Eipä ole kehumista paikallisten Osaset-liikkeiden palvelussa. Molemmissa asioin ja tuli fiilis, että häiritsin ihan liikaa herrojen varaosamyyjien arkea. Keskustan liikkeessä vanhempi kaveri huokaili ja näytti sellaista naamaa kuin olisin pannut hänen vaimoaan. Särkiniemessä parrakas äijänkäppänä ärähteli kuin peräpukamat olisivat vaivanneet ja vasta pienen maanittelun jälkeen olisi saanyt parin päivän päähän tilattua osat. Molemmissa myös hinnat olivat päin seiniä verrrattuna paikallisiin(kin) kilpailijoihin.
Ei tapahdu toista kertaa, tilaan osat netistä vastedes!
Ei tapahdu toista kertaa, tilaan osat netistä vastedes!
Vastaukset 10
Vanhimmat
????
Tutulta kuulostaa. Savon Diesel on särkiniemessä semmonen paikka että siellä on se karvanaama joka ei osaa asiakaspalvelua. Vittuilee päin naamaa jos sille vahingossa sanoo jonkun osan nimen väärin. Jonkunlainen pätemisen tarve sillä tuntuu olevan. Saati sitten jos räjäytyskuvan kanssa menee niin heti on viisastelijaksi leimaamassa.
Varaosamualimassa vähän sama meininki parin myyjän kohdalla. Kerrankaan ei suostunut edes etsimään erästä osaa kun kysyin sitä. Väitti ettei sellaista olekaan, mutta aikani vastaan väitettyäni hän jopa kykeni asian tarkastamaan kolleegaltaan. Siinä sillä sitten naama punotti kun kolleega tiesi täsmälleen mistä osasta on kyse. Eivät kuitenkaan ruvenneet sitä tilaamaan kun ei ole kuulemma järkeä tilata yhtä osaa jota menee hyvin harvoin kaupaksi.
tää ei varsinaisesti kuulu tähän keskusteluun mut käykääpä keskustassa haapaniemenkadun R-kioskilla... on nimittäin törkeetä palvelua.. sielä on jotai 40-50-vuotias äijä töissä joka ei oo sanaa asiakaspalvelu kuullukaa.. vittuilun saa niskaan jos kysyy tuotteita...
Eikä saanut GM:ään virranjakajan kantta, myyjä selaili MoParin kohdalta...
En minä vaan ole haapaniemenkadulla R-kioskia nähnyt...
kyllä kuopion varaosaliikkeet on palvelultaan ja hinnoiltaan sillä tasolla että ei niistä sytytystulppia kummempia viitsi enää ostaa. netistä voi tilata halvemmalla esim. www.motonet.fi
haapaniemenkadun ja tulliportinkadun risteyksessä. eikö muka ole är-kioskia, häh!
Ennen oli Saartin akussa sellainen nuorempi kaveri, joka kyllä hommasi osat jenkkiautoihinkin. Oli vielä hyvä asiakaspalvelijakin, näki vaivaa asiakkaan eteen. Ei ole näkynyt yli vuoteen. Tosin sain puoli vuotta sitten sellaista "palvelua" siinä paikassa, ettei näy enää minuakaan.
Ei siinä mitään är-kioskia ole, vaan R-Kioski.
... koska kummallista asennetta näyttäisi löytyvän muualtakin päin maata:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=95&conference=4500000000001330&posting=22000000023715909