Ksymys Sormalle

Olemme miesystäni kanssa keski-ikäisiä.Muutaman kuukauden seurustelleet.Kummallikin on vaikeita parisuhteita takana.Nyt olen alkanut epäillä ettei hän ole suhteessa mukana yhtä vakavasti kuin minä.Voin sanoa ettet ole varmaan ollut kenelläkään yhtä kiltti ja mukava kuin hänelle.Hän ei tunnu tajuavan kuinka kärsin etten saa tuntea hänen läheisyyttään tekojen enkä sanojen kautta.Olenko hänelle vaan mukava hyödyke vai kuvittelenko omia tuntemuksiani.Asiasta olen keskustellut monia kertoja.Kannatkaako hänelle antaa aikaa tajuta asiat vai onko se minun kohdaltani hukkaan heitettyä aikaa.Onko hän minua kohtaan rehellinen vai oleno ns.mukava varavaimo???Hän näkee auroja ihmisistä ja valittaa ettei pysty saamaan minusta selkoa sen kautta,itse näen enneunia,en tiedä onko tuo ongelma suhteessamme.Jos kannattaa jatkaa niin miten saan suhteen muodustumaan kummalekin antoisaksi?
5191
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

en ole ennustaja, vaikka joskus olenkin. Luettuani tekstisi heti tiesin, ettei kannata laskea miehen lukuun. Varavaimo oli hyvä kommentti ja näin se on. Ei enempää. Ei koskaan tämän miehen kanssa.

Äänestä

Tekstin mukaan on varmasti aika selvää ettei tulevaisuutta ole mutta asiaan liittyy sellaisia puolia että odotan Sorman vastausta

Äänestä
  • varmaankin, odota vaan vastausta, toivo sitä..ei ole itsestään selvää, että sinulle vastataan..ärsytti tyylisi kirjoittaa ikäänkuin toisten velvollisuus olisi sinulle vastata, mieti vähän..hyvää yötä

    Äänestä

yhteiselo on hankalaa, sen tiedän, mutta käytännön syistä et haluaisi luovuttaa ja yrität viimeiseen asti saada suhdetta toimimaan. en kumminkaan näe, että pääsisit hänestä helpolla eroon vaikka suhde loppuisikin. joitakin asioita, jotka vaativat yhteydenpitoa.näen tähän liittyvän muitakin ihmisiä jollain tavalla.sinun tulee kumminkin ehkä miettiä jonkinlaista irtiottoa vakavissasi,koska suhde luultavasti ainakaan ei tule kovinkaan paljon tuosta paremmaksi.mieti asioita edelleen,äläkä päätä hätiköidysti.

Äänestä
  • Jotain tuollaista ajattelinkin.Irtiottoon todellakin liittyy vaikeita asioita miehen puolelta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mitä tehdä kirjoitti:

Olemme miesystäni kanssa keski-ikäisiä.Muutaman kuukauden seurustelleet.Kummallikin on vaikeita parisuhteita takana.Nyt olen alkanut epäillä ettei hän ole suhteessa mukana yhtä vakavasti kuin minä.Voin sanoa ettet ole varmaan ollut kenelläkään yhtä kiltti ja mukava kuin hänelle.Hän ei tunnu tajuavan kuinka kärsin etten saa tuntea hänen läheisyyttään tekojen enkä sanojen kautta.Olenko hänelle vaan mukava hyödyke vai kuvittelenko omia tuntemuksiani.Asiasta olen keskustellut monia kertoja.Kannatkaako hänelle antaa aikaa tajuta asiat vai onko se minun kohdaltani hukkaan heitettyä aikaa.Onko hän minua kohtaan rehellinen vai oleno ns.mukava varavaimo???Hän näkee auroja ihmisistä ja valittaa ettei pysty saamaan minusta selkoa sen kautta,itse näen enneunia,en tiedä onko tuo ongelma suhteessamme.Jos kannattaa jatkaa niin miten saan suhteen muodustumaan kummalekin antoisaksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu