Mercury 9.9

Tuollainen Merc 9.9 vm.88 joutui minulle kun ostin MixBusterin. Siinä on kuitenkin satunnaista ongelmaa, eli joskus toinen pytty jää pois pelistä. Tämä on tapahtunut sekä täydestä vauhdista, mutta yleisemmin pienillä kierroksilla. Kone ei tykkää kylmästä ja kosteasta.

Vein koneen valtuutettuun Mercury huoltoon, jossa se oli käynyt kauniisti lämpimässä korjaamohallissa koko päivän. Sanoivat että ei ole mitään mitattavaa vikaa ja vikatilannetta ei saa päälle. Arvelivat että ehkä CDI-boxi tms. syynä, sitä kuulemma ei voi mitenkään mitata ja uusi maksaa 160 euro niin eivät pitäneet vaihtoa varmuuden vuoksi järkevänä.

Huollon jälkeen, pari iltaa sitten uistelin, ja puoli tuntia kone ensin pelasi mutta sumun tihentyessä taas tiputti toisen pytyn pelistä. Eipä sillä uskalla lähteä ulkosaarille verkoille edes kauniilla ilmalla.

Mitäpä neuvotte seuraavaksi, kone on varsin vähän käytetty ja siisti joten ei sitä vielä viitsisi poijupainoksikaan laittaa.
1262
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Lopultakin sain koneen kuntoon. Ei vaatinut muuta kuin ns. sytkäboxin vaihdon. Helppo homma tehdä itse, ei tarvita kuin ruuvimeisseli ja 10 mm avain. Nyt toimii kuin enkeli!

Ainoa pikku haitta hommassa oli tuon varaosan hinta, 165 euro eli kilomummo!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Satunnainen vika kirjoitti:

Tuollainen Merc 9.9 vm.88 joutui minulle kun ostin MixBusterin. Siinä on kuitenkin satunnaista ongelmaa, eli joskus toinen pytty jää pois pelistä. Tämä on tapahtunut sekä täydestä vauhdista, mutta yleisemmin pienillä kierroksilla. Kone ei tykkää kylmästä ja kosteasta.

Vein koneen valtuutettuun Mercury huoltoon, jossa se oli käynyt kauniisti lämpimässä korjaamohallissa koko päivän. Sanoivat että ei ole mitään mitattavaa vikaa ja vikatilannetta ei saa päälle. Arvelivat että ehkä CDI-boxi tms. syynä, sitä kuulemma ei voi mitenkään mitata ja uusi maksaa 160 euro niin eivät pitäneet vaihtoa varmuuden vuoksi järkevänä.

Huollon jälkeen, pari iltaa sitten uistelin, ja puoli tuntia kone ensin pelasi mutta sumun tihentyessä taas tiputti toisen pytyn pelistä. Eipä sillä uskalla lähteä ulkosaarille verkoille edes kauniilla ilmalla.

Mitäpä neuvotte seuraavaksi, kone on varsin vähän käytetty ja siisti joten ei sitä vielä viitsisi poijupainoksikaan laittaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu