sulkapalloa ja pyöräilyä unessa, tulkintoja kiitos?

oinasnainen71

viime yön unessa pelasin sulkista hesan rautatieaseman tapaisessa paikassa yhden entisen ihastukseni kanssa. tunnelma oli ihan mukava. (en ole seurustellut tämän miehen kanssa ja nykyään tavataan harvoin; on jäänyt vain silmäpelin ja läpänheiton asteelle, molemmat olemme tahoillamme naimisissa.) kuvaako sulkispeli jotenkin meidän välisiä pelejä? vai jotain muuta?hassua, että hän taas tuli uneen, vaikka en ole taas pitkään aikaan ajatellut häntä.)

toisessa, toistuvassa unessa fillaroin landella puuduttavia hiekkateitä pääsemättä perille mihinkään. joskus vastaan tulee ala-asteen luokkakavereita myös pyörillä. tämä toistuu toisinaan.mitähän tämä merkitsee??

2

237

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kyllä uni kertoo "pelistä" jota välillänne on ollut ja on ehkä edelleen. Rautatieasema kertoo muutenkin parisuhteen lähtöpaikasta, kun juna yleensäkin kertoo suhteesta, sehän kulkee kahta raidetta mytöten, eli kahden henkilön elämäntie.
      Pyörällä ajaja on omien ponnistelujen varassa, elää paljolti itsenäisesti tai on muuten yksinäinen, elämäsi voi olla puuduttavaa ja elämässäsi vastaan voi tulla muita näin tuntevia ihmisiä.

      • Oinasnainen71

        kieltämättä elämäntilanne on aika puuduttava, koska koen etten ole löytänyt paikkaani elämässä, vaikka perhe onkin.työura siis tökkii.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      174
      1182
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      867
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      803
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      738
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      45
      619
    6. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      559
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      301
      554
    8. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      225
      538
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      51
      519
    10. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      45
      502
    Aihe