mitä tehdä?

Olen ulospäin normaali ja elämänmyönteinen parikymppinen naisenalku, välillä koen olevani ihan nätti ja minulla on hyvä opiskelupaikka, ystäviä, hyvä perhe jne. mutta olen masentunut ja ollut sitä varmaan viimeiset kymmenen vuotta. Apua pitäisi hakea kun ei pää enää kestä, mutta eniten ahdistaa se, että vanhempani, joita rakastan yli kaiken, luulevat minun olevan todella onnellinen. Ahdistaa esittää heille että kaikki on upeasti, mutta toisaalta en tiedä miten kertoa että ei todellakaan ole. En halua huolestuttaa heitä enkä myöskään halua, että heillä on paha mieli vuokseni. Toisaalta, taitaa nyt kuitenkin olla niin, että kärsin vakavasta sairaudesta (siis masennuksesta) ja ehkä pitäisi saada tukea läheisiltäni. Mitä teen? Onko kukaan ollut samanlaisessa tilanteessa?
3820
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Jos sairastat, tai tuntuu siltä, jos edes epäilet niin..

Mene hoitoon! koska pahimmillaan (Siis oikea masennus eikä mieli maassa) on invaliidisoiva sairaus, pahimmassa tapauksessa potilaat nukkuvat loputtomiin eivätkä kykene heräämään vaikka tahtosivat kuinka.

Äänestä

että menin lääkäriin ja hoidon saatuani kerroin vanhemmilleni puhelimessa käyneeni lääkärissä ja sairastavani masennusta. Voit sanoa, että sinulla on ollut viime aikoina niin ahdistunut olo, että halusit mennä tutkittavaksi. Eivät he voi siitä sinua syyttää, vaan luultavasti saat heidän tukensa. Älä mieti mitä muut ajattelevat. Heidän tehtävänsä on tukea rakastaan silloin kuin tarvitsee. Ja kyllä he alkushokin jälkeen toipuvat! ;)

Äänestä

Tuo syyllisyyden tunne lienee osa taudinkuvaa. Kyllä kannattaa kertoa vanhemmilleen, koska näin saa heiltä inhimmillistä tukea, mikä on oleellisen tärkeää parantumisessa. Varaudu odottelemaan paranemista kauan sekä siihen, että välillä tulee taka-askelia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


berty kirjoitti:

Olen ulospäin normaali ja elämänmyönteinen parikymppinen naisenalku, välillä koen olevani ihan nätti ja minulla on hyvä opiskelupaikka, ystäviä, hyvä perhe jne. mutta olen masentunut ja ollut sitä varmaan viimeiset kymmenen vuotta. Apua pitäisi hakea kun ei pää enää kestä, mutta eniten ahdistaa se, että vanhempani, joita rakastan yli kaiken, luulevat minun olevan todella onnellinen. Ahdistaa esittää heille että kaikki on upeasti, mutta toisaalta en tiedä miten kertoa että ei todellakaan ole. En halua huolestuttaa heitä enkä myöskään halua, että heillä on paha mieli vuokseni. Toisaalta, taitaa nyt kuitenkin olla niin, että kärsin vakavasta sairaudesta (siis masennuksesta) ja ehkä pitäisi saada tukea läheisiltäni. Mitä teen? Onko kukaan ollut samanlaisessa tilanteessa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu