Orkidea oli yksikseen pari viikkoa. Kukkavarsi oli sillä välin kuivanut. Mitä sille varrelle pitäisi nyt tehdä? Leikata pois vai antaa olla paikoillaan? Ja tietääkö joku miksi lehdet lörpöttää? Äidillä lehdet ovat aivan erilaiset.
orkidea kuivanut
larula
3608
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Leikaa vaan kuivunut kukkavarsi pois. Tilalle kasvaa aikanaan uusi. Lehtien velttous johtuu nesteen puutteesta eli kukkaasi pitäisi kastella tiheämmin varsinkin nyt kesällä. Kyllä se siitä tokenee kun alat kastella säännöllisesti. Orkideat pitävät valosta mutta liian paahteiselle ikkunalle ei niitä pidä sijoittaa etteivät lehdet pala.
Minä leikkasin kukkavarren poikki kuolleiden kukkien alapuolelta. Se oli hetken hiljaa, mutta nyt se kasvataa poikasia "keikejä", jotka ovat nyt n. kolmesenttisiä pieniä lehdyköitä. Ensin luulin niitä uusiksi kukannupuiksi, muttä näin on käynyt. Odotan, että ne tekevät juuria, jotta saan niistä uusia kasveja. Joku sanoi täällä, että tulee olla kunnon juuret, ennenkuin poistaa poikasen.
Alhaalta on alkanut nousta uusi kukkavarsi, joka on nyt kolme senttiä pitkä. Ihme kasvi, jota olen ihastunut oikein aktiivisesti hoitamaan.
Lehdet saattavat olla janoissaan, joten laita sadevettä ruukku täyteen puoleksi tunniksi, luulisin, että ne nousevat ylös. Tarkasta myös juuret, ovatko ne kunnossa. Ne ovat vihreät, kun ovat kosteat ja harmaat, kun kuivuvat. Yritystä vaan, kyllä se siitä onnistuu.
Katkaise kukkavana ja opota huoneenlämpöiseen veteen niin että koko ruukku on pinan alla ja anna olla noin 20 minuuttia ja nosta valumaan ja kuivumaan. Toista 2 vuorokauden kuluttua ja lannoita samalla. Sitten vain odotellaan ja kastellaan kerta viikossa (upotus)ja toivotaan parasta, että se toipuu.