On alkanut pelottamaan tämä elämä ja tulevaisuuden päivät. Minulla tuntuu olevan koko ajan alitajunnassa sellainen huonommuuden ja arvottomuuden tunne. Yleensä huono olo seuraa perässä, vaikka hetken aikaa oliskin hyvä mieli. Välillä tuntuu, että olen ihan ulkopuolella KOKO MAAILMASTA. En tee koskaan mitään mukavaa, ei ole ketään kenen kanssa tehdä ja kun usein ei edes kiinnosta! En käy baareissa, missään muuallakaan. Jos jossain käyn, käyn koiraa ulkoiluttamassa luontopoluilla tai sitten käyn vähän ajelemassa jossain. Jos joskus hairahdun johonkin, kuten rannalle tai baariin, niin olen yhä tyytymätön. Baarissa minua ällöttää, sellainen helvetin lihatiski ja tunnen itseni rumaksi, ja minähän en tanssi koska en kehtaa. Minulla on aina epävarma olo ja itsetuntoni on huono.
Minulla on yksi ystävä, mutta sillä ei ole mitään merkitystä, koska en enää käy hänen kanssaan missään. Ei ole enää mitään yhteistä, en halua olla hänen kanssaan. Hän ei tajua mistään mitään, en halua hänen seuraansa, siltä vain tuntuu.
Miks aina tuleekin paha mieli kun jossain ihmisten ilmoilla on? Rannalta lähtiessä tulee paha mieli kun näkee pariskuntia ja iloisia ihmisiä. Minä olen vain hyvin harvoin iloinen ja vapautunut, yleensä ahdistaa ja etenkin paikoissa, joissa on paljon ihmisiä.
Näin ne päivät vain vierivät ja koko kesä menee kotona ollessa. Ja töissä. Pian onkin jo taas talvi ja inhottava pimeys, räntä ja kaikki muu talven mukanaan tuoma paska.
Ahdistaa sekin etten todellakaan osaa kommunikoida vastakkaisen sukupuolen kanssa. Lyhyesti kerrottakoon, että jos joku katselee minua "sillä silmällä", saati sitten yrittää lähestyä, mieleni tekisi vain vajota maan alle, koska en halua että joku saa selville miten epävarma olen. En myöskään kykene fyysiseen kanssakäymiseen. Alasti en näyttäydy missään, en julkisissa suihkuissa saati saunoissa, en edes tuttavien kanssa. Minusta olisi kamala ajatus jos joku mies minut näkisi alasti.
Joku varmaan ehdottaa masennusta, mutta kun joskus taas olen ihan hyvällä päällä ja minulla on ihan ok päiviä. Yleisesti ottaen kuitenkin elämä on todela tylsää, turhanpäiväistä ja väsyttävää. Tällaisen saarnan tulin tänne kirjoittamaan.
Minulla on yksi ystävä, mutta sillä ei ole mitään merkitystä, koska en enää käy hänen kanssaan missään. Ei ole enää mitään yhteistä, en halua olla hänen kanssaan. Hän ei tajua mistään mitään, en halua hänen seuraansa, siltä vain tuntuu.
Miks aina tuleekin paha mieli kun jossain ihmisten ilmoilla on? Rannalta lähtiessä tulee paha mieli kun näkee pariskuntia ja iloisia ihmisiä. Minä olen vain hyvin harvoin iloinen ja vapautunut, yleensä ahdistaa ja etenkin paikoissa, joissa on paljon ihmisiä.
Näin ne päivät vain vierivät ja koko kesä menee kotona ollessa. Ja töissä. Pian onkin jo taas talvi ja inhottava pimeys, räntä ja kaikki muu talven mukanaan tuoma paska.
Ahdistaa sekin etten todellakaan osaa kommunikoida vastakkaisen sukupuolen kanssa. Lyhyesti kerrottakoon, että jos joku katselee minua "sillä silmällä", saati sitten yrittää lähestyä, mieleni tekisi vain vajota maan alle, koska en halua että joku saa selville miten epävarma olen. En myöskään kykene fyysiseen kanssakäymiseen. Alasti en näyttäydy missään, en julkisissa suihkuissa saati saunoissa, en edes tuttavien kanssa. Minusta olisi kamala ajatus jos joku mies minut näkisi alasti.
Joku varmaan ehdottaa masennusta, mutta kun joskus taas olen ihan hyvällä päällä ja minulla on ihan ok päiviä. Yleisesti ottaen kuitenkin elämä on todela tylsää, turhanpäiväistä ja väsyttävää. Tällaisen saarnan tulin tänne kirjoittamaan.
Vastaukset 8
Vanhimmat
-"-
tääl kans yx jolle kesä, aurinko, ulkonaolo tosi apattista mielialaa tuottava ja sit ihmiset joilla näyttää menevän hyvin tai jotka liikkuvat jonkun/joidenkin kanssa. Itse saan olla aina yksin,ei kait kukaan huomaisikaan jos vaik veivini heittäsin! On mullakin hyviä päiviä, sellasia jotta teen suunnitelmia muuttaa elämääni, hankkia ystäcviä tai yleensä käydä ulkona vaik lenkil mut ajatuksen asteelle ne lopuksi jää ja kun ei rahaakan paljon ole käytettävissä, niin mihis sitä menis?En ole mikään ronkeli ihmiskontaktien suhteen -päinvastoin, mutta enpä nyt viitsi mihinkään ryyppyporukoihin tms. ruveta. Mikähän ihmises on vika jos ei saa läheisiä ihmis-suhteita, ystäviä? no itsetunto kyl heikko, kuten myös koulutustaso ja eikä tuo ulkomuotokaan miellytä jot niist se kait kiinni on! Olen sosiaalinen luonne, en riitele kenenkään kanssa, vaan yritän pysyä hyvissä väleissä muiden kanssa. Työpaikalkin aina esitän ilosta, tyytyväistä naamaa vaik joskus sekin inhottaa itseäni kun en osaa olla aito ja näyttää milt oikeesti olo tuntuu. Tällainen tarina mulla.
Sama juttu täällä. Olen äskettäin muuttanut uuteen kaupunkiin, jossa en tunne ketään ja muutenkin huono tutustumaan uusiin ihmisiin. Tai tutustun kyllä noin arkipäiväisellä tasolla, mutta että alkaisi viettämään aikaansa jonkun uuden ihmisen kanssa- siinä on kynnys jostain syystä. Olen kuitenkin ihan sosiaalinen, mukava, rento, älykäs ja huumorintajuinen kaveri, mutta silti yksinäinen. Ei kiinnosta yksin lähteä kaupungille tai lähemmin tutustumaan paikkakuntaan, kun joutuu itsekseen paikkoja ja nähtävyyksiä ihmettelemään. Sama juttu baarien kanssa- ei innosta liiemmin.
Enpä tiedä, mikä siten asiaan auttaisi. Ajan kanssa kavereita saattaa saada, mutta toisaalta voi olla, että niitä ei saa. Tuntuu aika omituiselta ajatus, että viettäsi koko loppuikänsä yksin kaupungissa, jossa on muukalainen. Mutta toisaalta, kuluuhan ne päivät kotona sohvalla maaten ja itsekseen höpisten.
niin kuin mulle. Vaihdoin kaupunkia suurin piirtein
kolme vuotta sitten. Enkä vieläkään ole onnistunut löytämään työkavereita kummempia kavereita. Vaikka yritystä on kyllä ollut ja on vieläkin. Jotenkin en
ole vaan päässyt porukoihin mukaan, vaikka ihmisiä olenkin kysellyt aina jos jonkin näkösiin rientoihin mukaan. Toisaalta joku sen taisikin sanoa suoraan että kukas nyt tommosen idiootin kanssa mihinkään lähtis, kun sulla on niin oudot jututkin aina.
No minkäs sitä itselleen voi pakko kai se on vaan jaksettava yrittää. Ehkä jollakin toisessa maassa /paikkakunnalla. Saattaahan noissa ihmisten jutuissa olla jotakin perääkin, kun ei niitä kavereitakaan ole koskaan oikein ollutkaan.
No, siltä tämä hieman vaikuttaa, että tuohon suuntaan olisin menossa, jos en vaihda suuntaa pikaisesti. Eipä noista työkavereista ole minullekaan vapaa-ajalle kavereita tullut.
Ainahan täällä olisi paikallinen ryyppyremmi ja sekakäyttäjä-nuoret joiden seuraan mahtuisi, mutta ei jaksa kiinnostaa sekään. Normi-tavikset taas on niin kiinni omissa murheissaan ja elämässään, ettei sinne uusia tuttavuuksia mahdu. No, aika näyttää.
Tsemppiä sulle! Toivottavasti meno muuttuu.
"Ainahan täällä olisi paikallinen ryyppyremmi ja sekakäyttäjä-nuoret joiden seuraan mahtuisi,"
Minä olin juuri eilen istumassa koko päivän auringonpaisteessa puistossa tuollaisessa muutamankymmenen hengen "ryyppyremmissä", jossa aika monilla oli mäyris mukana ja muutamat polttelivat kukkaakin, mutta vielä useammalla (kuten itsellänikin) oli vain vesipullo ja eväät mukana. Eli ihan hyvin sinne voi mennä pelkän vesipullon kanssakin, ja useimmat muut ovat myös täysin selvin päin. Siellä oli myös aika paljon jotain tuttaviakin joita on jossain nähnyt aiemminkin (niitä alkoi tosin tunnistaa pikkuhiljaa vasta kun oli päässyt ihmisten sekaan istumaan), joten olo ei tuntunut kovinkaan yksinäiseltä.
Elämä tosiaankin on kauhea. Kesä on ällöä aikaa, kun tekis mieli käydä ulkona enemmän kuin talvella, ja sitten ei kuitenkaan ole ketään kenen kanssa käydä.
Yksin käyskennellessä saat niskaasi outoja katseita ja ihmiset pitää suo suurinpiirtein jonain mielenterveyspotilaana. Itseltäni on jopa tultu kysymään, yksin liikkuessani, että onko minulla jokin hätänä, kun liikun yksin tai olenko kenties eksynyt vieraaseen kaupunkiin. Ja tuo ei ole mitään positiivista juttelua, jos toinen näyttää siltä, että on valmis soittamaan paikalle jonkun viranomaisen, joka poimisi minut talteen "harhailemasta".
Kuulostat tosiaan siltä, että olisit ystävän tarpeessa. Voin vaan kuvitella, kuinka tylsää oma elämäni olisi, jos yht'äkkiä ei olisikaan yhtään ystävää. No ei tämä tilanteeni siitä kaukana tosin olekaan, jotenkin vaan vieraantunut vanhoista kavereista kauemmaksi.
Mutta haluat varmaan tilanteeseesi muutoksen? Et varmaan muuten tännekään kirjoittaisi? Mitä haluat: ystäviä, mailikavereita??
Tunnet siis itsesi epävarmaksi, huonommaksi? Sen takia luulet, että vastakkainen sukupuoli ei olisi kiinnostunut sinusta? En tiedä, miten yleisesti on, mutta ainakin itseä tuollaiset ominaisuudet tytössä ei haittaa, ehkä jopa päinvastoin ;) Muista, että et kuitenkaan ole ketään huonompi tai arvottomampi.
Mieti, mitkä asiat elämässäsi ei ole niin kuin haluaisit niiden olevan ja rupea korjaamaan elämääsi haluamaasi suuntaan. Kyseessä on kuitenkin sinun elämäsi ja kukaan muu ei voi korjata sitä puolestasi. Vaikka nyt tuntuisikin kurjalta niin se palkitsee kun asettaa itselleen tavoitteita ja onnistuu saavuttamaan ne! :D