Tämä

Miksi sä et voi tehdä asialle mitään? Pyytää ulos rakastamaasi? Oletko jo pyytänytkin? :)
Kertominen tunteiden kohteelle ainakin auttaa! Sen jälkeen tulee helpottunut olo.

kysyjämä kirjoitti:

Miksi sä et voi tehdä asialle mitään? Pyytää ulos rakastamaasi? Oletko jo pyytänytkin? :)
Kertominen tunteiden kohteelle ainakin auttaa! Sen jälkeen tulee helpottunut olo.

sanoisin "säästyisin paljolta tuskalta jos tekisin niin", mutta tuskalta ei voi välttyä ja kuka tietää mitä ihanaa mutta pelottavaa tuskaa siitä seuraisi jos hänet saisin...

Se ei kuitenkaan valitettavasti onnistu. Tästä on muodostunut yksipuolista rakkautta. Yksipuolinen ihastuminen ei olisi niin kamalaa, mutta tästä muodostui rakkaus. Säälittävää.
Sen lisäksi että häntä tuskin kiinnostaa, hän ansaitsee parempaa (hän ansaitsee parempaa,mutta joku toinen hänen vierellään tekee minusta hullun mustasukkaisuudesta.) Olen liian huono hänelle, olen tosissani, minä en voi tarjota hänelle kuin itseni, rakkauteni, lojaalisuuteni, vartaloni, sieluni, elämäni, mutta en voisi antaa hänelle mitään mitä muut miehet antaisivat, mikä tekee olostani entistä surkeamman. Hän ansaitsee jonkun jonka voi ylpeänä esitellä vanhemmilleen ja ystävilleen. Joku joka pystyy tarjoamaan hänelle turvaa kaikin tavoin.
Sen lisäksi jos puhuisin hänelle tästä pilaisin kaiken mitä meillä on nyt. Hän luottaa minuun ja olen pettänyt täten hänen luottamuksensa. Kenties minä saavuttaisin jonkinlaisen mielenrauhan kertomalla hänelle (vain hetkellinen mielenrauha tosin) mutta se murtaisi minut kun joutuisin kuulemaan "ei". Se myös murtaisi hänet sillä jos tämä olisi vain pelkkää ihastusta voisin kenties ajan kuluessa päästä tästä melkein eroon, mutta lankesin enkä enää osaa olla hänen kanssaan kuten joskus ennen. Kuinka sitten voisin enää jatkaa ystävänä? Kuinka muka voisin nytkään enää jatkaa? Minulla on niin sanoinkuvaamattoman paha olla... kenties olisi parasta jos rikkoisin ystävyyteni hänen kanssaan jotta hän voisi vihata minua ja siten hän voisi jatkaa elämäänsä, löytää sen miehen itselleen jonka ansaitsee ja minä voisin kadota hänen elämästään sitä pilaamatta.
Kaiken lisäksi minua pelottaa. En ole aikaisemmin kokenut mitään tällaista, en ymmärrä ihmisiä enkä osaa olla heidän kanssaan. Ja sitten kun tapaan jonkun hänenlaisensa menen entistä pelokkaammaksi. Kuinka olla hänen kanssaan? No, uskon että jos vain tekisin niin kuin tunteeni sanovat voisin pärjätä, mutta opettelua se vaatisi.. valitettavasti se ei tule koskaan tapahtumaan.

Kyllä kaipaisin valkotakkisia miehiä viemään minut suljetulle osastolle kun rakkaus tekee minusta nyky-yhteiskunnan silmissä hullun. Vain nk. selväjärkiset eivät sitten ole koskaan rakastuneet, tai rakastuvat eri tavalla. Kenties "järkevällä" tavalla ja voivat olla rauhassa ja jatkaa elämäänsä niin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Minä en pysty unohtamaan tätä. Jos yrittäisin koko ajan peitellä tätä (ja miten rakkautta voi peitellä?) ja hävittää omat tunteeni häntä kohtaan, enkö sitten väsyisi ja tulisi hulluksi kun en voisi antaa tunteilleni vapautta?
Olkoot, turha selittää kun mitään en osaa enää selittää. Kenties jo vuoden kuluttua hän muuttaa pois ja pian sen jälkeen en enää koskaan kuule hänestä... se tulee olemaan kivuliasta, mutta parempi jos vain minä joudun kärsimään tästä kuin molemmat.

helppoa... kirjoitti:

sanoisin "säästyisin paljolta tuskalta jos tekisin niin", mutta tuskalta ei voi välttyä ja kuka tietää mitä ihanaa mutta pelottavaa tuskaa siitä seuraisi jos hänet saisin...

Se ei kuitenkaan valitettavasti onnistu. Tästä on muodostunut yksipuolista rakkautta. Yksipuolinen ihastuminen ei olisi niin kamalaa, mutta tästä muodostui rakkaus. Säälittävää.
Sen lisäksi että häntä tuskin kiinnostaa, hän ansaitsee parempaa (hän ansaitsee parempaa,mutta joku toinen hänen vierellään tekee minusta hullun mustasukkaisuudesta.) Olen liian huono hänelle, olen tosissani, minä en voi tarjota hänelle kuin itseni, rakkauteni, lojaalisuuteni, vartaloni, sieluni, elämäni, mutta en voisi antaa hänelle mitään mitä muut miehet antaisivat, mikä tekee olostani entistä surkeamman. Hän ansaitsee jonkun jonka voi ylpeänä esitellä vanhemmilleen ja ystävilleen. Joku joka pystyy tarjoamaan hänelle turvaa kaikin tavoin.
Sen lisäksi jos puhuisin hänelle tästä pilaisin kaiken mitä meillä on nyt. Hän luottaa minuun ja olen pettänyt täten hänen luottamuksensa. Kenties minä saavuttaisin jonkinlaisen mielenrauhan kertomalla hänelle (vain hetkellinen mielenrauha tosin) mutta se murtaisi minut kun joutuisin kuulemaan "ei". Se myös murtaisi hänet sillä jos tämä olisi vain pelkkää ihastusta voisin kenties ajan kuluessa päästä tästä melkein eroon, mutta lankesin enkä enää osaa olla hänen kanssaan kuten joskus ennen. Kuinka sitten voisin enää jatkaa ystävänä? Kuinka muka voisin nytkään enää jatkaa? Minulla on niin sanoinkuvaamattoman paha olla... kenties olisi parasta jos rikkoisin ystävyyteni hänen kanssaan jotta hän voisi vihata minua ja siten hän voisi jatkaa elämäänsä, löytää sen miehen itselleen jonka ansaitsee ja minä voisin kadota hänen elämästään sitä pilaamatta.
Kaiken lisäksi minua pelottaa. En ole aikaisemmin kokenut mitään tällaista, en ymmärrä ihmisiä enkä osaa olla heidän kanssaan. Ja sitten kun tapaan jonkun hänenlaisensa menen entistä pelokkaammaksi. Kuinka olla hänen kanssaan? No, uskon että jos vain tekisin niin kuin tunteeni sanovat voisin pärjätä, mutta opettelua se vaatisi.. valitettavasti se ei tule koskaan tapahtumaan.

Kyllä kaipaisin valkotakkisia miehiä viemään minut suljetulle osastolle kun rakkaus tekee minusta nyky-yhteiskunnan silmissä hullun. Vain nk. selväjärkiset eivät sitten ole koskaan rakastuneet, tai rakastuvat eri tavalla. Kenties "järkevällä" tavalla ja voivat olla rauhassa ja jatkaa elämäänsä niin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Minä en pysty unohtamaan tätä. Jos yrittäisin koko ajan peitellä tätä (ja miten rakkautta voi peitellä?) ja hävittää omat tunteeni häntä kohtaan, enkö sitten väsyisi ja tulisi hulluksi kun en voisi antaa tunteilleni vapautta?
Olkoot, turha selittää kun mitään en osaa enää selittää. Kenties jo vuoden kuluttua hän muuttaa pois ja pian sen jälkeen en enää koskaan kuule hänestä... se tulee olemaan kivuliasta, mutta parempi jos vain minä joudun kärsimään tästä kuin molemmat.

Tämä ei varmaankaan yhtään sinua lohduta, mutta tuo ei kuulosta rakkaudelta vaan pakkomielteeltä. Ovat kaksi eri asiaa.

helppoa... kirjoitti:

sanoisin "säästyisin paljolta tuskalta jos tekisin niin", mutta tuskalta ei voi välttyä ja kuka tietää mitä ihanaa mutta pelottavaa tuskaa siitä seuraisi jos hänet saisin...

Se ei kuitenkaan valitettavasti onnistu. Tästä on muodostunut yksipuolista rakkautta. Yksipuolinen ihastuminen ei olisi niin kamalaa, mutta tästä muodostui rakkaus. Säälittävää.
Sen lisäksi että häntä tuskin kiinnostaa, hän ansaitsee parempaa (hän ansaitsee parempaa,mutta joku toinen hänen vierellään tekee minusta hullun mustasukkaisuudesta.) Olen liian huono hänelle, olen tosissani, minä en voi tarjota hänelle kuin itseni, rakkauteni, lojaalisuuteni, vartaloni, sieluni, elämäni, mutta en voisi antaa hänelle mitään mitä muut miehet antaisivat, mikä tekee olostani entistä surkeamman. Hän ansaitsee jonkun jonka voi ylpeänä esitellä vanhemmilleen ja ystävilleen. Joku joka pystyy tarjoamaan hänelle turvaa kaikin tavoin.
Sen lisäksi jos puhuisin hänelle tästä pilaisin kaiken mitä meillä on nyt. Hän luottaa minuun ja olen pettänyt täten hänen luottamuksensa. Kenties minä saavuttaisin jonkinlaisen mielenrauhan kertomalla hänelle (vain hetkellinen mielenrauha tosin) mutta se murtaisi minut kun joutuisin kuulemaan "ei". Se myös murtaisi hänet sillä jos tämä olisi vain pelkkää ihastusta voisin kenties ajan kuluessa päästä tästä melkein eroon, mutta lankesin enkä enää osaa olla hänen kanssaan kuten joskus ennen. Kuinka sitten voisin enää jatkaa ystävänä? Kuinka muka voisin nytkään enää jatkaa? Minulla on niin sanoinkuvaamattoman paha olla... kenties olisi parasta jos rikkoisin ystävyyteni hänen kanssaan jotta hän voisi vihata minua ja siten hän voisi jatkaa elämäänsä, löytää sen miehen itselleen jonka ansaitsee ja minä voisin kadota hänen elämästään sitä pilaamatta.
Kaiken lisäksi minua pelottaa. En ole aikaisemmin kokenut mitään tällaista, en ymmärrä ihmisiä enkä osaa olla heidän kanssaan. Ja sitten kun tapaan jonkun hänenlaisensa menen entistä pelokkaammaksi. Kuinka olla hänen kanssaan? No, uskon että jos vain tekisin niin kuin tunteeni sanovat voisin pärjätä, mutta opettelua se vaatisi.. valitettavasti se ei tule koskaan tapahtumaan.

Kyllä kaipaisin valkotakkisia miehiä viemään minut suljetulle osastolle kun rakkaus tekee minusta nyky-yhteiskunnan silmissä hullun. Vain nk. selväjärkiset eivät sitten ole koskaan rakastuneet, tai rakastuvat eri tavalla. Kenties "järkevällä" tavalla ja voivat olla rauhassa ja jatkaa elämäänsä niin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Minä en pysty unohtamaan tätä. Jos yrittäisin koko ajan peitellä tätä (ja miten rakkautta voi peitellä?) ja hävittää omat tunteeni häntä kohtaan, enkö sitten väsyisi ja tulisi hulluksi kun en voisi antaa tunteilleni vapautta?
Olkoot, turha selittää kun mitään en osaa enää selittää. Kenties jo vuoden kuluttua hän muuttaa pois ja pian sen jälkeen en enää koskaan kuule hänestä... se tulee olemaan kivuliasta, mutta parempi jos vain minä joudun kärsimään tästä kuin molemmat.

kun nainen ihastuu/rakastuu hän ei paljon vaadi. Vain sen yhden vierelleen tukemaan arjen raadantaan, sen yhden joka hyväksyy sellaisenaan, epätäydellisenä ihmisenä kuin me kaikki olemme. Minulle riittäisi että mies haluaisi yrittää kanssani parhaansa. Olisi läsnä eikä yrittäisi muuttaa, vaan hakisi erilaisuuteemme yhdessä kompromisseja.

Rakkaus kantaa pitkälle, loppu on onnen peliä!

tiedoksesi kirjoitti:

Tämä ei varmaankaan yhtään sinua lohduta, mutta tuo ei kuulosta rakkaudelta vaan pakkomielteeltä. Ovat kaksi eri asiaa.

Ne on kaksi eri asiaa ja ne on myös yksi ja sama asia. Mutta joo, jokaisella on eri käsitys rakkaudesta. Vaikka minulla on nähtävästikin pakkomielle hänestä :) en kuitenkaan kyttää ikkunan takana tai varasta hänen tavaroitaan tai jotain muuta mikä on minun mielestäni melko ei-tervejärkistä. Mutta onko rakkaus sitten tervejärkistä hommaa? Ei minun mielestäni. Hauskaahan se olisi "rakastaa" ihmisiä niin kuin muutkin rakastaa, kaukaa, sillon kun haluaa ja sille tuulelle sattuu ja vaikka kuin toistaa "rakastan rakastan" menee ja pettää koska selvästikään jokin tunteen(tai järjen)-taso ei ole kehittynyt tarpeeksi jotta pystyisi mitenkään käsittämään mitä se rakkaus tarkoittaa. Ainakin itselleen. Minulle se nähtävästi tarkoittaa sitä että olen täysin ja kokonaan yhden naisen lumoissa. Rakastuin häneen sinä mitä hän on enkä sukupuoleen esimerkiksi (luulin aina että olen homo kun ei oikein naiset kiinnostaneet, mutta häneen rakastuin.)
No, kuten sanoin hän ansaitsee paremman. Jonkun joka ei ole pakkomielteinen rakastuessaan :) Mutta jonkun jolla ei kuitenkaan olisi mitään kevyttä ideaa rakkaudesta ja pitäisi hänestä huolen. Minun sydämeni särkyi jo kun häneen rakastuin. Se ei tule koskaan onnistumaan, joten kun hän löytää sen jonkun niin ehkä tämä tuska ei tämän pahemmaksi voi muuttua...

juntti.. kirjoitti:

Ne on kaksi eri asiaa ja ne on myös yksi ja sama asia. Mutta joo, jokaisella on eri käsitys rakkaudesta. Vaikka minulla on nähtävästikin pakkomielle hänestä :) en kuitenkaan kyttää ikkunan takana tai varasta hänen tavaroitaan tai jotain muuta mikä on minun mielestäni melko ei-tervejärkistä. Mutta onko rakkaus sitten tervejärkistä hommaa? Ei minun mielestäni. Hauskaahan se olisi "rakastaa" ihmisiä niin kuin muutkin rakastaa, kaukaa, sillon kun haluaa ja sille tuulelle sattuu ja vaikka kuin toistaa "rakastan rakastan" menee ja pettää koska selvästikään jokin tunteen(tai järjen)-taso ei ole kehittynyt tarpeeksi jotta pystyisi mitenkään käsittämään mitä se rakkaus tarkoittaa. Ainakin itselleen. Minulle se nähtävästi tarkoittaa sitä että olen täysin ja kokonaan yhden naisen lumoissa. Rakastuin häneen sinä mitä hän on enkä sukupuoleen esimerkiksi (luulin aina että olen homo kun ei oikein naiset kiinnostaneet, mutta häneen rakastuin.)
No, kuten sanoin hän ansaitsee paremman. Jonkun joka ei ole pakkomielteinen rakastuessaan :) Mutta jonkun jolla ei kuitenkaan olisi mitään kevyttä ideaa rakkaudesta ja pitäisi hänestä huolen. Minun sydämeni särkyi jo kun häneen rakastuin. Se ei tule koskaan onnistumaan, joten kun hän löytää sen jonkun niin ehkä tämä tuska ei tämän pahemmaksi voi muuttua...

Olet ilmiselvästi rakastunut. Se siitä.
Miksi et tee asialle mitään?

neuvonantaja. kirjoitti:

Olet ilmiselvästi rakastunut. Se siitä.
Miksi et tee asialle mitään?

pelottaa. Pelkääminen on tietty luonnollista ja ajan kuluessa siihen tottuisin tai pääsisin ylitse... Itseni takia voisin hänelle kertoa, mutta pitäisi minun ajatella hänenkin tunteitaan. Miltä se nyt tuntuisi kun toinen menee ja pilaa hyvän ystävyyden... Äh! Minä mietin asiaa vielä! Mitään hätiköityä en saisi tehdä, mutta en ole aivan kykenevä järkevään ajatteluun nykyään...