Olen saanut tarpeekseni tästä maailmasta.
Vituttaa kaikki se epäreiluus miten kaikki on.
Kyllä minä ymmärrän että kuinka kivaa täällä
voisi olla ja kuinka paljon "huonommin" joillain
menee jossain somaliassa.
Vituttaa katsoa vierestä kun muut saavuttavat
kaikki unelmansa ja saavat vielä vähän bonustakin. Itse en ole edes päässyt elämän alkuun ja viimeisetkin ihmiset häipyy ympäriltä
elämään sitä omaa onnellista elämäänsä. Ei sikäli
että heitä edes kaipaisin, ei jaksa kuunnella niiden vaahtoamistaan omasta täydellisyydestään.
Joskus minä vielä luulin että tulevaisuudessa kaikki on toisin ja asiat muuttuu paremmaksi. Ei muuttunut.
Mitä minulle täällä edes on? Missään en ole
kovin lahjakas ja kukaan ei minusta ole
ihmeemmin koskaan välittänyt. Vaikka yrittäisin
kaikilla kyvyilläni tehdä asiat paremmin, niin
viereinen tyyppi tekee samat asiat aina paremmin
vaikka silmät kiinni.
Koulussa kuuntelin vittuilua vuosia ja kaikilla
vittuilijoilla menee tosi hyvin nykyään. Ja on
pidettyjä ihmisiä. (Vähän kyllä ihmetyttää
millaisiin persläpiin naiset onnistuvat
rakastumaan välillä ja vielä luulemaan että se
oma kultsi on tosi hyvä ihminen.)
Ilmeisesti minun pitäisi tyytyä tähteisiin
kaikessa ja olla vähän huonompi aina kaikessa.
Ja pitäisi vielä muistaa olla hiljaakin kun
kukaan ei jaksa kuunnella juttujani jos nyt
saan mitään joskus edes sanottua.
Itselle on jäljellä enää varmaan yksinäisyys ja mielisairaala. Ihmetyttää että miksi minun
kannattaisi käydä jossain vitun terapiassa 5
vuotta kun ei ole mitään takuita että sitten mikään olisi oikeasti paremmin. Etenkin kun
kaikki tapaamat psykopellet vaikutti aivan
uskomattoman vähä-älyisiltä, vaikka ne on jotain
tohtoreita aina. (Kai ne vaan oikeasti odottaa
seuraavaa kahvituntia.)
Toisaalta ainoa asia jota pelkään on että jään
tänne vaan kitumaan kun en ole onnistunut kuolemaan poiskaan jossain "onnettomuudessa".
Mutta ei sikäli olen vähän miettinyt aloittaa
uuden harrastuksen jos vaikka tapaisi jotain
ihmisiäkin. Huumeiden käyttö vaikuttaa jotenkin
houkuttelevalta.
Vituttaa kaikki se epäreiluus miten kaikki on.
Kyllä minä ymmärrän että kuinka kivaa täällä
voisi olla ja kuinka paljon "huonommin" joillain
menee jossain somaliassa.
Vituttaa katsoa vierestä kun muut saavuttavat
kaikki unelmansa ja saavat vielä vähän bonustakin. Itse en ole edes päässyt elämän alkuun ja viimeisetkin ihmiset häipyy ympäriltä
elämään sitä omaa onnellista elämäänsä. Ei sikäli
että heitä edes kaipaisin, ei jaksa kuunnella niiden vaahtoamistaan omasta täydellisyydestään.
Joskus minä vielä luulin että tulevaisuudessa kaikki on toisin ja asiat muuttuu paremmaksi. Ei muuttunut.
Mitä minulle täällä edes on? Missään en ole
kovin lahjakas ja kukaan ei minusta ole
ihmeemmin koskaan välittänyt. Vaikka yrittäisin
kaikilla kyvyilläni tehdä asiat paremmin, niin
viereinen tyyppi tekee samat asiat aina paremmin
vaikka silmät kiinni.
Koulussa kuuntelin vittuilua vuosia ja kaikilla
vittuilijoilla menee tosi hyvin nykyään. Ja on
pidettyjä ihmisiä. (Vähän kyllä ihmetyttää
millaisiin persläpiin naiset onnistuvat
rakastumaan välillä ja vielä luulemaan että se
oma kultsi on tosi hyvä ihminen.)
Ilmeisesti minun pitäisi tyytyä tähteisiin
kaikessa ja olla vähän huonompi aina kaikessa.
Ja pitäisi vielä muistaa olla hiljaakin kun
kukaan ei jaksa kuunnella juttujani jos nyt
saan mitään joskus edes sanottua.
Itselle on jäljellä enää varmaan yksinäisyys ja mielisairaala. Ihmetyttää että miksi minun
kannattaisi käydä jossain vitun terapiassa 5
vuotta kun ei ole mitään takuita että sitten mikään olisi oikeasti paremmin. Etenkin kun
kaikki tapaamat psykopellet vaikutti aivan
uskomattoman vähä-älyisiltä, vaikka ne on jotain
tohtoreita aina. (Kai ne vaan oikeasti odottaa
seuraavaa kahvituntia.)
Toisaalta ainoa asia jota pelkään on että jään
tänne vaan kitumaan kun en ole onnistunut kuolemaan poiskaan jossain "onnettomuudessa".
Mutta ei sikäli olen vähän miettinyt aloittaa
uuden harrastuksen jos vaikka tapaisi jotain
ihmisiäkin. Huumeiden käyttö vaikuttaa jotenkin
houkuttelevalta.
Vastaukset 12
Vanhimmat
kuulostavat tutuilta. noin minäkin usein ajattelen, ollessani oikein alamaissa. samalla lailla on minuakin elämä potkinut päähän alusta asti eikä se vieläkään kovin valoisaa ole. huumeisiin en ole onneksi vielä sortunut, toivottavasti en sorrukaan. varmaan tähänkin on taas joku "hyväosainen" jakelemassa neuvojaan. hyvähän niiden on sanoa kun on aina kaikki mennyt putkeen. mietin monesti missä nyt olisin, jos olisin saanut kasvaa edes normaalissa perheessä, missä minua olisi kannustettu eikä vaan oltu välinpitämättömiä tai haukuttu. olin monella tapaa lahjakas lapsi jonka elämä tuhottiin jo ennenkuin se ehti kunnolla alkaa. mutta tehtyä ei saa tekemättömäksi, tällainen minusta tuli, arka, huonolla itseluottamuksella varustettu, sosiaalisiin suhteisiin kykenemätön, masentunut mielialalääkkeitä popsiva ja terapiassa ravaava aikuinen. välillä tosiaan tuntuu ettei siitä terapiastakaan ole mitään hyötyä...no, valitukseni loppukoon. tsemppiä sinulle, koetetaan kestää.
Hei vaan, Miau, on meitä sitten ainakin kolme! Kirjoitit kuin suoraan minunkin elämästäni. En todellakaan ole parempiosainen tai -tuloinen. Eläkkeeni ei riitä edes sosialinormien yläpuoleel - eivät miehenikään, pitkäaikaistyötön kun on.
Olen pieni ja mitättömän näköinen, ohuttukkainen ja silmälaseja aina tarvitseva ja jo vanha. On myönnettävä että olen "älykäs" - mutta en viisas, mikä olisi paljon parempi vaihtoehto. Erikoislahjakkuuksia on, mutta ei itseluottamusta niiden hyödyntämiseen.
Terapiassa käynti on kai muodollinen juttu, mutta kai sitä vaan yrittää näyttää itsensä ja ajattelee liikaa se hoitajan tunteita, että tässä sitä vaan parannutaan! Mitään syvällisiä tai lapsuuden suuria ongelmia ei kukaan ammattiauttaja ole ehtinyt selvittämään.
Parhaaksi avuksi olen todennut joogan ja mietiskelyn. Niistä on apua, kun silloin koko ajatusmaailma kohenee ja paranee. Sitten onkin jo voimia vähentää lääkkeitä ja maailma näyttää mielenkiintoiselta. Suosittelen.
Kaupallinen lääketiede piilottaa vain oireet, mikä on sekin aluksi hyvä, että ehtii ja jaksaa itse jatkamaan.
Jouluvaloisaa loppuvuotta teille, ihanat "tavalliset" ihmiset! 8=)
Uskaltakaa olla yksin ja kuunnella itseänne ja haaveitanne. Jokaisella on jokin uskomattoman hyvä erikoisala, löytäkää omanne! Rakkaudella..
nyt ole niin julma itsellesi...
Juttu on se että pitää tietää mitä haluaa että tietää mitä haluaa...
Kirjoitakirjoitakirjoitakirjoita... Maalaa, sahaa moottorisahalla puulle muoto, opettele vaikka salaa, kehitä itsellesi ruoto ja lihat ympärille:)
Jos ajattelen etten osaa niin osaakaan. Jos haukun itseäni niin kuinka hyvä voin silloin olla?
Eräs ihminen sanoi että kaikki ne piirteet jotka ärsyttää toisissa on tasan tarkkaan sitä ominta itseä minkä vain jostain syystä kieltää itsessään. Ihminen on susi jäniksen vaatteissa...
Ystävä hyvä, ystäviä saa aina, pitää vaan olla ekaksi oman itsensä ystävä. Huumeet... Niitäkin on monenlaisia. Itse huumaannun rakkaudesta.
No millaista olisi oma elämäsi jos ei olisi
rakkautta ja ei aina saisi uusia ystäviä?
Jatka tuota vaikka 10 vuotta ja katsotaan
sitten...
Pystytkö edes kuvittelemaan?
Äläkä kehota hulluja tarttumaan moottorisahaan.
Ja toisaalta: oliko sudet susia jo syntyessään?
sinä sano etten tiedä. Kyse on siitä mille antaa vallan. Voisin minäkin kertoa kaikenlaista mutten viitsi. Oikeille ihmisille kylläkin. Eikä sillä ole niin väliäkään. Yksin olen ollut aina, kokeilin maailmaa, poltin siipeni, taistelin ja taistelen edelleen. Silti olen rauhallisempi ja luottavaisempi kuin ennen.
Pakko uskoa rakkauteen kun on siihen törmännyt. Ei meistä ketään niin huono ole ettei rakkautta voisi saada mutta mikään ei tipahda heti. Ensimmäiseksi sinun täytyy heittää yltäsi tuo "kenelläkään muulla ei ole vaikeaa" -viitta, sillä se pitää itsen lämpimässä ja erossa ihmisistä. Ellet sitten ajaudu huumeporukoihin yhdessä itkeskelemään pahaa maailmaa ja kuolemaan pois.
Onnea matkalle, ajattelet sitten pystyt eli et niin se on totta.
Mun elämästä löytyy aika lailla samaa,
tosin menin sitten kokeilemaan
niitä huumeita ( tosin oikeastaan
vain cannabista), ja tässä
nyt toivun niistä sitten.
Ei ollut fiksua hakea huumeista
apua pahaanoloon, tietty
olo parani alussa, mutta
sitten jossain vaiheesa
tajusin että nythän mä vasta olenkin
ihan 6-0, sen verran nuppi meni sekaisin
ja itsetunto entisestään alas parin vuoden
käytön jälkeen.
Asioita joita voit tehdä
1. Urheile, laita ittes fyysisesti
huippukuntoon, vuodessa pääsee jo pitkälle.
Parantaa yleistä mielialaa kummasti.
2. Ota selvää miten niin olet tyhmä?
Ota joku juttu, ja harjoittele ja ratkaise
se vaikka menis kauemminkin.
Ymmärrä nyt että olit ihan dorka natiainen
silloin "kun tajusit olevasi tyhmä", ja
sitten annoit muiden leimata itsesi,
ja sen jälkeen teit sen vielä itse, ja siitä
lähtien olet katsonut "olen tyhmä"-filtterin
läpi koko elämääsi. Jos näkisit vaivaa
ja työtä jonkin asian eteen nyt, niin
todennäköisesti suoriutuiset siitä paljon
helpommin.
3. Ole rehellinen itsellesi,
minä huomasin että vikaa oli itsessänikin,
se tosin on aika inhottavaa tajuta, kun
pidin niitä muita vaan niin vtun mulkkuina.
Joo, mulla ei mene vielä todellakaan
hirveän hyvin, mutta tiedän jo
monta avainta siihen että saan elämäni kuntoon.
Minulle ne on urheilu,
harjoitelen kirjoitusta ( niin vipan päälle
kauno/tekstausta kuin osaan, mulla on aina
ollut ihan kauhee käsiala ja kun aloin
harjoittemaan sitä niin se oli aika hauskaa
kun tajusin että osaan sittenkin saada hyvää
jälkeä aikaan kun maltan mieleni), ja
sitten muita uusia tapoja,
pyrin siivoamaan 15 minuuttia päivässä,
kämppä karsessa kunnossa masentaa yllättävän
paljon.
Ja sitten vielä se että yritän
herätä 5-6 aamulla.
Eli täydellisttä vastakohtaa siihen
mitä tein vuosia ja mikä otti koko ajan päähän.
Yksi periaate mulla on se
että pyrin elämään päivän kerrallaan, ja
yritän tehdä joka päivä edes jotain kehittävää.
Mä en siis todellakaan ole vielä missään
autuudessa, mutta verrattuna tilanteeseen
pari vuotta sitten, alkaa kaikki taas tuntua
paremmalta, ihan eri tavalla.
Ainiin, kato kaikki rocky lefffat !! heheeh
"jos Stallone pystyy siihen niin minäkin"
Niistä tarttu muhun ainakin jotain positiivista
asennetta.
Tsemppiä
Kuulosti kyllä tutulta. Itsekin haukuin muita, ne kun saa kaiken ilmaiseksi, ne kaikista vittumaisimmatkin saa kaikkea hyvää ja menestystä.
Olen nyt myötänyt itselleni, että mitä tässä valitan kun en ole kunnolla edes yrittäny. Mitäs sitä yrittämään kun kuitenkin menee huonosti, näinhän sitä ajattelee. Jos yrittää niin heti ensimmäisestä vastoinkäymisestä lopettaa. Edelleen olen ajatuksen asteella tässä yrittämisessä, mutta sentään ajatuksissa olen pääsyt eteenpäin.
Ehkä nyt pitää kattoa ne Rocky-leffat ja hakea innoitusta. ;)
Jos terapia kiinnostaa... Valtavirtaterapia on halpaa joo mutta se ei oo hyvää. Esimerkiksi en tiiä ite kuin yhden semmosen terapiahuoneen joka ois pehmustettu kunnolla. Ja se maksaa, ei saa Kelalta tukea, koska terapeutti ei oo laillistettu psykoterapeutti (kato www.scorpitos.com). Parempaa terapeuttia en silti tiedä. Mulla ei oo tällä hetkellä rahaa mennä sinne, joten pitää koittaa tehä töitä omin päin. Vois kiinnostaa suakin.
Nyt kuules, pää pystyyn, itsesäälissä kiereskeleminen ei auta yhtään asiaa, sä joudut vain noidankehään, jossa alat epäluuloisesti ajatella, että kaikki on sua vastaan ja millään ei oo mitään väliä.. Sun elämässä on takuulla hyviäkin asioita, ne pitää vain oppia näkemään.. Muiden onnen kadehtimalla sä et ainakaan opi niitä näkemään.. eihän kenenkään onni oo kuitenkaan sulta pois, vai mitä? On tietenki helvetin helppoa lässyttää, mutta usko mua mä tiedän mistä mä puhun, mä oon kokenu myös syvän masennuksen, mutta onneksi selvisin siitä, mutta vuoden se kesti.. Usko mua aitoja ihmisiä ja hyvää on kaikkien ympärillä... ja jos sä itse säteilet positiivisuutta ja myötätuntoa muut reagoi samalla tavalla.. Mä todella toivon että sä selviät tosta umpikujasta, helppoa se ei ole, mutta Suomi sisulla ja kovalla uskolla sä takuulla selviät
Nimimerkki 'idiootin' kaltaiset tyypit (minä myös), jotka tahtoo kaveriksi samankaltaista porukkaa jonka kanssa voi olla pahaa maailmaa vastaan, mailatkaa mulle niin jutellaan?
[email protected]
Ne jotka säteilee positiivisuutta... älkää vaivautuko. Autetaan me muut toisiamme tai vaikka huudetaan sitä vääryyttä sitten.
Päämäärä (Linna). Usko minua. Lue se. Olen oikeassa. Lue se.
Toi olisi voinut olla mun kirjoittama stoori, niin tutulta kuulostaa.
Ja aina vain tuntuu niin ällöttävältä kuunnella "hymyile niin maailma hymyilee kanssasi" -lätinää siloposkisilta naiveilta pelleiltä.
Kahdesti on elämässäni mut passitettu terapeutille, kummassakin kävin sen yhden kerran koska se tuntui niin vitun turhalta joten ymmärrän helvetin hyvin sun tunteet tosta asiasta.
Harrastus ois kai yks hyvä juttu, oma tärkeä harrastukseni loppui vuosi sitten ja nyt täytyisi keksiä joku uusi.
Mua vituttaa se, että olen raatanut kuin hullu (opiskellut, tehnyt töitä, valmistunut yms) ja silti ne on ne mulkut laiskat vittuilijat jotka elämässä pärjää. Nyt kun loppu työtkin eikä uutta ole näköpiirissä ollut kohta vuoteen, niin on aika toivoton fiilis. Kesällä dokasin aika paljon ja se vaan pahensi oloa. Nyt surffaan ja keskustelen netissä kaikki päivät ja yöt. Herään kahdelta iltapäivällä, silloin on jo melkein pimeää eikä ulos huvita mennä, en tapaa ihmisiä.
Tuntuu silti hyvältä että meitä on muitakin näköjään. Siis ettei oo yksin täs fiiliksessä. Syyllinen olo et mua vituttaa ja masentaa vaik somalian orvot kuolee nälkään ja miljoonat ihmiset ympäri maailmaa kärsii varmaan pahemmin.