Asun mieheni kanssa yhdessä. Tutustuimme puolivuotta sitten ja muutin asumaan mieheni tykö kun sain tietää olevani raskaana (en suunnitellut raskautta). Nyt menossa on rv 15 ja mies ei välitä minusta yhtään. Menee omia menojaan ja ei ole kotona silloin kuin mulla olisi vapaata (tuntuu ettei välitä minusta) - aina on joku kaveri odottamassa. Mun täytyis tehdä kaikki kotityöt ja olla kutsumatta kaverita kylään (jos ei miellytä niin saan kuulemma pakata kamat ja lähteä). Seksi ei miestä ole kiinnostanut yli kuukauteen. Alussa mies toivoi aborttia, mutta en suostunut kun olen aina halunu oman perheen ja lapsia, oikeaa miestä ei vain ole löytynyt ja nyt tilanne on tämä. Mitä pitäis tehdä? Miehen kanssa on paha asua/olla, mutta ei haluis luovuttaa. Mitä tekisitte mun tilassa? Jos kommunikaatio on hyvää huomenta ja hyvää yötä eikä sitten mitään muuta niin alkaa sapettaa. Jos ajattelette että olen nuori niin en ole ikää on jo 32 v ja miehellä vuosi enempi. Auttakaa, kiitos!
Mitä tekisit tilassani?
Neuvoja vailla
141390
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Olette molemmat ja aikuisia ja varmasti elämää nähneitä! Nyt istutat sen äijän alas ja keskustelette, mitkä on realistiset vaihtoehdot!
Tiesitkö, että tässäkin Suomen maassa on nuoria tunnollisia ja kunnollisia miehiä, jotka haluaisivat lapsen, mutta eivät löydä sopivaa äitiehdokasta. Uskon, että sinulle löytyy oikea ihminen elämänkumppaniksi.
Saattaa olla, että kun lapsi syntyy, niin mieskin pääsee vasta silloin asiasta jyvälle...Mutta toisaalta, jos oli jo aborttia ehdottanut, niin ilmeisesti hän ei ole valmis sitoutumaan kanssasi.
kamani ihan omasta tahdostani ja jättäisin tollasen ukon yksinään ihmettelemään, että mitäs nyt..
Vaikka lapsen isä onkin niin varmasti pärjäisin paremmin ilman sitä jos tollanen olis!
oletko kokeillut jutella miehesi kanssa vakavasti? mitä hän oikein haluaa elämältä, mitä sitten kun vauva syntyy? tarvit nyt tukea, rakkautta ja hellyttää enenmmän kuin koskaa. Koeta puhua hänen kanssaan ennenkuin tilanne kärjistyy ihan kokonaan. ei tuo kyllä siltä kuulosta, että pystyisitte tarjoamaan onnellisen kodin vauvalle. olen pahoillani että joudut kärsimään. voihan tietenkin olla, että kun mies näkee lapsensa, hän muuttuu. jaksatko odottaa siihen asti, ja sekin on vain pieni mahdollisuus. en nyt haluaisi mennä asioiden edelle, mutta moni mies olisi valmis rakastamaan sinua ja lastasi niinkuin anstaitsette. itse tunsin mieheni kuukauden ennenkuin aloimme yrittämään lasta. olimme onnekkaita ja rakas lapsemme sai heti alkunsa. olen nyt rv 30 2. toivottavasti sinulla on hyviä ystäviä ja vanhemmat/sisaruksia lähellä, jotka tukevat sinua. voimia ja kirjoittele kuulumisia.
En olisi tuollaisen miehen kanssa muuttanut alunperinkään yhteen. Ettehän olleet tunteneetkaan kuin muutaman kuukauden?! Jos kerran miehen tahtoa vastaan halusit tuon lapsen tehdä niin miksi ihmeessä sinne piti saman katon alle änkeä, eihän sellaisesta hyvä seuraa. Et sinä väkipakolla perhettä saa, vastentahtoisen ihmisen kanssa! Mietipä itsesi miehesi asemaan, jos osaat. Tuskinpa hänellä oli parin kuukauden tapailun jälkeen vauvahaaveet mielessä.
Muuta nyt kiireesti omillesi äläkä anna sen tyypin pilata elämääsi. Olet paljon onnellisempi lapsen kanssa kahden. Ja sitten _sinulla_ on se perhe jonka _sinä_ olet halunnut. Eikä miehelläsi ole perhettä jota hän ei ole halunnut.
Anteeksi vain suorapuheisuuteni, mutta aikuisen ihmisen on tämä ymmärrettävä.
en tehnyt lasta tahallani. Olen kyllä aina halunnut/haaveillut perheestä ja lapsista, mutta nyt tämä lapsi sai alkunsa kyllä ilman niitä haaveita vähän niin kuin vahingossa. En koskaan tekisi miehelle sitä että hankkisin lapsen miehen sitä tahtomatta. Sen verran olen elämää nähnyt ja kokenut että niin tyhmä en olisi.
Kirjoitat itse "Alussa mies toivoi aborttia... jne"
eli olet raskaana miehesi tahtomatta. Älä siis ihmettele hänen käytöstään!
mies on pistänyt naisen paksuksi tahtomattaan. Jos olisi käyttänyt kortsua ei olisi vahinkoa sattunut. Jos nainen sanoo käyttävänsä pillereitä, jää miehelle arvioitavaksi, että voiko siihen luottaa. Jos silti päättää panna, ottaa riskin. Jos käy huonosti, pitäis kantaa vastuu...
Mä en ymmärrä, miks sitä ei voida tajuta, että lapsentekoon tarvitaan yleensä kaksi ihmistä? Pikemminkin hommaa vois ajatella niin päin, että mies voi varmistaa, ettei hänestä tule koskaan isää, pitämällä housut visusti jalassa. Nainen taas voidaan esim. raiskata jolloin hän voi olla vastoin kaikkia suunnitelmiaan raskaana.
Se, että nainen joutuu harkitsemaan aborttia molemminpuolin vapaaehtoisesti tapahtuneen yhdynnän jälkeen, kertoo mielestäni yhtälailla miehen vastuuttomasta käytöksestä. Ei mies voi mielestäni tökkiä minne sattuu, ja sitten vaan toivoa aborttia jos käy huonosti.
Muuttasin omilleni ennen lapsen syntymää. On helpompi elää vauvan kanssa kahden kuin vetää perässään hankalaa miestä. Eipähän tarvitse ainakaan riidellä lapsen kuullen.
Saat vaadittua mieheltä myös elatusmaksut vaikka asuisit lapsen kanssa kahden.
Olen kyllä yrittänyt keskustella mieheni kanssa asiasta, mutta ei oikein onnistu jos toinen ei sitä halua. Sain teiltä voimaa ja miettimisen aihetta, kiitos siitä. Ehkä pystyn päättämään asioista lähiaikoina.
niitä tulet tarvitsemaan.
mutta tosiaan, mitä tekisin sijassasi? alunperinkään en olisi muuttanut miehen luo ja mitä siitä vaikka muutitkin, mutta nyt kyllä ehdottomasti hakisin oman asunnon itselleni ja vauvalle vielä, kun valtava maha ei haittaa muuton tekoa ja ennen kaikkea: vauva ei vielä ole syntynut.
en suosittele odottelemaan miehen mahdollista muutosta syntymän jälkeen, koska sitten kun sen aika on, sinun kaikki aikasi ja energiasi menee todellakin vauvan kanssa. ei silloin ole sen paremmin aikaa, kuin voimia taistella parisuhteen puolesta mikä keikkuu uppoavan laivan reunamilla.
jos mies todella "herää isyyteen" syntymän jälkeen, hieno homma. silloinkaan ei ole myöhäistä harkita muuttoa saman katon alle uudelleen. mutta tässä tilanteessa mielestäni ei ole kenenkään edun mukaista että voitte molemmat tilanteessa huonosti. ei varsinkaan vauvan edun mukaista.
arvostan suuresti päätöstäsi pitää lapsi. siitä huolimatta että hän on "yllätys". mutta ketään ei voi pakottaa isäksi ja siksi toiseksi ei ole lapsellekaan hyväksi että hänellä on "isä" joka pahimmillaan vihaa häntä. parempi olla rakastavan äidin kanssa kaksin. ja tosiaan: maailmassa on paljon miehiä jotka eivät pura elämänsä katkeruuksia lapsiin, olivatpa ne biologisesti kenen tahansa.
mene omillesi, seuraile tilannetta. jos mies haluaa olla mukana niin anna hänelle mahdollisuus. mutta älä missään tapauksessa anna hänen käyttää sinua kynnysmattona, mitä nyt tapahtuu. ellei häntä kiinnosta, anna mennä. et tee mitään miehellä joka ei ole aidosti kiinnostunut kantamaan omaa osaansa vastuusta. hän kantaa sen sitten vain rahallisesti, suo se hänelle.
Muista, että sinä ja lapsesi olette arvokkaampia, kuin kynnysmatto! Oma kokemukseni on, että kun parisuhteen valtakuviot on keikahtaneet epäterveiksi (ts. toinen määrää ja toisen on alistuttava, ettei tule hylätyksi), sortava osapuoli ei vapaaehtoisesti luovu valta-asemastaan, ellei hän ole todella sitoutunut sinuun, tällöinkin suhteen oikaisu vaatii usein ulkopuolisen apua. Miehesi ei siihen taida olla valmis? Älä myy itseäsi halvalla, hänen puoleltaan olemattoman rakkauden vuoksi, vaan ota elämäsi ohjat takaisin omiin käsiisi ja muuta erilleen. Se sattuu aluksi ja voit tuntea itsesi yksinäiseksi ja epäonnistuneeksi, mutta ne ovat tunteita, jotka menevät ohi. Samalla kenties annat itsellesi mahdollisuuden törmätä kunnolliseen mieheen, joka rakastaa ja haluaa pitää huolta teistä molemmista. Jos lapsesi isä huomaa haluavansa teidät elämäänsä, hän kyllä hakeutuu seuraanne, vaikka osoite olis eri. Itse haaskasin elämästäni 6 vuotta mieheen, joka ei halunnut lasta ja joka saneli muutenkin kaikki säännöt suhteessamme, vuosien kuluessa tulin vain onnettomammaksi ja riitelimme aivan liikaa, kunnes "suhde" kaatui omaan mielettömyyteensä. Onneksi, sillä nyt minulla on ihana mies, jonka kanssa odotamme esikoistamme, noina onnettomina vuosina, en olisi ikinä saattanut uskoa, että moinen onni kohdalleni osuu:) Ikää minulla on 32 vuotta ja vasta ero tästä manipuloivasta miehestä mahdollisti minun ja nykyisen mieheni kohtaamisen.Onnea kannattaa etsiä, se harvemmin ovelle kolkuttaa...
kannattaisi ennemmin lähteä kuin jäädä. Onnesi odottaa sinua ihan taatusti jonkun muun ihmisen rinnalla. Onnettomana kynnysmattona et saa muuta kun huonon itsetunnon ja ikuiset traumat. Nyt kipikapi laukkua pakkaamaan! Teet palveluksen teille kaikille kolmelle, eikä se ole luovuttamista vaan päin vastoin! Voimia!
Näin sivusta asiaa on helppo järkeillä näin; Muuttaisin omilleni ja nauttisin raskaudestani hyvien ystävieni ja ihan vain itseni (vanhempieni?) kanssa. Mieheen en pitäisi mitään yhteyttä. Ilmoittaisin vaan, että hän on tervetullut synnytykseen sitte ajallaan. (jos niin haluat). Mies saisi selvästi kaipaamaansa tilaa ja etäisyyttä asioihin, vaikka olen kyllä oikeasti sitä mieltä, että hänen tulisi kantaa vastuu tapahtuneesta yhtälailla sinun kanssasi. Se nyt sattuu vaan olemaan niin, että me naiset sen vauvan vatsassamme kannamme. Mutta, jos mies ei asiaa suostu tajuamaan, jäljelle jää mielestäni vain tämä vaihtoehto.
Jos oikeen hyvin sattuu, miehen isänvaistot voivat vielä herätä. Olet kuitenkin vasta ihan alussa, eikä massusikaan ole varmasti vielä kovin iso, joten raskaus ei välttämättä ole hänelle edes vielä kovin konkreettista. Näin minä asian ajattelisin, mutta valitettavasti sinä olet se, joka sen joutuu käytännössä testaamaan. Mutta ehkä kannattaisi kokeilla? Tuollainen pakkotilanne ei ainakaan ole kenellekään hyväksi.
Jos muutat "kotoa" pois, saattaa miehen kuviot olla alussa aika villit ja sinusta varmaan tuntuu pahalta ja epätoivoiselta, mutta älä luovuta. Muista, että miehellä on edelleen monta kuukautta aikaa. Yritä olla rauhallinen äläkä sorru riitelyyn ja syyttelyyn. Se on hänen tapauksessaan ilmeisesti tehotonta? Totea vaan, että muutat nyt omillesi, koska olet huomannut, että tilanne ei ollenkaan miellytä miestäsi ja tunnet lähinnä olevasi jaloissa.
Kaikesta huolimatta haluan toivottaa sinulle onnellista odotusaikaa ja kertoa, että mun isä ei vieläkään ole kasvanut aikuiseksi, ja siitä huolimatta mulla oli oikeen ihana ja mukava lapsuus mun yksinhuoltajaäidin kanssa, enkä mitään vaihtaisi pois.
..että mitä tekisin tilanteessasi, niin lähtisin kävelemään. Maailma on täynnä miehiä, jotka kunnioittavat ja arvostavat puolisoaan. Suhteessanne ei kuulosta olevan rakkautta ainakaan miehen osalta..