mulla on varmaan ns. valikoivaa ujoutta. Eli toisten kanssa olen välitön ja vapaa, toisten kanssa hyvin varautunut, epävarma, ujo ja välttelen kohtaamasta heitä. Onko kellään samoja kokemuksia. Tiedän, että on, koska käsite "valikoiva ujous" ei ole minun keksintö.
Ns. valikoiva ujous
rounds
81811
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
sukulaisten kanssa, jotka ovat tottuneet minut näkemään pienestä pitäen ujona niin olen yhä edelleen roolini vanki heidän seurassaan. Samoin liian "lähelle" tulevat tai röyhkeät ihmiset saavat minut ujostelemaan..
Ihan sama juttu. Osa sukulaisista käyttäytyy todella tökerösti. Ne kysyy kysymyksiä joihin itse vastaavat tai utelee liian henkilökohtasia asioita. Tai eihän esimerkiks opiskelut oo kovin henkilökohtasia, mut kun niille ei tunnu kelpaavan mun vastaukset. Tulee sellanen fiilis ku ne pyrkis jotenki nolaamaan mua. Haluisin sanoo niille suorat sanat, mut en pysty vaan punastun ja alan änkyttää jotain epämäärästä.
Mistäköhän tuollainen saattaisi johtua.. kun exäni kanssa aikoinaan tapasin sokkotreffeilla, oli rento olo ja helppo hymyillä ja jutustella mukavia heti ensihetkestä lähtien. Yleensä on tullut vaan ujoiltua tyttöjen kanssa, etenkin yllättävissä tilanteissa esim töissä yksi sellainen ihana otus tuli aivan yhtäkkiä tekee tuttavuutta, ettei sitä osannut odottaa yhtään. En tainnut antaa kovin varmaa kuvaa itsestäni, mutta onneksi jotkut pitää ujostelua söpönä. :)
Noinhan se just menee!!
Joittenkin ihmisten seassa ei mene punaiseksi eikä tapahdu mitään - ei vaikka varsin yrittäis! (olen varsin oikein yrittänyt joskus, ja sanonutkin että yritänpä tässä;))
Kyseessä saattaa olla istuminen outojen seassa, niin jos ne on "vaarattoman" näkösiä, niin ei jännitä, ole ne sitten nuoria, vanhoja, miehiä, naisia, lapsia - mitä vaan!
Mutta JOS joku on mun mielestä sitten jotenkin hmmm..."vaarallisen" tai punastuttavan näköinen / oloinen, niin..avot!!
On aivan sama vaikka se vastapeluri ois lapsi vasta, jos se on jotenkin "vaarallinen."
Niin hullulta kun tämä kuulostaakin! Varsinkin kun en ole tosiaan nuori enää.
Ihme juttuja nämä on. Jotkut ihmiset kuuluu sarjaan "varo näitä", "pitää punastua", "kuuluu änkyttää tai tutista", jne jne.
ELI TUTTU JUTTU. VALIKOIVAA ON UJOUS. TÄÄLLÄKIN!! ;))
Minäkin olen väkisinkin sukulaisten kanssa tuppisuuna, koska he ovat aina nähneet minut sellaisena, silloin aina väkisin suorastaan jumitun siihen muottiin vaikka joskus mieleni tekisi sanoa jotain.
Toinen samanlainen on erään ystäväni sisko. En uskalla puhua lähes mitään kun hän on lähettyvillä.
Täältä löytyy samanlaisia kokemuksia. Toisia ihmisiä vaan ujostelee enemmän kuin toisia. Ja sitten on ihmisiä joita ei ujostele yhtään. Ei sitä pysy selittämään, se vaan menee niin.
Sama onglema täällä. Olen ujo uusien ihmisten seurassa, mutta heihin tutustuttuani osaan olla oma itseni. Mutta silloin on jo liian myöhäistä, koska olen antanut itsestäni jo ujon ja hiljaisen kuvan, ja siksi jään aina kaiken kivan ulkopuolelle.
Minusta toi nyt on ihan normaalia ja tavallista, ettei kaikkien ihmisten seurassa ole samanlainen.