Ryhmätöitä?

Olen kurkkuani myöten täynnä tiimejä ja tiimityöskentelyä. Mikä on sellainen ala, ettei vahingossakaan joudu tekemään jotain ryhmässä?

t. puurtava erakko, joka on kyllästynyt tekemään työt toisten puolesta.
7889
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Itse olen valtiotieteellisessä, ja olen opintojeni aikana tehnyt kaksi ryhmätyötä, jotka molemmat liittyivät tutkimuksen tekemiseen. Molemmat näistä olisi voinut tehdä myös yksin. Joten meillä ainakin niiltä välttyy halutessaan aika hyvin!

Äänestä
  • Matikassa välttyy ryhmätöiltä, mutta ryhmässä laskeminen voi olla käytännön pakko - moni kun ei tajua kotitehtäviä itse, ja monella kurssilla niistä täytyy laskea tietty määrä tenttioikeuden saamiseksi.

    Äänestä

  • Minä opiskelen toista vuotta valtio-oppia Jyväskylässä, ja oikeastaan vasta tänä keväänä tuli vastaan ensimmäinen varsinainen ryhmätyö, sekin vapaaehtoisella kurssilla.

    Henkilökohtaisesti toivoisin kyllä enemmän tällaista tiimityöskentelyä, sillä olisi mukavaa, jos opintojen yhteydessä voisi kehittää vähän yhtestyökykyäkin.

    Äänestä

Ryhmätyöt ovat suosittuja, koska ne ovat OPETTAJALLE helppoja. Opettajan kallista aikaa säästyy, kun opiskelijat tuhlaavat omaansa. Turha on kenenkään väittää, ettei näin ole. Sukulaiseni ,opettaja, on jopa itse tämän minulle todennut.

Tämä on puute koulutusjärjestelmässä. Opiskelijoiden pitäisi saada maksimaalinen hyöty opiskeluistaan, mutta opettajat ajattelevat ensisijaisesti omaa aikaansa. Ryhmätöiden teettäminen on helppo verhota ryhmätyötaitojen kehittämiseen. Ihan kuin jossain leikkitarhassa...

Äänestä

Ei kovin montaa pakollista ryhmätyötä joudu tekemään. Yksinäistä lukemista PALJON.

Äänestä

Minäkin olen erakko, ja hilsettä myöten kyllästynyt kaikkeen hemmetin tiimihypetykseen jota suolletaan joka tuutista jatkuvalla pakkosyötöllä. Joka ikiseen duuniinkin pitää nykyään olla niin tiimityöskentelijää että oksettaa, ihan sama tekeekö sitä duunia totaalisen yksin vai ei.

Kävin vuoden ammattikorkeaa mutta sain tarpeekseni ryhmätöistä, joita meillä vaikutti olevan KAIKISSA kursseissa ja useimmiten USEITA. Tuntui ettei muuta tehtykään kuin ryhmätöitä, siitä rupesivat valittamaan jopa ne, jotka tavallisesti tykkäävät niistä. Vaihdoin yliopistoon.

Eipä ole hirveästi tiimitöitä näkynyt ainakaan biotieteissä. Joitakin tietty on pakko johonkin tunkea, muttei läheskään niin pahasti kuin AMK:ssa. Siellä tosiaan ihmeteltiin, että mitä varten meillä edes oli opettajat.

Valitettavasti yo:llakin on nykyään keksitty (jopa pakolliset!!) OPINTOPIIRIT. Sitten voidaan kaikki olla reippaita ja opiskella yhdessä, jee, tosi ihqua

Äänestä
  • Minusta ryhmätöissä on ollut mukava tukeutua muihin silloin, kun kaikilla on ollut huonot pohjatiedot aiheesta.

    Silloin taas kun tiedän tehtävän aiheesta paljon ja minulla on visio siitä, miten se tehdään, en kaipaa välttämättä muita ryhmäläisiä.

    Muutoin taas pidän ryhmätöistä koska niissä voi käyttää hyväksi hyödyllisiä muiden näkemyksiä ja kokemuksia.

    Ryhmätyöt voivat kyllä olla todella rasittavia, jos työskentely on sitä, että jännittää, tekevätkö muut hommansa hyvin ja aikataulussa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


missä säästyy? kirjoitti:

Olen kurkkuani myöten täynnä tiimejä ja tiimityöskentelyä. Mikä on sellainen ala, ettei vahingossakaan joudu tekemään jotain ryhmässä?

t. puurtava erakko, joka on kyllästynyt tekemään työt toisten puolesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu