Perennasta

Uuden talomme entinen emäntä oli valinnut todella helppohoitoisia ja kestäviä perennoita. Koska olen ensimmäistä kevättä kasvien kanssa tekemisissä en niiden nimiä tiedä. Viime kevään ja kesän vain katselin miltä näytti enkä pitänyt näkemästäni joten tänä keväänä ryhdyin vaihtamaan kasveja mieleisekseni.

Joka tapauksessa, kyseessä on matalakasvuisia maanpeitekasveja, jotka ovat levinneet koko pihaan nurmikolle. Leviävät rönsyilemällä. Yhdessä on tummanvihreät pienet pyöreähköt lehdet ja siniset kukat jotka just kukassa. Sitten on penkissä vaaleanvihreää kerrottua putkilolehteä tekevää (en tiedä kukkiiko jossain vaiheessa), sekin leviää kuin rutto juuristostaan. Sitten kolmannessa nousee vaaleanvihreitä, aavistuksen nukkapinaisen näköisiä lehtipareja mullasta, nousevat ryhminä. Kun olen yrittänyt nyhtää pois, niissä on todella paksu ja pitkä keltainen juuri joka jatkuu ties minne. Neljäs kasvi tekee korkeaa vaaleanvihreää lehdellistä vartta. Ei auta siihenkään repiminen. Kukka muistaakseni joku sininen. (nää kuvailut ei varmana paljon auta tunnistamisessa mutta sillä ei kai väliä, koska eivät ainakaan ole tunnettuja rikkaruohoja.)

Kävin alkukeväästä yhden penkin täysin läpi ja yritin repiä juuristoja pois niin paljon kuin mahdollista. Multaa toki lähti myös. Laitoin uutta multaa reilusti päälle, varmaan 20-30 cm paksulti. En sekoittanut vanhan mullan kanssa. Istutin omia kasveja. Kaikki näytti hyvältä. Mutta nuo riivatut vanhat kasvit tupsahtahtavat milloin mistäkin ja niitä saa nyhtää kuin rikkaruohoa pois. Eräskin on jo leivttäytynyt kaikessa hiljaisuudessa isoksi matoksi. Enkä tiedä mitä sille tekisin. Round upia??

Eikö vanhoista perennoista ja maanpeitekasveista pääse eroon kuin täydellisellä maanvaihdolla? Entä siitä joka on levinnyt myös nurmikolle? Onneksi osaan nyt itse varoa holtittomasti leviäviä kasveja ,jos joskus haluaisin vaihdella niitä.
5825
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Tunnistus ei ehkä osu kohdalleen, mutta arvelen kyseessä olevan vuorikaunokki ja rauniokilkka. Argh.

Äänestä

'' Yhdessä on tummanvihreät pienet pyöreähköt lehdet ja siniset kukat jotka just kukassa.''

Sitä on mökillämme, en ole itse istuttanut, anopin äiti oli aikoinaan tuonut sen. Se on levinnyt mm. nurmikkoon, missä saakin kasvaa.
Kukkapenkistä nyhdän sen pois, maa hiekkapitoista, joten lähtee helposti.

Paras olisi vaihtaa multa uusiin kukkapenkkeihin ja huolehtia, etteivät nämä vanhat kasvit pääse leviämään sinne takaisin.
Kysy esim. puutarhaliikkeestä, mitä 'reunasuojaa' suosittelevat ja kuinka syvälle (esim. juurimattoa, tms.). Itse olen käyttänyt mm. mustaa muovia ja upottanut tiiliskiviä maahan.

Jos käytät myrkkyjä, et voi heti istuttaa uusia perennoja, on pidettävä välivuosi. En suosittele myrkkyjä, eivät hyviä maan eliöille, eivätkä ihmisille.

Onko mahdollista perusta uusi penkki muualle?
Osa noista 'hyvin viihtyvistä' voisi hyvinkin jäädä paikoilleen, jos ovat kauniita - ovat ainakin helppohoitoisia. En tunnistanut kuvauksestasi muita kuin maahumalan, se kukki mökilläkin :-)

Äänestä
  • pitämään pois tavalliset rikkaruohot... minä tykkään siitä ;)

    Äänestä

  • Rikkakasvien torjunta-aineen ROUNDUP:n ohjeeessa kerrotaan seuraavaa: Ruiskutuksen annetaan vaikuttaa
    vähintään 10 päivää. Sen jälkeen maa voidaan muokata JA SIIHEN ISTUTTAA tai KYLVÄÄ MITÄ KASVEJA TAHANSA. Maahan jouduttuaan valmiste menettää tehonsa.
    Joten tämän ohjeen perusteella ei tarvitse odottaa seuraavaa vuotta, ennekuin pystyy kasvattamaan ao. alueelle kasveja. Mistä tämä "vasta seuraavana vuonna" on peräisin??

    Äänestä

heips! miksi nuo kasvit pitäisi nyhtää pois?.. mulla ainakin on vuorikaunokkia ja se on aivan lempparikukkianikin, ehtii useina vuosina kukkia kaksikin kertaa. Kun leikkaa vartten lyhyiksi heti ekan kukkimisen jälkeen. Todella hyvä kasvi.. Kivikko- tai raunikilkka on samaten mainio kukkimaan aivan lilanvärisinä mattoina.. ja maahumala selviytyy sielläkin missä muut kasvit eivät elä. Maahumala pitää tosiaan muut rikkaruohot poissa ja parantaa kuivaa maata pitäen sitä kosteampana, jotta myös kuiviin kohtiin voisi joskus jotain muutakin istuttaa.. voihan sitä maahumalaa niistä kohdista nyhtää sitten vähän pois..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


rikkaruohoksi kirjoitti:

Uuden talomme entinen emäntä oli valinnut todella helppohoitoisia ja kestäviä perennoita. Koska olen ensimmäistä kevättä kasvien kanssa tekemisissä en niiden nimiä tiedä. Viime kevään ja kesän vain katselin miltä näytti enkä pitänyt näkemästäni joten tänä keväänä ryhdyin vaihtamaan kasveja mieleisekseni.

Joka tapauksessa, kyseessä on matalakasvuisia maanpeitekasveja, jotka ovat levinneet koko pihaan nurmikolle. Leviävät rönsyilemällä. Yhdessä on tummanvihreät pienet pyöreähköt lehdet ja siniset kukat jotka just kukassa. Sitten on penkissä vaaleanvihreää kerrottua putkilolehteä tekevää (en tiedä kukkiiko jossain vaiheessa), sekin leviää kuin rutto juuristostaan. Sitten kolmannessa nousee vaaleanvihreitä, aavistuksen nukkapinaisen näköisiä lehtipareja mullasta, nousevat ryhminä. Kun olen yrittänyt nyhtää pois, niissä on todella paksu ja pitkä keltainen juuri joka jatkuu ties minne. Neljäs kasvi tekee korkeaa vaaleanvihreää lehdellistä vartta. Ei auta siihenkään repiminen. Kukka muistaakseni joku sininen. (nää kuvailut ei varmana paljon auta tunnistamisessa mutta sillä ei kai väliä, koska eivät ainakaan ole tunnettuja rikkaruohoja.)

Kävin alkukeväästä yhden penkin täysin läpi ja yritin repiä juuristoja pois niin paljon kuin mahdollista. Multaa toki lähti myös. Laitoin uutta multaa reilusti päälle, varmaan 20-30 cm paksulti. En sekoittanut vanhan mullan kanssa. Istutin omia kasveja. Kaikki näytti hyvältä. Mutta nuo riivatut vanhat kasvit tupsahtahtavat milloin mistäkin ja niitä saa nyhtää kuin rikkaruohoa pois. Eräskin on jo leivttäytynyt kaikessa hiljaisuudessa isoksi matoksi. Enkä tiedä mitä sille tekisin. Round upia??

Eikö vanhoista perennoista ja maanpeitekasveista pääse eroon kuin täydellisellä maanvaihdolla? Entä siitä joka on levinnyt myös nurmikolle? Onneksi osaan nyt itse varoa holtittomasti leviäviä kasveja ,jos joskus haluaisin vaihdella niitä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu