garmin 128

Tommonen 128 garminin kiinteä gps tuli veneen mukana ja haluaisin laittaa siihen ajettuja reittejä muistiin,mutta miten.Osaan tehdä siihen reittit ja käyttää niitä, mutta millä saan laitettua muistiin kerran ajetun reitin että voin jatkossa ajaa samaa reittiä pitkin.Reitti pitää vissiin aktivoida jotenkin lähtiessä ja tallantaa kun pääsee perille, mutta miten.Mielellään vain semmoisien vastauksia jolla on kokemusta kyseisestä laitteesta.
8874
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Itelläni on 126 ja olen pärjäillyt hyvin selailemalla manuaalia, jonka saa ladattua Garminin sitelta.
Reittien käsittely Garminissa ei ole ihan yksioikoisin, mutta kyllä sen kanssa pärjää, kun muutaman kerran harjoittelee manuaali toisessa kädessä. Sen jälkeen riittää se lyhyt ohjelippunen.

Äänestä
  • tunnustaa oma tyhmyys, mutta en ole saanut ratkaistua ongelmaa ohjekirjan kanssakaan.

    Äänestä

...menee vähän mutuksi, sillä juuri tuota Garminin mallia en tunne, mutta muutamia muita. Ja minun muistaakseni niihin ei varsinaisesti pysty tallettamaan ajettuja reittejä erikseen. Track-toiminto pitää tallessa ajettua polkua edellisestä muistin tyhjennyksestä niin paljon kuin muistiin mahtuu, mutta reiteiksi voi varsinaisesti tallettaa vain reittipisteiden yhdistelmiä. Track (jälki) ja Route (reitti) ovat siis eri toimintoja.

Äänestä
  • Edelläkirjoittamastani johtuu siis, että kun haluat itsellesi valmiita reittejä masiinaan, niin se tapahtuu syöttämällä ensin jostain saadut(esim. kartalta mitatut tai kavereilta saadut) reittipisteet masiinaan tai luotettavammin keräämällä ne ajossa maastosta ja luomalla sitten Route-toiminnossa näistä pisteistä reittejä.

    Äänestä

  • Nämä minäkin olen löytänyt ja se tosiaan tallentaa ajettua reittiä olikohan jotain hieman yli 1000 pistettä, mutta hävittää vanhaa reittiä sitämukaan kun uutta tulee.Kaverilla oli vastaava laite mistä löytyi kaikukin ja tyyppi oli 128, mutta onkohan noissa joitakin malli eroja, ulospäin oli laite saman näköinen.

    Äänestä

  • gps kirjoitti:

    Nämä minäkin olen löytänyt ja se tosiaan tallentaa ajettua reittiä olikohan jotain hieman yli 1000 pistettä, mutta hävittää vanhaa reittiä sitämukaan kun uutta tulee.Kaverilla oli vastaava laite mistä löytyi kaikukin ja tyyppi oli 128, mutta onkohan noissa joitakin malli eroja, ulospäin oli laite saman näköinen.

    Lueskelin noita myynti esitteitä netistä ja garminin mallissa gps 152 mainitaan että "10 tallennettua jälkeä" mitä ei 128 kohdalla mainita, olisko että 128:ssa ei ole toimintoa ja kaverin 128 kaikuineen on joku vanhempi malli mitä ei myydä enään, outoa että ovat poistaneet samannäköisestä laitteesta uudemmasta toimintoja kun ei näytä olevan kaikuakaan. Ne reitin syötöt ja active ruote toiminnon löydän valikosta, mutta niissä pisteet pitää syöttää käsin jokainen piste erikseen. Olen ollut kyydissä ja nähnyt kun lähtiessä laitettiin 128:si päälle ja ajettiin kartan kanssa perille missä reitti nimettiin ja laitettiin muistiin koskematta koneeseen matkalla.

    ...sen 128:n manuaalin. Temppu menee niin, että voit kopioida sen muistissa olevan trackin jollekin vapaana olevalle reittinumerolle. Kopioitava eli avoin on aina numero 0.
    Eli se menee kai suunnilleen seuraavasti: paina "menu" -> valitse "routes" -> muuta yläreunan reittinumero nollaksi, ellei ole jo -> anna alareunan "copy to" kenttään se reittinumero, jolle haluat trackin tallettaa -> enter.
    Ai juu, track-toiminto pitää tietty olla aktivoituna, jotta jälki yleensä tallentuisi. Se voi kyllä olla (ja ainakin minulla on) aina päällä, mutta muisti kannattaa tyhjentää sellaisessa kohdassa, jonka uskoo olevan paluupiste.

    Äänestä

  • JRxxx kirjoitti:

    Löytysköhän suomenkielistä tai ruotsinkielistä
    manuaalia mistään?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

gps kirjoitti:

Tommonen 128 garminin kiinteä gps tuli veneen mukana ja haluaisin laittaa siihen ajettuja reittejä muistiin,mutta miten.Osaan tehdä siihen reittit ja käyttää niitä, mutta millä saan laitettua muistiin kerran ajetun reitin että voin jatkossa ajaa samaa reittiä pitkin.Reitti pitää vissiin aktivoida jotenkin lähtiessä ja tallantaa kun pääsee perille, mutta miten.Mielellään vain semmoisien vastauksia jolla on kokemusta kyseisestä laitteesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu