Hei!
Miten olette kertoneet hoidoista työpaikalla, tietääkö esim. esimies vai miten olette lääkärissä käynnit (ultrat ym) hoitaneet. Entä ystäväpiiri, oletteko pystyneet kertomaan asiasta? Itselläni kävi niin, että kerroin parille hyvälle ystävälle, että saan hoitoja (en ajatellut sen enempää asiaa tässä vaiheessa yksityiskohtaisemmin avata) ja yllätyin, kuinka yksityiskohtaisia kysymyksiä he uskaltavat esittää hoidoista ja tosi aroista aiheista (munasolujen rakenteesta ja miehen spermasta!!!)Ei minkäänlaista pelisilmää, että ovat ehkä aika arkojakin aiheita ja, että allekirjoittanut kyllä itse kertoo aiheesta enemmän, jos haluaa. Eikä tämän asian toteaminen ääneenkään auttanut. Nyt harmittaa, että pitikö yleensä puhua mitään. Jos raskaus onnistuu, vaikka koeputkella, niin lapsiraukka on varmaan silmätikkuna, että onkohan siinä jotakin vikaa. Näitä lapsia kun seurataan neuvolassakin jo tarkemmin.
Miten olette kertoneet hoidoista työpaikalla, tietääkö esim. esimies vai miten olette lääkärissä käynnit (ultrat ym) hoitaneet. Entä ystäväpiiri, oletteko pystyneet kertomaan asiasta? Itselläni kävi niin, että kerroin parille hyvälle ystävälle, että saan hoitoja (en ajatellut sen enempää asiaa tässä vaiheessa yksityiskohtaisemmin avata) ja yllätyin, kuinka yksityiskohtaisia kysymyksiä he uskaltavat esittää hoidoista ja tosi aroista aiheista (munasolujen rakenteesta ja miehen spermasta!!!)Ei minkäänlaista pelisilmää, että ovat ehkä aika arkojakin aiheita ja, että allekirjoittanut kyllä itse kertoo aiheesta enemmän, jos haluaa. Eikä tämän asian toteaminen ääneenkään auttanut. Nyt harmittaa, että pitikö yleensä puhua mitään. Jos raskaus onnistuu, vaikka koeputkella, niin lapsiraukka on varmaan silmätikkuna, että onkohan siinä jotakin vikaa. Näitä lapsia kun seurataan neuvolassakin jo tarkemmin.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Tähän mennessä olen saanut ajoitettua hoitokäynnit suurimmaksi osaksi siten, ettei töissä ole tarvinnut selitellä mitään. Jos olen kuitenkin joutunut lähtemään kesken päivän, olen selittänyt asian "hammaslääkärillä" tai "lääkärillä". Työkavereilleni en todellakaan aio kertoa asiasta mitään! Olen kuitenkin ajatellut, etten voi loputtomiin jatkaa noita epämääräisiä hammaslääkäri ym. käyntejä. Jossakin vaiheessa edessä on siis luultavasti se, että esimiehelle on kerrottava...
Meidän tilanteemme tietää tarkalleen muutaman lähisukulaisen lisäksi vain yksi hyvä ystävä.Hän on suhtautunut asiaan ihan ymmärtäväisesti (niin ymmärtäväisesti kuin ihminen vain voi, kun itsellä on lapsi). Joskus hän on saattanut jotain asiasta kysyä (esim. missä ollaan menossa, mitä seuraavaksi) enkä ole sitä vielä kokenut mitenkään häiritsevänä. Lisäksi hän on sanonut, että saan sanoa hänelle suoraan, mikäli joskus tulee sellainen olo, että hän kyselee liikaa tms. Itse olen toisinaan katunut sitä, että olemme kertoneet asiasta kenellekään, lähinnä sen takia, että hoitojen jälkeen KAIKKI asiasta tietävät ovat pettyneitä, kun raskaus ei alakaan... Nyt viimeisimmästä hoidosta ei tiedäkään kukaan, kun kyllästyin niihin ainaisiin raskausoirekyselyihin.
Itse olen kertonut työpaikalla joillekin, asiasta tietää pomoni lisäksi viitisen työkaveria. Olen joutunut olemaan epäonnistuneiden raskauksien takia töistä pois kahteen otteeseen 1-2 viikkoa, joten silloin kerroin näihin syyn ja samalla tuntui luontevalta kertoa lapsettomuudestamme ylipäätänsä. Olen itse kokenut hyvänä ja "turvallisena" sen, että työpaikallakin tiedetään - jos tulee jotain fyysisiä ongelmia tai psyykkistä väsymystä tms. on mielestäni mukava tietää, että ympärillä on ihmisiä, jotka tietää jotain siitä, mitä käyn mieheni kanssa läpi. Kun on ollut lääkärikäyntejä työajalla, olen ilmoittanut meneväni lääkäriin.
Me olemme olleet tosi avoimia asiasta myös sukulaisille ja kavereille, osin taas noiden epäonnistuneiden raskauksien takia (siis yksi keskenmeno ja yksi kohdun ulkoinen takana). Niiden yhteydessä on tuntunut luontevalta kertoa lapsettomuudestamme. Meille "intiimiasioista" puhuminen ei ole tuntunut hankalalta, joidenkin kanssa olemme puhuneet lapsettomuudesta ja hoidoista tarkemmin, joidenkin kanssa yleisemmällä tasolla. Miehelleni ei se, että hänen spermansa laatu on heikentynyt, tunnu olevan mikään "miehisyyden mitta" (onneksi, kun eihän se sitä tosiaankaan ole!!!) ja hän on ollut avoin myös siihen liittyen. Emme koe, että lapsettomuus johtuisi mistään, mitä me tahallamme olemme tehneet eikä lapsettomuus ole meille mikään häpeä! Jos joku hyvä tuttu kysyy minulta, mitä kuuluu, niin vastaan rehellisesti, vaikka kuulumiset liittyisivätkin näihin asioihin. Pyöriihän elämämme tämän asian ympärillä sen verran paljon, että lapsettomuudesta on jo tullut tavallaan "osa meitä".
Sekä töissä, kaveripiirissä että sukulaisten kohdalla vastaanotto "uutiseen" on ollut lämmintä, asiallista ja ymmärtävää.
Mutta, jokainen kertoo asiasta fiiliksiensä mukaan ja ymmärrän täysin niitä, jotka haluavat pitää asian omana tietonaan, jos se tuntuu niin intiimiltä asialta tms. Jokaisen parin kannattaa varmaan kuitenkin puhua keskenään kertomisasiasta ja sopia yhteinen linja - ei ole kiva, jos toinen on asiasta kovin avoin, vaikka toinen haluaisi olla varovaisempi.
Kysyit miten kertoa "lapsettomuudesta" työpaikalla. Tarkoitat siis HOIDOISTA puhumista.
Itse olen miettinyt, kuinka kertoa LAPSETTOMUUDESTA. Miten kerron työkavereille, etten jaksa kuunnella heidän kertomuksiaan lasten koulumenestyksistä tai ihastella päiväkodissa tehtyä piirustusta.
Olen ikuisesti lapseton, kohtu poistettu, adoptoida en voi koska olen sairastanut syövän! Tämä on OIKEAA lapsettomuutta!
Onnea ja menestystä teille kaikille, joilla vielä on toivoa!
puolestasi.Mutta vaikka oma kohtalosi on noinkin lohduton,et mielestäni voi silti sanoa,että juuri sinä olet se "oikeasti" lapseton.Millä lailla voi luokitella lapsettomat? Kuka on enempi lapseton kuin toinen?
Ja kenen lapsettomuuden voi kevyesti sivuuttaa vähättelemällä sitä ,koska KUITENKIN on se mahdollisuus jossain vaiheessa onnistua.
Jos kärsii lapsettomuudesta ,niin sillä hetkellä se on tosi asia.Ja aika moni jää hoidoista huolimatta kans ns "oikeasti" lapsettomaksi.
Entäs hän jolta on kuollut puoliso ja on sitä kautta lapseton koska kumppania ei enää ole isäksi tai äidiksi.Tai on saanut lapsen ja menettää jo vanhemmuuden alkumetreillä.Onko hän oikeasti lapseton? onhan sit mahdollisuus etsiä uusi mies tai menetyksen jälkeen tehdä uusia lapsia...Niinkö ?
Tai mites he jotka elävät lapsettomuudessa,mutta eivät kuitenkaan halua lähteä hoitorumbaan mukaan,vaan hyväksyvät asian ja etsivät kaksin elämisen hyviä puolia? Ovatko he "oikeita "lapsettomia?
Nämä ovat niin kakspiippusia asioita ettei mitenkään voi antaa oikeita vastauksia ,tai julistaa asioiden oikeellisuutta tai vakavuus astetta.Ei kukaan voi ,et sinä etkä minä...
hänen tilannettaan. Kommentoin vain otsikkoa. Aloittajahan tarkoittaa, että miten kertoa työkavereille LAPSETTOMUUSHOIDOISTA!
Ystäville olen kyllä avoimesti kertonut hoidoista. On paljon helpompi olla, kun ei tarvitse keksiä syitä kiireisiin tai alakuloisuuteen. Puhuvathan kaikki raskauksistaan, joten miksi ei voisi puhua lapsettomuudesta. Yhtä yksityinen asia.
Työpaikalla en ole kertonut. "Onneksi" olen muutenkin joutunut juoksemaan lääkärin luona kilpirauhaseni takia, joten päiväajat on saanut sillä kuitattua.
Mä en ole kertonut työpaikalla kenellekään, meillä pieni työpaikka jossa mikään ei pysy salassa ja kaiken huippu on se, että meidän palkanlaskija juoruilee diagnoosit eteenpäin, siksi jouduin hakemaan ivf-hoidon ajaksi sairista muusta, tekaistusta syystä.
Vain yksi kaveri tietää, kertonut olen siksi koska hänkin on ollut hoidoissa ja saanut siten yhden lapsen, hän on lähipiirissä ainoa joka OIKEASTI ymmärtää nää jutut. En missään tapauksessa keroisi perheelleni tai sukulaisilleni, se aiheuttaisi vaan takanapäin puhumista ja spekuloimista, voivottelua ja siunailua. Paineethan kasvaisi hoitojen jälkeen himalajan korkeuksiin jos piinailijoita olisi muitakin kuin mieheni ja minä. Huh, huh pelkkä ajettelukin hikoiluttaa.
Tälläi siis minä koen nää jutut, jokainen tyylillään.
lapsettomuudestani. Näkevätpähän ne sen muutenkin. Vanhempieni ystävän kommentin kerran vahingossa kuulin, että onkohan se maho vai mies tuhkamuna, hah-hah. Parille kaverille olen kertonu, mutta eivätpä nämä oikein mitään ole sanoneet. Eivätkä koskaan antaudu keskusteluun, jos joskus vihjaan sinnepäin. Itse kyllä joudun kuuntelemaan kuinka lapset ovat jumalan lahja ja kuinka minulla on nämä ihanat lapset jne. En myöskään kerro, koska en halua enkä kestä minkäänlaista sääliä. Ehkä lähipiirini sitten on jotenkin tunnevammasta porukkaa tai/ja minä olen liian ylpeä koska totuushan on, että olen maho ja HÄPEÄN sitä.
ivf-hoitojen kertomisesta jos epäilette ettei työnantaja ole suopea!
Tulin itse siihen tilanteeseen että minun oli kerrottava (miespuoliselle)esimiehelleni miksi koko ajan olen poissa - taisin juosta ultrassa n. 5 kertaa muutaman viikon sisään...
Hormooniheikkona (itkin jopa töissä, syyttä), en kyennyt kertomaan tätä naamatusten, joten laitoin tiedon sähköpostitse.
Seuraavana päivänä esimieheni mainitsi ohimennen tarvitsevansa lääkäritodistuksen poissaoloistani, koska ivf-hoitokäynnit lasketaan palkattomiksi poissaoloiksi.
Osittain ymmärrän työantajan aspektin asiaan, mutta kyllä se hirveältä tuntui kuullessani tämän asian, etenkin kun ivf-hoito epäonnistui.
:cs