Alla dosentti Jouko Talosen analyysia Lestadiuksen käsityksistä siitä, ketkä ovat oikeita uskovaisia(http://www.teolinst.fi/luennot/jt000223.html)
Onkohan esitetty analyysi oikean suuntainen? Eli oliko Lestadius eri linjoilla kuin nykyiset vanhoillislestadiolaiset?
------
"Elävän" ja "kuolleen" uskon ero merkitsi myös sekä soteriologista että sosiologista erottelua herätyksen kokeneiden uskovien ryhmän ja vain kastettujen paikallisen luterilaisen seurakunnan jäsenten kesken. Laestadiusen ecclesiola in ecclesia -ajattelu ei kuitenkaan sisältänyt sitä eksklusivismia, jota alkoi esiintyä myöhemmän lestadiolaisuuden eräissä osaryhmissä suuren hajaannuksen jälkeen 1900-luvulla. Laestadiukselle oli ratkaiseva kriteeri juuri uskon kokemus.
Hän saattoi katsoa, että baptistien keskuudessa oli enemmän "eläviä" kristittyjä kuin Ruotsin evankelis-luterilaisessa valtiokirkossa. Tammikuun lopussa 1844 Sorselessa pitämässään tarkastussaarnassa hän ruoti voimakkain sanakääntein lukijaliikkeen eri ryhmien keskinäistä kiistelyä ja torjui voimakkaasti hengellisestä puoluemielestä nousseen "karsinoinnin". Laestadius arvosti ja puolusti metodistipastori George Scottin toimintaa Ruotsissa. Hän piti Evankelisen Allianssin työtä positiivisena, ja suntautui ylipäänsä myötämielisesti anglosaksiseen herätyskristillisyyteen. Laestadiuksen kirjeenvaihto Göteborgin tuomiorovastin ja raittiustaistelija Peter Wieselgrenin kanssa heijastelee varsin "veljellistä" yhteyttä.
------
Olen ihmetellyt sitä, miksi vanhoillislestadiolaiset eivät kovin hyvin tunne liikkeen kannalta tärkeän hahmon eli Lestadiuksen ajatuksia. Eikö häntä arvosteta teologina vai mistähän se johtuu? Vai eikö olla kaikissa asioissa samaa mieltä Lestadiuksen kanssa?
Onkohan esitetty analyysi oikean suuntainen? Eli oliko Lestadius eri linjoilla kuin nykyiset vanhoillislestadiolaiset?
------
"Elävän" ja "kuolleen" uskon ero merkitsi myös sekä soteriologista että sosiologista erottelua herätyksen kokeneiden uskovien ryhmän ja vain kastettujen paikallisen luterilaisen seurakunnan jäsenten kesken. Laestadiusen ecclesiola in ecclesia -ajattelu ei kuitenkaan sisältänyt sitä eksklusivismia, jota alkoi esiintyä myöhemmän lestadiolaisuuden eräissä osaryhmissä suuren hajaannuksen jälkeen 1900-luvulla. Laestadiukselle oli ratkaiseva kriteeri juuri uskon kokemus.
Hän saattoi katsoa, että baptistien keskuudessa oli enemmän "eläviä" kristittyjä kuin Ruotsin evankelis-luterilaisessa valtiokirkossa. Tammikuun lopussa 1844 Sorselessa pitämässään tarkastussaarnassa hän ruoti voimakkain sanakääntein lukijaliikkeen eri ryhmien keskinäistä kiistelyä ja torjui voimakkaasti hengellisestä puoluemielestä nousseen "karsinoinnin". Laestadius arvosti ja puolusti metodistipastori George Scottin toimintaa Ruotsissa. Hän piti Evankelisen Allianssin työtä positiivisena, ja suntautui ylipäänsä myötämielisesti anglosaksiseen herätyskristillisyyteen. Laestadiuksen kirjeenvaihto Göteborgin tuomiorovastin ja raittiustaistelija Peter Wieselgrenin kanssa heijastelee varsin "veljellistä" yhteyttä.
------
Olen ihmetellyt sitä, miksi vanhoillislestadiolaiset eivät kovin hyvin tunne liikkeen kannalta tärkeän hahmon eli Lestadiuksen ajatuksia. Eikö häntä arvosteta teologina vai mistähän se johtuu? Vai eikö olla kaikissa asioissa samaa mieltä Lestadiuksen kanssa?
Vastaukset 10
Vanhimmat
Tehkäämme koe. Ihmiset (esim 20 henkeä)asettuvat piiriin. Yksi laittaa kuiskaten sanoman liikkeelle toiselta toiselle pitkin piiriä. Kun sanoma palaa kierroksen tehtyään on tarina muuttunut kovasti.
Näin on käynyt lestadiolaisuudessa. Sana kertomisen ja selittämisen oppi ilman että tukeuduttaisiin alkuperäislähteeseen merkitsee että "uskoon" tulee elementtejä jopa mielikuvituksellisella tavalla. Jotain oleellista jää puuttumaan - vastaavasti jotain utopiaa nostetaan "tosiasiaksi".
On vaara että Lutherin, Lestadiuksen tai muiden matkamiesten tarinat tulevat liian keskeiseksi. Siksi lestadiolaistenkin kannattaa lukiessaaan muistaa että raamattu on auktoriteetti.
Keksin jo itse yhden mahdollisen selityksen edellä kuvaamalleni ristiriidalle. Lestadiushan "teki parannuksen" eli löysi evankeliumin Lapin Marian kautta vasta 1944. Olisikohan nuo ajatukset tai ainakin osa niistä tulleet aikaisemmalta kaudelta?
Legendaa pukkasit taas. Näinhän tämä legenga juuri syntyy. Kaikki on pelkkää ihmisten mielikuvituksen keksimää mystiikkaa.
Ei evankeliumi näiden ihmisten kautta ole tullut
pohjolaan. (Lestadiolaisen legendan mukaan vaimo eli seurakunta muka lensi kotkan siivin 1600 luvun Saksasta pohjolaan). Ei Lestadius oppiaan suinkaan Marialta (Milla) ole saanut, hänen äitinsä jo (muistaakseni) oli uuslukijaisia.
Kyse on yksinkertaisesti vain pietistisistä ja herrnhutilaisista vaikutteista, joita luterilainen Lars Lestadius omaksui omaan opetukseensa 1840 luvulla. ¨
Luterilainen pappi Lestadius oli, paarannussaarnaaja. Ei hän mitään uutta ole maailmaan tuonut, eikä täältä mennessään pois vienyt. Maailmassa on aina ollut Jeesuksen ajoista lähtien miljoonia ja miljoonia Jeesukseen uskovia. Kyse on siis vain pienestä pohjoismaisesta herätysliikkeestä luterilaisen kirkon sisällä. On aivan uskomatonta millaiseksi tämä oieni porukka on ihmisten pienissä mielissä paisuteltu.
Juu, ja Lapin Marjaksi tituleerattu oli Hitlerin armeijan korpraalin kotilomamatkalla kihlaama tyttölapsi.
...piti tätä kokemustaan (juttutuokioitaan Lapin Marian kanssa) aivan keskeisenä muutoksena omassa elämässään ja uskon käsityksessään. Tämä on fakta, hänen moneen kertaan itse kirjoittamaa. Hän vielä korostaa, että kukaan ei voi tulla autuaaksi ilman omakohtaista sovituksen kokemista.
Eri asia pitääkö lestadiolaisuutta oikeana kristillisyytenä. En tässä tarkoittanut sitä.
...siitä, että totta kai Lestadius oli oppinut kristillisyyden ja sen perusteet teologisessa tiedekunnassa, kasvatuksen perintönä ja ympärillä olevilta seurakuntalaisilta. Lestadius ei vain pitänyt itseään sovitettuna Jumalan kanssa, ennen kuin oli kyseisen tapahtuman jälkeen ymmärtänyt (valaistunut) sen, kuinka ihminen pelastuu.
Alkuperäinen kysymykseni kuuluikin, ajatteliko Lestadius niin, että myös muiden kristillisten liikkeiden (lukijaiset, hernhutilaiset, anglikaanit) sisällä oli "todellisia" kristittyjä? Näinhän ei vainhoillislestadiolaiset käsitykseni mukaan usko.
...lähinnä (kirkko)historiantutkimuksen näkökulmasta. En kaivannut "Da Vinci koodi"-tyyppistä näsäviisailua.
Lestadius kohtasi Millassa äistinsä perinteet, ja se oli hänelle merkittävä tilaisuus. Kristikunnalle sillä kokemuksella ei ole mitään merkitystä, koska ihminen pelastuu uskomalla evankeliuminj Kristuksesta, ei uskomalla tarinoita Lestadiuksen kokemuksista.
Jokaisella meillä uudestisyntyneillä on oma merkittävä kokemuksemme Jeesuksen kohtaamisesta.
Ja ne joilla ei sellaista kokemusta ole itsellään, voivat ylpeillä vaikka Lestadiuksen kokemuksilla, ja jopa riidella niistä muiden kanssa. Tällainen kiistely on täysin hyödytöntä niille jotka niissä himoissaan elävät, tuntematta Jeesusta omakohtaisesti ja evankeliumin salaisuutta henkilökohtaisesti.
Elät pelkissä illuusioissa.
Olen kuunnellut Lestadiuksen saanoja yli puoli vuosisataa ja paljon lukenut niitä itsekin, eikä Lestadius puhu koskaan itsestään autuuden perustana, vaan Jeesuksesta.
Kannattaisi miettiä kenelle satujaan yrittää kertoa.
Raattamaan kirjeissä on sitä samaa, hän käsittää että kaikissa kristillisissä herätysliikkeissä on se oikea "hapatus" ja toivoo, että nämä liikkeet yhdistyvät. Hän mainitsee mm metodistit ja "uudelleenkastajat".
Tuskin Raattamaa sitä käsitystä on ihan itsekseen kehitellyt, uskon, että keskustelut LLL:n kanssa ovat olleet tärkeänä pohjana.