En nyt tiedä kuuluuko tälle alueelle, mutta kuitenkin.
Tapasin tämän naisen noin 12 vuotta sitten ja voin sanoa, että se oli rakkautta ensi silmäyksellä.
Suhteemme kesti noin vuoden, syytä suhteen loppumiselle ei ollut se vain loppui. Noin pari vuotta sen jälkeen tapasin nykyisen vaimoni, jonka kanssa ollaan oltu nyt naimisissa melkein 10 vuotta.
Koko tuona kymmenen vuoden aikana olen ajatellut kuitenkin tätä ensimmäistä naista paljon. En ole koskaan lakannut rakastamasta häntä ja edelleen rakastan tuota naista todella syvästi.
Olen usein ajatellut, että olisiko hän sittenkin ollut se oikea, koska tunteeni eivät ole koskaan lakannut häntä kohtaan, onko hän sielunkumppanini? Onko kellään käynyt samoin? MItä minun pitäisi tehdä? En tiedä hänen tunteistaan, uskon kuitenkin niitä olevan.
Tapasin tämän naisen noin 12 vuotta sitten ja voin sanoa, että se oli rakkautta ensi silmäyksellä.
Suhteemme kesti noin vuoden, syytä suhteen loppumiselle ei ollut se vain loppui. Noin pari vuotta sen jälkeen tapasin nykyisen vaimoni, jonka kanssa ollaan oltu nyt naimisissa melkein 10 vuotta.
Koko tuona kymmenen vuoden aikana olen ajatellut kuitenkin tätä ensimmäistä naista paljon. En ole koskaan lakannut rakastamasta häntä ja edelleen rakastan tuota naista todella syvästi.
Olen usein ajatellut, että olisiko hän sittenkin ollut se oikea, koska tunteeni eivät ole koskaan lakannut häntä kohtaan, onko hän sielunkumppanini? Onko kellään käynyt samoin? MItä minun pitäisi tehdä? En tiedä hänen tunteistaan, uskon kuitenkin niitä olevan.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Mä uskon että ihmiset kohtaa aina jostakin syystä. Jonkunlainen opetus tm. mikä pitäisi löytyä kaikista kohtaamisista ja suhteista. Kenties teiltä jäi sanomatta jotain, tekemättä jotain jne. koska et saa rauhaa asiasta.
Kiitos vastauksesta. Paljon koettiin ja paljon jäi kokematta. Asia painaa minua ja haluaisinkin siihen selvyyden. Välillä kaipaan tuota naista niin paljon, että pahaa tekee. Jotenkin minäkin uskon tuohon, että ihmiset kohtaa jostakin syystä...annanko ajan kulua?
10v. vai? :o)
On hienoa, että kunniotat kaikkia osapuolia ja olet hillinnyt itsesi. Mutta sekin on ihan totta, että meillä jokaisella on vain yksi elämä elettävänä. Kuluuko sinun elämäsi nyt haikailuun ja kaipaamiseen? Voisiko saada siitä täyteläisempiä tunteita irti?
Vuotta... usko tai älä.
Kun toinen asuu 400 km:n päässä niin siinä vois olla vaimolle selittämistä et mitäs siellä teen... Toisaalta, en halua vaimoani pettää.
Millainen suhde sulla ja nykyisellä puolisollasi on? Pystytkö puhumaan asiasta hänelle ja kertomaan että asia vaivaa niin paljon että sun on pakko selvittää se tapaamalla kaipaamasi henkilö? Kuinka tärkeä asia on sulle? Eihän se tapaaminen tarkoita välttämättä sen enempää kuin tapaamista, voihan olla että se saa näkemään asiat eri tavalla, ainakin sitten tietäisit vähän enemmän ja ymmärtäisit ehkä miksi toinen on ollut mielessä näin kauan.
Mikä on tärkeintä sulle ja oletko valmis riskeeraamaan suhteesi? Onko nykyinen suhteesi sellainen jota haluat jatkaa? Haluaako nainen jota kaipaat tavata?
Itselläni on niinpäin, että olen rakastunut varattuun ja minusta tuntuu vahvasti, että hän on se oikea (mutta kohdattiin liian myöhään). En voi asialle yhtään mitään. Annan ajan kulua, vuosien mennä, vaikka rakastankin häntä. Ajatus avioitumisesta jonkun toisen kanssa vähän ahdistaa, koska rakastan toista. Kuitenkaan en jaksaisi elää yksin ja voin oppia rakastamaan (vaikka en niin syvästi). En tiedä mitä sinun pitäisi tehdä, suhteella tai avioerolla ei kuitenkaan kannata ratkaista asiaa. Elämässä täytyy vain kestää joitakin asioita, kuten epätoivoista rakastumista.
...raastavaa, sydämeen sattuu. Kestettävä on. Joskus kyllä mielessä käynyt, että kävisin häntä tapaamassa, kunhan vain uskaltaisi.
että, jos tietää puuttuvan itsestä jotakin ja sen kohtaa, ei sitä voi päästää menemään, ainakin ensin pitäisi katsoa, eikä vain unohtaa, mutta nyt puhun vain omalla suulla, jos hän ei vaikka haluaisikaan edes jutella, niin en häntä siihen pakottaisi. Jättäisin hänen valinnakseen, mutta toivoisin häneltä sielunkumppaniaan kohtaan lojaalisuutta rehellisesti ja varmasti siitä ilmoittavan. Koko elämäni on oolut rinnassani ammottava pieni aukko, jonka eräs täytti välittömästi kun hänet näin, saattaa olla saavuttamattomissa mutta irtikään en pääse. Rintaani puristaa vain kokoajan enemmän ja enemmän ja pelkään kohta sairastuvani ellen saa jotakin selkeätä kommenttiä häneltä.Ja vaikken saisi, en häntä koskaan voisi unohtaa ja tiedän myös sen että itseäni kaduttasi suunnattomasti jossakin vaiheessa myöhemmin etten ole tehnyt mitään, sillä tiedän liian hyvin mitä tyhjyys on. Tiedän hänen tuntevan samoin minua kohtaan, aivan varmasti. Hänelle haluaisin sanoa että parempi katsoa kuin katua, mutta miten sanon minulla ei ole avaimia hänen luokseen enkä niitä saada. Katsominen ei tarkoita mitään konkreettista toimintaa, vaan keskustelua ihan oikeasti ja tätä juttua näköjään minulta tulisi loputtomiin, ehkäpä siinä tärkeimmät ja päälimmäiset tuntoni
ja yritä elää tätä hetkeä.? Oliko hyvä neuvo? Puhuin myös itselleni.