ja hiekkaista.
Tuoksuköynnöskuusama ?????
Tuutikki
1
829
Vastaukset
- calmato
Minulla on Tuoksuköynnöskuusamaa III-vyöhykkeellä ja köynnös näyttää olevan äärirajoillaan. Se kasvaa eteläseinää vasten, mutta palelluttaa lähes joka talvi osan versoistaan, toisaalta uusia tulee kyllä tilalle. Vähän on ruman näköinen, kun on niin köynnöstänyt itsensä, ettei paleltuneita pääse leikkaamaan niin, ettei terveetkin vahingoittuisi.
Kukat tuoksuvat hyvältä, enkä minä sitä pois ota, vaikka ei ihan paras kasvi kasvupaikallaan olekaan - se oli siinä jo aikaisemman omistajan jäljiltä, eli ikää lienee ainakin 20 vuotta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persut eivät ole kertoneet euronkaan edestä säästökohteita
Mutta änkyttävät kysellä niistä muilta jatkuvasti. Vaikuttaa ettei persuilla ole kykyä omaan ajatteluun ja päätöksenteko2743497Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.1371905Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3011641- 801489
- 871483
Odotettu tulos Taivalvaaran hiihtokeskuksen osalta
"MCS Finland Oy on ilmoittanut Taivalkosken kunnalle 30.4.2026, että se irtisanoo Taivalkosken kunnan ja MCS Finland Oy:531186Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2001150Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois711071- 631031
- 221017