Tarinanpätkä perustuen sims kakkoseen...
Ja ei kaikkea voi tapahtua simssissä, vaikkei tässä mitään tapahdukkaan...
Amy astui ulos taksista ja jähmettyi jättisuuren tontin aidalle. Jen asteli hänen viereensä ja halasi tytärtään. Amy ei saanut silmiään irti uudesta kodistaan. Se oli kartano. Varnasti koko Kaunialan suurin asutettu rakennus. "Mitä pidät?" Jen uteli innoissaan ja astui aidan toiselle puolelle. "Tule, esittelen sinulle kotimme," hän jatkoi. Amy haukkoi henkeään. "Ei tuo ole meidän kotimme, ei se voi olla," Amy päivitteli. Amy on teini. Hänen äitinsä Jen oli jäänyt leskeksi juuri ennen Amyn syntymää. Koko Jenin miehen omaisuus oli jäänyt heille, ja mies olikin sattunut olemaan upporikas liikemies. Vihdoin Jen oli rakennuttanut heille ikioman kartanon, jonne Amy oli juuri astumassa elämänsä ensimmäistä kertaa.
Jen johdatti Amya ympäri taloa. "Tämä tässä on keittiö, ja tämä on ruokahuone. Niinkuin näät, täällä on tilaa uusille ystävillesikin, jos vaikka järjestät diskon," Jen naurahti. Amy pysyi vaiti. Hän ei pystynyt edes kuuntelemaan, hän oli täysin sanaton. Kierros jatkui. Jen esitteli tyttärelleen avaran ja vaalean aulan, jonne oli asetettu televisio ja kahdet sohvat. Amy seurasi Jeniä portaat ylös. Seuraavassa kerroksessa oli taas Jenin jättikokoinen makuuhuone, pieni baarinurkkaus, kaksi ahdasta vierashuonetta ja kylpyhuone.
"Sulje silmäsi," Jen kehotti Amyä ja ojensi kätensä hänelle. "Autan sinut rappuset ylös." Amy sulki empien silmänsä ja ojensi kätensä. Jen hihkui innosta ja johdatti tyttärensä portaat ylös. Nyt oltiin viimeisessä kerroksessa. "Valmista? Voit avata." Jen sanoi. Hän hymyili säteilevästi ja tarkkaili Amyn ilmettä. "Uskomatonta!" Amy hihkaisi. Hän katseli jättimäistä huonetta, joka oli varmasti paljon isompi kuin jenin huone ja vierashuoneet yhteensä. Suuri sänky ei vienyt huoneesta tilaa lähes ollenkaan. Eräästä nurkkauksesta löytyi tietokone ja jossain oli sohva ja televisio. Baaritiskikin oli sullottu keskelle huonetta. Huoneen yhdessä sivussa oli ovi, joka johti kylpyhuoneeseen, ja toinen ovi, josta taas pääsi parvekkeelle. "Koko tämä kolmas kerros on vain ja ainoastaan sinun!" Jen ilmoitti juhlallisesti. "En minä olisi tarvinnut... Kiitos! Kiitos, olet ihana!" Amy rutisti äitinsä halaukseen.
Ilalla Amyn mieliala laski. Hänelle oli nyt aivan sama, asuisiko hän Veronalassa hienostotontilla vaiko katuojassa. Hän ikävöi ystäviään. Jen hääri innoissaan pihan uima-altaalla ja puutarhuri leikkeli rikkaruohoja. Amy hivuttautui sisälle ja kapusi huoneeseensa. Siellä hän avasi tietokoneen, muttei jaksanutkaan keskittyä mesessä kirjoittelemiseen. Hän saapasteli kokovartalopeilin luokse ja tuijotti itseään. Amyn punertavat hieman olkapäiden alapuollelle ulottuvat hiukset hehkuivat elinvoimaisina, tytön meikki oli virheetön ja vaatteet viimeisintä huutoa. Hän tunsi kaipaavansa jotain vaihtelua. Tuijottaessaan itseään peilistä hänen mielensä valtasivat hyvät muistot ystävissä veronalassa ja kaikesta hauskasta, mitä siellä tapahtui. Hän mietti myös kaikkea, josta hän oli joutunut luopumaan. Talossa ei ollut valittamista, mutta Amy ei ollut oikeastaan edes halunnut muuttaa. Kaikki tuntui olevan huonosti. Amy peitti kasvonsa käsillään ja itki.
"Amyy! Meille tuli vieraita! Tule tänne niin esittelen sinut heille!" Jenin ääni kaikui jostain alhaalta. Amy pyyhkäisi silmiään ja vilkaisi itseään peilistä. Meikit olivat säilyneet ennallaan ja hän lähti juosten alakertaan. Päästyään alas hän pettyi lievästi. Ovella häntä tervehtivarsin tuttu serkkuperhe, Amyn vanha täti ja tämän lapset, Sofia 5- votta ja Johan, saman ikäinen kuin Amykin. "Ai moi," Amy huokaisi ja heilautti kättään. "Moi!" Sofia hihkaisi. "Onko sulla mitään mulle?" Hän kysyi suloisesti. Amyllä oli aina ollut jotain pientä hänelle, mutta nyt Amy ei ollut varautunut heidän tuloonsa. "Moi, Amy. Mitä kuuluu?" Johan keskeytti ja hymyili tytölle. "No jaa. En nyt tiedä..." Amy aloitti, mutta Johan keskeytti jälleen: "Voisitko esitellä meille uuden kotisi?" Hän kysyi toiveikkaan näköisenä. "Tottahan toki" Amy huokaisi. Vastahakoisesti hän esitteli pikaisesti talon, ja Johan jäi pelaamaan hänen tietokoneellaan ylös. Sofia taas pomppi Amyn sängyllä kuin omallaan.
Eli niinkuin varoitin, ei tässä mitään ihmeellistä tapahtunut, ns. tutustumispätkä :D.
Sanokaa jos jatkan, niin ainakin yritän jatkaa.
Ja ei kaikkea voi tapahtua simssissä, vaikkei tässä mitään tapahdukkaan...
Amy astui ulos taksista ja jähmettyi jättisuuren tontin aidalle. Jen asteli hänen viereensä ja halasi tytärtään. Amy ei saanut silmiään irti uudesta kodistaan. Se oli kartano. Varnasti koko Kaunialan suurin asutettu rakennus. "Mitä pidät?" Jen uteli innoissaan ja astui aidan toiselle puolelle. "Tule, esittelen sinulle kotimme," hän jatkoi. Amy haukkoi henkeään. "Ei tuo ole meidän kotimme, ei se voi olla," Amy päivitteli. Amy on teini. Hänen äitinsä Jen oli jäänyt leskeksi juuri ennen Amyn syntymää. Koko Jenin miehen omaisuus oli jäänyt heille, ja mies olikin sattunut olemaan upporikas liikemies. Vihdoin Jen oli rakennuttanut heille ikioman kartanon, jonne Amy oli juuri astumassa elämänsä ensimmäistä kertaa.
Jen johdatti Amya ympäri taloa. "Tämä tässä on keittiö, ja tämä on ruokahuone. Niinkuin näät, täällä on tilaa uusille ystävillesikin, jos vaikka järjestät diskon," Jen naurahti. Amy pysyi vaiti. Hän ei pystynyt edes kuuntelemaan, hän oli täysin sanaton. Kierros jatkui. Jen esitteli tyttärelleen avaran ja vaalean aulan, jonne oli asetettu televisio ja kahdet sohvat. Amy seurasi Jeniä portaat ylös. Seuraavassa kerroksessa oli taas Jenin jättikokoinen makuuhuone, pieni baarinurkkaus, kaksi ahdasta vierashuonetta ja kylpyhuone.
"Sulje silmäsi," Jen kehotti Amyä ja ojensi kätensä hänelle. "Autan sinut rappuset ylös." Amy sulki empien silmänsä ja ojensi kätensä. Jen hihkui innosta ja johdatti tyttärensä portaat ylös. Nyt oltiin viimeisessä kerroksessa. "Valmista? Voit avata." Jen sanoi. Hän hymyili säteilevästi ja tarkkaili Amyn ilmettä. "Uskomatonta!" Amy hihkaisi. Hän katseli jättimäistä huonetta, joka oli varmasti paljon isompi kuin jenin huone ja vierashuoneet yhteensä. Suuri sänky ei vienyt huoneesta tilaa lähes ollenkaan. Eräästä nurkkauksesta löytyi tietokone ja jossain oli sohva ja televisio. Baaritiskikin oli sullottu keskelle huonetta. Huoneen yhdessä sivussa oli ovi, joka johti kylpyhuoneeseen, ja toinen ovi, josta taas pääsi parvekkeelle. "Koko tämä kolmas kerros on vain ja ainoastaan sinun!" Jen ilmoitti juhlallisesti. "En minä olisi tarvinnut... Kiitos! Kiitos, olet ihana!" Amy rutisti äitinsä halaukseen.
Ilalla Amyn mieliala laski. Hänelle oli nyt aivan sama, asuisiko hän Veronalassa hienostotontilla vaiko katuojassa. Hän ikävöi ystäviään. Jen hääri innoissaan pihan uima-altaalla ja puutarhuri leikkeli rikkaruohoja. Amy hivuttautui sisälle ja kapusi huoneeseensa. Siellä hän avasi tietokoneen, muttei jaksanutkaan keskittyä mesessä kirjoittelemiseen. Hän saapasteli kokovartalopeilin luokse ja tuijotti itseään. Amyn punertavat hieman olkapäiden alapuollelle ulottuvat hiukset hehkuivat elinvoimaisina, tytön meikki oli virheetön ja vaatteet viimeisintä huutoa. Hän tunsi kaipaavansa jotain vaihtelua. Tuijottaessaan itseään peilistä hänen mielensä valtasivat hyvät muistot ystävissä veronalassa ja kaikesta hauskasta, mitä siellä tapahtui. Hän mietti myös kaikkea, josta hän oli joutunut luopumaan. Talossa ei ollut valittamista, mutta Amy ei ollut oikeastaan edes halunnut muuttaa. Kaikki tuntui olevan huonosti. Amy peitti kasvonsa käsillään ja itki.
"Amyy! Meille tuli vieraita! Tule tänne niin esittelen sinut heille!" Jenin ääni kaikui jostain alhaalta. Amy pyyhkäisi silmiään ja vilkaisi itseään peilistä. Meikit olivat säilyneet ennallaan ja hän lähti juosten alakertaan. Päästyään alas hän pettyi lievästi. Ovella häntä tervehtivarsin tuttu serkkuperhe, Amyn vanha täti ja tämän lapset, Sofia 5- votta ja Johan, saman ikäinen kuin Amykin. "Ai moi," Amy huokaisi ja heilautti kättään. "Moi!" Sofia hihkaisi. "Onko sulla mitään mulle?" Hän kysyi suloisesti. Amyllä oli aina ollut jotain pientä hänelle, mutta nyt Amy ei ollut varautunut heidän tuloonsa. "Moi, Amy. Mitä kuuluu?" Johan keskeytti ja hymyili tytölle. "No jaa. En nyt tiedä..." Amy aloitti, mutta Johan keskeytti jälleen: "Voisitko esitellä meille uuden kotisi?" Hän kysyi toiveikkaan näköisenä. "Tottahan toki" Amy huokaisi. Vastahakoisesti hän esitteli pikaisesti talon, ja Johan jäi pelaamaan hänen tietokoneellaan ylös. Sofia taas pomppi Amyn sängyllä kuin omallaan.
Eli niinkuin varoitin, ei tässä mitään ihmeellistä tapahtunut, ns. tutustumispätkä :D.
Sanokaa jos jatkan, niin ainakin yritän jatkaa.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Minusta tarinasi oli hyvä! :D Haluaisitko ryhtyä kirjoittamaan tarinoitasi sivuilleni? Jos kiinnostaa ota yhteyttä osoitteeseen [email protected]
Sivuni: http://www.freewebs.com/opale
Pidin tarinastasi, se oli sopivan simsmäinen ja pitkä eikä kirjoitusvirheitä ollut paljoa.
Onko tässä tapahtunut ajatusvirhe, kun naapurusto vaihtui?
"Varnasti koko Kaunialan suurin asutettu rakennus."
"--asuisiko hän Veronalassa hienostotontilla vaiko katuojassa."
Mutta jatka toki, tarina on mahtava. :)
Ensinnäkin, Gaprielle. Kiitos :D Se on kyllä ihan tarkoitettu, mutta sanat on muotoiltu niin oudosti että ota siitä nyt sitten selvää, kyllä siinä menee helposti sekaisin... :D
Opale. Jos vain jaksan ja ehdin, niin kirjoitan sivuillesi tarinoita mielelläni.. Laitan sitten sähköpostia tässä viikolla, jos sopii?
Täytyy hankkia se hitusen uudemi wordin versio, niin saisi tuon oikeinkirjoituksenkin tarkistettua...
Kiitos kummallekkin.
Eli naapuruston vaihtuminen Kaunialasta Veronalaan oli tarkoitettu.
Btw, nimimerkissäni lukee Gabrielle, ei Gaprielle.
huomasin sen itsekkin, mutta ei muokkaaminen onnistunut.. Muutenkin koko viesti täynnä virheitä, pitäskö opetella kirjottamaanoikein?
Kirjoita silloin kun jaksat ja kerkeät, ei kiirettä! Kesälomallahan tässä ollaan ja siitä pitää nauttia! ;D;D;D;D
Wordista sitä että voin minäkin tarkistaa jos haluat.
Tarpeeksi hyvä aloitusjaksoksi. ;) Simsmäisyydestä plussaa, mutta en valita nyt tapahtumien puuttesta, kun uskon niin kovasti niitä tapahtuvan seuraavassa jaksossa. Mutta kuvailu, se oli todella hyvää. :D
Hyvä Tarina.