Onko mieheni ihastunut?

Kysyin mieheltäni tässä taannoin, että onko hän ihastunut siskooni. Hän punastui vahvasti ja kielsi kuitenkin tuntevansa näin.

Mieheni ei punastu helposti, joten asia kummittelee mielessäni. Osaako joku kertoa reaktiosta, onko ihastuminen totta? Mieheni tuli aina kovin iloiseksi kun siskoni (vetävä mimmi) oli tulossa kylään. Joskus kun otimme siideriä kolmistaan, heillä tuntui synkkaavan aika kivasti kun pelailimme.

Tuon punastumiskyselyn jälkeen mieheni on koittanut olla etäällä siskostani ja vähätellyt tätä puheillaan. Kuitenkin hän vaikuttaa jopa mustasukkaiselta kun kuulee siskoni miesjutuista.

Neuvokee pliis! Punastuuko ihminen, jos mitään aihetta ei olisi?? En voi kyllä elää mieheni kanssa enää, jos tiedän että hän on ihastunut siskooni-lähimpään ystävääni. Apua.
202298
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Vaikea tilanne. Ota asia uudelleen puheeksi ja sano asian todella painavan mieltäsi!

Erään ystäväni poikakaveri esimerkiksi tulee hyvin juttuun ystäväni siskon kanssa. Näyttää, että he olisivat enemmän samalla aaltopituudella. Mutta suhteeseen tarvitaan paljon enemmän kuin yksiinkäyvät jutut.

Äänestä

Ei se mielestäni välttämättä tarkoita sitä. Itse punastun välillä todella oudoista jutuista. Punastus saattoi johtua siitä, että kysymys ja tilanne oli miehellesi kiusallinen. Ja varmasti olikin,oli sitten ihastunut tai ei.

Äänestä

Punastuminen on merkki siitä että varmaan jotain ihastumisen kaltaisia tunteita on.
Ehkä hän tykkää rempseästä siskostasi:-)
Tunne ei ole varmaan molemminpuolinen niin siksi kieltää mutta ei kai tuo nyt maata kaatava juttu ole.

Äänestä
  • Kiitos vastauksista!

    Kysyin mieheltäni sitten toista siskoani koskien vähän myöhemmin saman kysymyksen ja hän ei punastunut ja sanoi, ettei tietenkään (tämä sisko ei ole kaunis). Tästä rempseämmästä siskosta kysyessä hän ei vastannut, että en tietenkään. Vastasi vain, että en ole.

    Epäilykseni taitaa osua oikeaan. Jätän mieheni, sillä en voi elää näin. Kamalaa. Ehdimme olla yhdessä seitsemän vuotta;( Ja meillä on lapsikin. Sad.

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    Kiitos vastauksista!

    ... vikaa? Jokainen ihastuu joskus, mutta jos ihastuu syvemmin, niin silloin kaikki ei ehkä ole ollut alunperinkään kohdallaan.

    äkkipikaista jättää miehesi?tietenkin jos olet miettinyt eroa pidemmänaikaa, ja on muitakin syitä kuin tuo epäilys...mutta, että vain tuon EPÄILYKSEN takia....

    Äänestä

  • jotain... kirjoitti:

    ... vikaa? Jokainen ihastuu joskus, mutta jos ihastuu syvemmin, niin silloin kaikki ei ehkä ole ollut alunperinkään kohdallaan.

    on kyse syvemmästä ihastuksesta, mutta se keveämpikin riittää minulle. En vain halua miestä, joka on ihastunut parhaaseen ystävääni.

    Eihän hän tietenkään tunteelleen mitään voi, mutta enpä voi minäkään tälle tunteelle.

    Mitä väliä koko liitolla/rakkaudella on, ellei tunteet kohdistu vain puolisoon? Miksi olla yhdessä jos oikeasti haluaa muitakin? Minulle parisuhde oli kaikki tai ei mitään- juttu.

    Suhteeseemme olen itse antanut kaikkeni ja panostanut. Mieheni on ennenkin ollut uskoton puolisoilleen, joten mihinkäs tiikeri raidoistaan pääsee. Näinhän sanotaan, että mies haluaa aina vierasta. Hyvin moni nainen tuntuu hyväksyvän sen, minä vain en.

    Äänestä

  • ole vähän kirjoitti:

    äkkipikaista jättää miehesi?tietenkin jos olet miettinyt eroa pidemmänaikaa, ja on muitakin syitä kuin tuo epäilys...mutta, että vain tuon EPÄILYKSEN takia....

    On muitakin syitä. Pohdin mieheni uskollisuutta ylipäätään. Olen tullut siihen tulokseen, että lähes kaikki miehet haluavat vierasta. Sen olen huomannut omastanikin, vaikkei hän tietenkään suoraan ole sitä sanonut- tai oikeastaan on myöntänyt jossain kohtaa näin olevankin.

    Miksi ei enää ole uskollisuutta- vai onko sitä? Mieheni ei suoranaisesti ole käynyt vieraissa (tietääkseni), mutta tuntuu olevan hyvin kiinnostunut vieraista naisista. Elä nyt sitten sellaisen kanssa onnellista liittoa leikkien. Aika yksipuolista rakkautta. Mieheni on sanonut joskus, ettei osaa olla täydellisen uskollinen kenellekään naiselle;(

    Täytyy varmaan elää sitten yksin. Tuntuu, että kaikki tekijät repivät nykyään suhteita erilleen. Uskottomuutta oikein syötetään mieliin ja aisteihin, jotta ei ihme jos koko ajan erotaan ja hypitään vierasilla.

    Pohdit? Siis musta kuulostaa että sä et yksinkertasesti luota siihen tai että sä olet vain sairaalloisen mustasukkanen siitä.

    "Olen tullut siihen tulokseen, että lähes kaikki miehet haluavat vierasta."

    Toi on pelkkää roskaa ja törkeä valhe.

    "Sen olen huomannut omastanikin, vaikkei hän tietenkään suoraan ole sitä sanonut- tai oikeastaan on myöntänyt jossain kohtaa näin olevankin."

    Musta kyllä kuulostaa että sä kehittelet koko jutun omien korviesi välissä. Just toi "kaikki miehet pettää" on hyvä esimerkki siitä mikä sun ajattelutavassa on vikana.

    Mieti nyt vähän, mitäs jos syyllistät sitä täysin ilman syytä? Sä siis olet valmis heittään kaiken menemään vaan sen takia kun kuvittelet jotain? Ei se sillon taida sulle kovin tärkeä olla.

    Äänestä

Kysymys olisi kenelle hyvänsä kiusallinen, siksi punastuttaa?

Ehkä erityisesti, jos miehesi PITÄÄ siskostasi ja tulee hänen kanssaan hyvin juttuun - missä ei ole mitään pahaa. Kun kysyt noin, hän saattaa tuntea asiasta syyllisyyttä, vaikkei kyseessä olisi mikään ihastuminen sinänsä vaan normaali uudesta ihmisestä tykkääminen.

Äänestä
  • Hei,

    tämä vastaus taitaa kaiken pohtimani ja mieheltäni utelujen jälkeen pitää paikkansa.

    Olen, kuten viestistäni voi päätelläkin, mustsasukkainen. Mieheni varmaankin pitää siskostani, mutta tiedän ettei siskoni menisi edelleni vaikka vailnta olisikin edessä. Hän ei varmaan ole uskaltanut sanoa tätä tykkäämisastetta minulle.

    Olen varmasti ollut pessimisti hänen suhtteensa, koska kaikkialla- varsinkin kun näitä palstoja lukee, voi saada viestin että ÄLÄ LUOTA PUOLISOOSI- HÄN KUITENKIN PETTÄÄ ENNEMMIN TAI MYÖHEMMIN. En halua olla tyhmä, joka ei tajua missä mennään, mutta taidan olla kääntynyt vainoharhaisuuden puolelle. Olen kuvitellut että mieheni on kiinnostunut kaikesta mikä edessä liikkuu.

    Nyt koitan vain luottaa ja ymmärtää, että vaikka pitääkin jotain ihmistä viehättävänä, et se tarkoita, että tähän ihastunut olisi. Edelleen minun olisi vaikeaa ymmärtää, että mieheni ihastuisi oikeasti johonkin muuhun kuin minuun vaikka uudelleen laiemamman jakson jälkeen.

    Mieheni on muuten horoskoopiltaan härkä, joka ainakin sen mukaan olisi siitä uskollisimmasta päästä.. taitaa vika olla minussa, kuten täällä joku sanoikin.

    KIITOS KAIKILLE VASTAUKSISTA!!

    Äänestä

Noh minä olen ihastunut kaverini siskoon, ja kyllä punastelen jos kysytään, sydän pomppailee kurkuun kun tämä nainen katsoo silmiin. huh huh

Äänestä

No yks jos toinenkin voisi punastua jos tommosta yhtäkkiä varottamatta kysytään. Sen punastumisen ei tarvitse mitään ihastumista.

Äänestä

typeriä ja jauhaa samaa asiaa.. jos mies ei osaa kohdella sua niin jätä se.

Äänestä
  • Sun mielestäkö joku punastuminen on syy jättämiseen?

    Ihan näin tiedoksi, kuka tahansa punastus jos tommoseia kysymyksiä lauotaan päin naamaa yhtäkkiä.

    Hitto mitä idiootteja jotkut on. Mä en ainakaan halua olla tommosten kanssa missään tekemisissä.

    Äänestä

  • minä kirjoitti:

    Sun mielestäkö joku punastuminen on syy jättämiseen?

    Ihan näin tiedoksi, kuka tahansa punastus jos tommoseia kysymyksiä lauotaan päin naamaa yhtäkkiä.

    Hitto mitä idiootteja jotkut on. Mä en ainakaan halua olla tommosten kanssa missään tekemisissä.

    pikkasen tekemisiin... voi raukkaa..

    Äänestä

  • minä kirjoitti:

    Sun mielestäkö joku punastuminen on syy jättämiseen?

    Ihan näin tiedoksi, kuka tahansa punastus jos tommoseia kysymyksiä lauotaan päin naamaa yhtäkkiä.

    Hitto mitä idiootteja jotkut on. Mä en ainakaan halua olla tommosten kanssa missään tekemisissä.

    Mitäpä jos osoittaisit hieman kunnioitusta muita ihmisiä kohtaan ja jättäisit tuollaisen nimettömän nimittelyn sikseen. En ole ap.

    Äänestä

on mielestäni sinulla, ei miehelläsi. Mitä sitten vaikka hän olisikin ihastunut johonkun toiseen, esim. siskoosi? Jos hän rakastaa sinua ja haluaa kuitenkin olla sinun kanssasi? Se, ettet sinä itse ole ihastunut kehenkään muuhun suhteenne aikana, ei tee sinusta sen parempaa tai huonompaa.

Minusta kuulostaa siltä, että sinä itse olet kyllästynyt suhteeseenne ja haluat ehkä vain jonkun syyn mieheltäsi viedä asiaa eteenpäin.. Saattaa tietenkin olla että tämä veikkaus meni myös ihan metsään..?

Äänestä
  • Eli ei mitään väliä vaikka ihastutaan toisiin liiton aikana. No hupsista heijaa vaan.. Jos minua rakastaa kuten sanoo, ei silloin muita naisia ajattele kuin korkeintaan ystävyysmielessä. Ihastuminenhan on jotain muuta.

    Äänestä

Pistämpä sormeni soppaan minäkin! Siskoni ukko köntinyt sänkyyni kolme kertaa, pitkällisen taivuttelun ja huutamisella uhkailun jälkeen viimein lähtenyt pois. Ukko aamulla, kuin yönsä olisi nukkunut omassa sängyssään ilman harharetkiä. Samaisen ukon takia siskoni kanssa välit meni pahemman kerran solmuun, niin ettemme ole edes puheväleissä olleet kohta vuoteen. Tosin kokonaan muun asian takia (ukko valahtelee siskolleni minkä kerkiää ja hän uskoo kaiken,on tohvelin alla muutenkin) Suorastaan oksettaa moinen käytös. Siskolleni en ole ukkonsa yöllisistä yrityksistä kertonut mitään. Kysynkin nyt !! Mitä mieltä olette asiasta. Yrinkö otaa häneen jotenkin yhteyttä ja kertoa ukkonsa yöllisistä yrityksistä, vai mitä teen.
On herännyt myös ajatus... lie ukko kääntänyt tämänkin asian toisinpäin.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Kysymysmerkki?? kirjoitti:

Kysyin mieheltäni tässä taannoin, että onko hän ihastunut siskooni. Hän punastui vahvasti ja kielsi kuitenkin tuntevansa näin.

Mieheni ei punastu helposti, joten asia kummittelee mielessäni. Osaako joku kertoa reaktiosta, onko ihastuminen totta? Mieheni tuli aina kovin iloiseksi kun siskoni (vetävä mimmi) oli tulossa kylään. Joskus kun otimme siideriä kolmistaan, heillä tuntui synkkaavan aika kivasti kun pelailimme.

Tuon punastumiskyselyn jälkeen mieheni on koittanut olla etäällä siskostani ja vähätellyt tätä puheillaan. Kuitenkin hän vaikuttaa jopa mustasukkaiselta kun kuulee siskoni miesjutuista.

Neuvokee pliis! Punastuuko ihminen, jos mitään aihetta ei olisi?? En voi kyllä elää mieheni kanssa enää, jos tiedän että hän on ihastunut siskooni-lähimpään ystävääni. Apua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu