Ongelmani on akuutti... Lyhyesti kerrottuna isäni oli hyvin lähellä kuolemaa kaksi vuotta sitten yli kahdenkymmenen vuoden dokausputken jälkeen. Hän kuitenkin selviytyi ja oli juomatta tämän lähes kaksi vuotta, kunnes nyt ratkesi taas ja kahden viikon juomisen jälkeen on jälleen sairaalassa. AA-kerhoon isäni ei suostunut lähtemään silloin kaksi vuotta sitten.
Tilanne on juuri nyt auki, mutta ilmeisesti hän fyysisesti pelastettavissa, mutta hän tarvitsee kipeästi apua henkisesti. Minulla, tyttärellä, ei ole voimia enää tähän helvettiin ja samoin äitini on aika hajalla. Olemme voimattomia emmmekä tiedä mitä tehdä ja kehen ottaa yhteyttä. Kuka pysähtyisi auttamaan ja keneltä voisimme sitä kysyä...?
Sairaalan asenne on aika ylimielinen kun kyse alkoholistipotilaasta. Sen kuulee hoitajien äänensävystä, kun kysyn isäni vointia. Tulee tunne, että kukaan ei halua edes auttaa, kun isä itse on tämän itselleen tehnyt. Pelottaa, että hänet päästetään kotiin, jos fysiikka kestää. Huomioiko sairaalan henkilökunta ollenkaan mitä tapahtuu hänen korviensa välissä? Äitini tosin oli sanonut, että ottaisivat psykiatrin mukaan juttusille.
En jaksa itse enää sääliä isääni, haluaisin vain yrittää vielä kerran jotain apukeinoa, mutta tarvitsen siihen jonkun täysin ulkopuolisen ihmisen. Olen ollut hänelle todella vihainen juomisen aloittamisesta ja sydäntäni painaa syyllisyys, jos en jaksanutkaan enää välittää. Hän puhuu itsemurhasta ja minä vain katson vierestä enkä osaa tehdä mitään.
Yritän soittaa sairaalaan ja saada jonkun hoitajan edes hetkeksi kuuntelemaan.
Onko kohtalotovereita ja miten teillä on käynyt vanhempienne kanssa?
Tilanne on juuri nyt auki, mutta ilmeisesti hän fyysisesti pelastettavissa, mutta hän tarvitsee kipeästi apua henkisesti. Minulla, tyttärellä, ei ole voimia enää tähän helvettiin ja samoin äitini on aika hajalla. Olemme voimattomia emmmekä tiedä mitä tehdä ja kehen ottaa yhteyttä. Kuka pysähtyisi auttamaan ja keneltä voisimme sitä kysyä...?
Sairaalan asenne on aika ylimielinen kun kyse alkoholistipotilaasta. Sen kuulee hoitajien äänensävystä, kun kysyn isäni vointia. Tulee tunne, että kukaan ei halua edes auttaa, kun isä itse on tämän itselleen tehnyt. Pelottaa, että hänet päästetään kotiin, jos fysiikka kestää. Huomioiko sairaalan henkilökunta ollenkaan mitä tapahtuu hänen korviensa välissä? Äitini tosin oli sanonut, että ottaisivat psykiatrin mukaan juttusille.
En jaksa itse enää sääliä isääni, haluaisin vain yrittää vielä kerran jotain apukeinoa, mutta tarvitsen siihen jonkun täysin ulkopuolisen ihmisen. Olen ollut hänelle todella vihainen juomisen aloittamisesta ja sydäntäni painaa syyllisyys, jos en jaksanutkaan enää välittää. Hän puhuu itsemurhasta ja minä vain katson vierestä enkä osaa tehdä mitään.
Yritän soittaa sairaalaan ja saada jonkun hoitajan edes hetkeksi kuuntelemaan.
Onko kohtalotovereita ja miten teillä on käynyt vanhempienne kanssa?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Koitahan jaksaa..!
Mulla ei ihan samalla lailla oo käyny, eikä toivottavasti tuu koskaan käymään. En sitä tietenkä kenellekkä muullekkaan toivo. Jossain määrin oon kuitenki jotain tonne päin joutunu kokemaan. Mun isän isä on aikoinaan kuollut liialliseen alkoholin käyttöön. No, sille nyt ei voi enää mitään, toivon vaan, et isäni ja hänen veljet olisivat tästä jotain oppineet. Mutta ei, ei se siltä kauheasti näytä. Kaksi isäni veljistä kyllä, mutta isäni itse ja hänen nuorempi veljensä ei. En edes muista, koska viimeksi on ollut sellainen viikonloppu, että isäni ei olisi juonut. Ja viikollakin hän juo, vaikka seuraavana päivänä onkin töitä. Ei se näytä häntä häiritsevän. Minua kyllä häiritsee hänenkin edestä. En ymmärrä sitäkään, miksi äitini ei sano siitä mitään. Isäni menee lähestulkoon kaikki rahat juomiin. Hän on joskus myös hieman väkivaltainen kun on juonut jotain. Ei äitini siitä tietenkään mitään sano, ei hän ole joutunut tästä kärsimään. Minä se olen, joka siitä meillä kärsii. Ja minä olen se, joka koittaa isälle puhua järkeä. Mut eipä hän kauheesti oo opikseen ottanu mun saarnoista ja isänsä menetyksestä huolimatta. Pelkään vaan sitä, et omalle isälleni käy samalla lailla ku hänen isälleen.
Ota yhteyttä Al-Anon eli alkoholistien omaisille tarkoitettuun -ryhmään. Heillä on taatusti tietoa, kokemusta ja neuvoja sinun ja äitisi tilanteeseen ja heiltä löytyy varmasti muualta puuttuvaa ymmärrystä.
http://www.al-anon.fi/
Anna sen äijän kuolla vaan,on aina parempi,mitä
vähemmän tässä maassa on haisevia,räyhääviä,väki-
valtaisia ja usein rattijuoppojakin miehenkuvatuk-
sia!Oma elämäni on muuttunut paljon paremmaksi sen
kusipään kuoleman jälkeen ja perinpä vielä rahaa-
kin..
Tuntui pahalta lukea kirjoitustasi.Sinun tehtäväsi ei ole pelastaa isääsi ja uhrata omaa elämääsi hänen ja ongelmansa tähden.Rakastat varmasti isääsi,muttet voi muuttaa häntä.Se ettei hän tajua tyttärelleen ja äidillesi tuottamaa tuskaa...,perkele,en tiedä mitä sanoa???Oma tyttäreni kärsi alkoholisti-isästään ja kantoi huolta,tuli jatkuvasti petetyksi,ei enää luottanut,tuskastui ainaisiin valheisiin rakastamisesta ym.känniläisen puheista niin paljon,ettei hänen psyykkeensä keestänyt,sairastui ja suurimpana syynä edellä mainitut asiat ajoivat hänet itsetuhoon.En ikinä voi antaa lapseni isälle sitä anteeksi.Enkä koskaan uskonut kokevani tällaista vihaa. Kuitenkin voimia sinulle ja äidillesi,parempaa huomista.
Minulla on täysin sama tilanne. Isäni (eläkeläinen) tosin joutui sairaalaan telottuaan itsensä känipäissään, mistä meille muille selvisi että hän oli siis taas pitkästä aikaa ollut kännissä. Hän on ollut aiemminkin (pari vuotta sitten ennen kuin lopetti juomisen kokonaan) sairaalassa, oltuaan erinäisissä humalassa itseaiheutetuissa onnettomuuksissa, ja on jopa karannut sairaalasta alkoon, piilottanut votkapulloja sairaalahuoneeseen. Minä olen aivan loppu, äitini on tavallaan antanut periksi ja molemmat veljeni ovat katkaisseet välinsä isään. Nyt, kun isäni on alkanut uudestaan juomaan, hän on välillä soittanut yöllä itkien hirveässä kännissä, että lähtee ajamaan tänne kylään tai lähtee järvelle tms. Olen sitten yrittänyt puhua järkeä, ja viettänyt unettomia öitä että mitä hänelle kuuluu. (Asuu maaseudulla yksin) Välillä hän sulkeutuu taloonsa ja ei vastaa puhelimeen, ikään kuin testatakseen kiinnostaako ketään. Luulen, että tekstiviestejä hän välillä kuitenkin lukee. Hän on saanut masennuslääkkeitä ja ties mitä pillereitä. Myös antabusta, mitä hän tuskin nyt ottaa enää.
En tiedä, mitä tekisin tai mitä voisin sanoa. Tämä on henkisesti tosi raskasta, kun pitäisi yrittää elää omaakin elämääni (mitä äitini aina minulle muistuttaa).
Hän on välillä käynyt AA-kerhossakin, mutta luulen sen jääneen. Siellä maaseudulla kun on joku kyläjuoppojen oma pontikkakerho, johon luulen isäni sotkeutuneen.
Niin, ongelmana siis minullakin että miten voisin ilmaista isälleni että hän on kuitenkin meille tärkeä ja ettei hänen tarvitsisi koettaa herättää tuolla tavoin huomiota? Veljeni sanovat ettei asia minulle kuulu ja tämä pitäisi unohtaa, mutta kun en vaan voi.
Ehkä se psykiatri voi sinun isäsi tapauksessa olla hyödyllinen siinä sairaalan henkilökunnan kanssa keskustellessa. Oma isäni kun taas ei suostu puhumaan alkoholismistaan. Sitä ongelmaa hän ei halua myöntää kenellekään. Hän juo ja luulee ettei muut huomaa.
Eipä tässä tiedä, mitä tapahtuu tulevaisuudessa, ja mitä esimerkiksi joulu tuo tullessaan.
Voimia sulle kohtalotoveri.
Kuten otsikosi sanoo, se on hänen oma tuhonsa ei sinun. Ei ihmistä voi parantaa, ellei hän itse sitä halua. Oma neuvoni on, että päästä isästäsi irti. Hän tekee omat ratkaisunsa, aikuinen kun on.
Alkoholistit aiheuttavat niin paljon mielipahaa ja ongelmia läheisilleen, että minun puolesta kuolkoot kaikki pois. Minulta ei liikene enää sympatiaa yhtäkään haisevaa paskaläjää kohtaan.
Muuta äitisi kanssa pois kotoa. Jättäkää isäsi juomaan. Vaihtakaa puh.numerot ja hankkikaa tarvittaessa lähestymiskielto. Lopettakaa ymmärtäminen nyt ja heti. Älkää mahdollistako juomista.
olen melkoisen samassa tilanteessa itsekin. itse en osaa sanoa tai tehdä mitään kun isäni puhuu itsemurhasta tai siitä että yksinkertaisesti katoaisi eikä kertoisi kellekään mihin lähtee. miten voisinkaan, ei kai 14 vuotiaana voi olla kovin paljon tuota elämän kokemusta.. tässä kuitenkin voisi sanoa että sinä et ole vastuussa isästäsi (tämän olet jo varmasti kuullut) eli sinun täytyisi tässä tilanteessa keskittyä myös itseesi. nimenomaan jokin vieras henkilö, vaikka psykiatri, on hyvä vaihtoehto isällesi. isäsi täytyisi saad ajokin syy siihen, että ei tarttuisi pulloon. se on sitten eriasia mikä se syy on. olen pahoillani etten voi antaa sinulle parempia neuvoja. meitä saman/samaa kokeneita on muita. useimmat siitä selviävät. uskon että myös sinä.
olen kohtalotoverisi.mielestäni isämme tekevät omat valintansa.minä en ikinä enää halua olla se uskova tukipilari.
toivoisin että myös äitini irrottautuisi isästäni mutta hänkin kun hyvä uskoinen yms.pilaa elämänsä
alkoholistin kanssa.Minulla ei enää riitä ymmärrystä kyseiseen sairauteen.. melkein koko elämäni sitä vierestä seuranneena..
perkele,en tiedä mitä sanoa???
Tässä otteita toisen kirjottajan kirjoittamasta..alku on ihan kuin mun elämästä..toivottavasti loppua ei vielä mun elämässä näy,mutta vaikeaa on..
tytär kärsi alkoholisti-isästään ja kantoi huolta,tuli jatkuvasti petetyksi,ei enää luottanut,tuskastui ainaisiin valheisiin rakastamisesta ym.känniläisen puheista.
troivon sulle kaikkea hyvää ja että keskityt omaan elämään!jos tahdot vaihtaa kokemuksia kanssani niin vastailepas niin voisin antaa mailin.