mulla on 9kk ikäinen chihuahua ja sillä todettiin synnynnäinen maksasairaus.Se tärisee aamuisin,isä antaa sille murun asperiinia,tärinä menee sillä ohi.iltaisin juostessaan ulkona se kaatuilee.Mitä tämä oikein on,liittyykö maksasairauteen.Lääkäri sanoi ettei ole kauaa elinaikaa.olen aivan suruissan,onko kellään hyviä neuvoja.
chihuahuan vapina ja kaatuilu
emma
6823
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Oletan, että se kuormittaa maksaa entisestään. Minkälaisesta maksasairaudesta on kysymys?
koiralle, se on koiralle myrkkyä
Esimerkkinä mainittakoon, että jopa tavallinen Asperiini saattaa olla aikamoinen myrkky, yhdenkin pillerin nauttiminen voi olla kohtalokasta jollekin koiralle. On muistettava vielä, että lääkeaineet vaikuttavat koiraan kolme - neljä kertaa kauemmin kuin ihmiseen.
Myrkytystilan oireina koiralla voi olla tasapaino häiriöitä ja veristä oksentelua sekä ripulointia.
Tietääkseni myös maksasairaus voi vaikuttaa koiran tasapainoon. Eli se voi saada epileptisiä oireita.
puolestasi. onko el. lääkäri määrännyt sitä asperiinia? näin maallikkona uskoisin että se on vaarallista juuri maksalle. Chihut tärisee usein ilman että se olisi vaarallista.
sinuna ottaisin myös yhteyttä kasvattajaan. jos koiralla olisi vaikka vakuutus näihin piileviin sairauksiin. eihän se tietty sinun suruasi vähennä.
ruokakin vaikuttaa maksan toimintaan.ruuasta voisi kysellä eläinlääkäriltä taikka eläinkaupasta. tuosta kaatuilemisesta en kyllä uskalla sanoa mitään.
mutta tietyt sairaudet vaikuttavat kyllä koiran tasapainoonkin. hali pikkuselle meiltä.
pennun kasvattajalle tai ellei kasvattajaa ole tiedossa niin sitten pennun myyneeseen henkilöön. Koiralle saa antaa hätätapauksissa vain ketorinia, ei missään nimessä buranaa,disperiiniä tai asperiiniä.
koirallasi on luultavasti epilepsia.käytä lekurissa.saat sopivatlääkket ja pitkäkin ihana elämä yhdessä aivan mahdollinen.Tsemppiä!