Kaikki sairaudet eivät näy päällepäin. Vaikka hoidolla päästään oireettomaan tilaan se ei tarkoita sitä että perimmäiset syyt poistuu.
Vaikka itse kuljen näennäisesti terveen kirjoissa (vaikka olen sitä vain osittain) kuitenkin tiedän raskauden aiheuttavan sen laatuisia ongelmia että ne vaarantavat minun ja tulevan lapsen hengen. Osa parantavaa hoitoa on vältää raskaus erinäinen määrä muita asioita. Tälläkään ei päästä tilaan jossa raskaus ei aktivoisi ongelmia tulevaisuudessakaan. Se on loppuelämän kestävä tila.
Itselläni on hyvät mahdollisuudet toipua pikku hiljaa ja niin on käynytkin. Ja olenkin paremmassa kunnossa kuin moni lähipiirissä ilman sairautta. Mutta olen tehnyt sen etee myös töitä ja joudun tekemään sen eteen jatkossakin töitä. Elämä on asettanut reunaehdot joiden sisällä on elettävä niin normaalia elämää kuin mahdollista.
Se että on toipunut ei tarkoita että on parantunut. Oireettomuus ei tarkoita sitä että on teve. Ja ne jotka pitkään potevat jotain tautia heille käy monesti niin että vaikka kysyttäisiin niin vastaus on - eipä ihmeempiä vaikka totuus olisi hyvin huono tai tosi hyvä. Halu kertoa aidosti kuulumisia kuolee ikävine kokemusten myötä, valitettavasti.
Pitkäaikisiin saraiuksiin kuuluu myös erillaisia vaiheita kuten kriisi, tiedonhaku, hyväksymis kausi. Näitä seuraa usein monen laisia kateruus ja katumus vaiheita (olisinko voinut vältää tämän jos olisin...) hyväksymis kaudet kestävät välillä lyhyemmän ja välillä pidemmän ajan. Sitten taas jonkinlainen kriisi/kapina valtaa alaa ja hyväksymisprosessi alkaa ei ehkä alusta mutta jostain kohtaa kuitenkin.
Jos ette itse ole tosipaikassa olleet ette voi sanoa varmasti mitä tekisitte. Älkää moralisoiko vaan yrittäkää edes ymmärtää ihmisen kokonaistilanne imisen itsensä näkökulmasta. Samassa tilanteessa itse olisitte ehkä päätyneet samaan ratkaisuun (tai sitten ette). Lopputulos kuitenkin on vain hyvä arvaus - mitä tekisin vastaavassa tilanteessa.
Vaikka itse kuljen näennäisesti terveen kirjoissa (vaikka olen sitä vain osittain) kuitenkin tiedän raskauden aiheuttavan sen laatuisia ongelmia että ne vaarantavat minun ja tulevan lapsen hengen. Osa parantavaa hoitoa on vältää raskaus erinäinen määrä muita asioita. Tälläkään ei päästä tilaan jossa raskaus ei aktivoisi ongelmia tulevaisuudessakaan. Se on loppuelämän kestävä tila.
Itselläni on hyvät mahdollisuudet toipua pikku hiljaa ja niin on käynytkin. Ja olenkin paremmassa kunnossa kuin moni lähipiirissä ilman sairautta. Mutta olen tehnyt sen etee myös töitä ja joudun tekemään sen eteen jatkossakin töitä. Elämä on asettanut reunaehdot joiden sisällä on elettävä niin normaalia elämää kuin mahdollista.
Se että on toipunut ei tarkoita että on parantunut. Oireettomuus ei tarkoita sitä että on teve. Ja ne jotka pitkään potevat jotain tautia heille käy monesti niin että vaikka kysyttäisiin niin vastaus on - eipä ihmeempiä vaikka totuus olisi hyvin huono tai tosi hyvä. Halu kertoa aidosti kuulumisia kuolee ikävine kokemusten myötä, valitettavasti.
Pitkäaikisiin saraiuksiin kuuluu myös erillaisia vaiheita kuten kriisi, tiedonhaku, hyväksymis kausi. Näitä seuraa usein monen laisia kateruus ja katumus vaiheita (olisinko voinut vältää tämän jos olisin...) hyväksymis kaudet kestävät välillä lyhyemmän ja välillä pidemmän ajan. Sitten taas jonkinlainen kriisi/kapina valtaa alaa ja hyväksymisprosessi alkaa ei ehkä alusta mutta jostain kohtaa kuitenkin.
Jos ette itse ole tosipaikassa olleet ette voi sanoa varmasti mitä tekisitte. Älkää moralisoiko vaan yrittäkää edes ymmärtää ihmisen kokonaistilanne imisen itsensä näkökulmasta. Samassa tilanteessa itse olisitte ehkä päätyneet samaan ratkaisuun (tai sitten ette). Lopputulos kuitenkin on vain hyvä arvaus - mitä tekisin vastaavassa tilanteessa.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Voin ymmärtää melkoisen paljon siitä, miltä sinusta tuntuu, itsekin kun olen pitkäaikaisesti sairas ja syön monenlaisia pilereitä "kourallisen" verran kolmesti päivässä. Ulospäin en näytä sairaalta.
Sinä olet kuitenkin nuorempi ja sinulla on lisäristinä ymmärtämättömät "uskonveljet ja -sisaret", joilla riittää tuomiohenkeä sinua kohtaan, kun et voi enää tulla raskaaksi. Itse olen jo vanha eikä minulla enää ole sellaiset asiat ajankohtaisia.
Kun taistelee omien sairauksiensa kanssa ja useimmiten oppii hyväksymään itsensä pitkien vaiheitten jälkeen sairaana, ei enää terveenä, niin siihen ei enää tarvita ympäristön tuomitsevaa ja kyttäävää asennetta. Ihminen, jolla on jo taakkaa sairaudestaan, joutuu kantamaan vielä ymmärtämättömien lähimmäistensä kovaa ja arvostelevaa asennetta.
Älä kuitenkaan pelkää, sinä olet Jumalan arvokas lapsi, hänen perillisensä, ja olet matkalla taivaaseen. Jumala sinua siunatkoon ja vahvistakoon tällä maisella tiellä kestämään kaikenlaisia taakkoja, joita saat toisten ihmisten taholta kärsiä.
itse joutunut elämässäni useammankin kertaan törmäämään.
Päällisin puolin näytän terveeltä mitä nyt vähän etukumarassa kävelen.
Olikohan se Ester Erhomaan eräässä kirjassa, jossa kerrottiin lapsista ja siinä kirjassa oli myös "täti alatisairas" minua voisi sanoa sellaiseksi.
Vuosien saatossa on tullut monenlaista sairautta,jotka tekevät elämän laadun huonoksi, ja varsinkin nyt kolme viimeistä vuotta ovat lisänneet lääke arsenaalia aika tavalla. Vielä sekin menettelisi, mutta kun kävelykunto on mennyt ja aamusella ei aina tiedä kummalla jalalla astuisi, vai ottaisiko "lisäjalat" käyttöön.
Rollaattori on ulkona liikkumista varten, mutta senkään käyttö ei ole ongelmatonta, yksi vaiva tuo monta vaivaa mukanaan :(
Mutta eteen päin elävän mieli, huomenna on päivä uusi, tai nythän se huomen näyttää jo olevan.
Onneksi ei tarvitse kuin päivän matkan kerrallaan.