Homma on tällainen: Minä laihduttanut 20kg vuodessa, mutta yhä liikaa n.10kg. Kaverini reilusti ylipainoinen, sairaanloisen lihava arvoisin. Itse en ole ollu yhtä iso.
Ongelma on seuraavanlainen: Harrastan liikuntaa ja usein kun kaveriani näen, olen menossa jonnekin tai tulossa jostakin harrastuksesta. Kaverini kysyy mihin olen menossa ja kun kerron, että kuntosalille, hän alkaa selvästikin oikomaan omia vaatteitaan ja ikään kuin peittelemään omaa itseään. Jutellaan ja taas kun mainitsen vaikka nähneeni jonkun tutun salilla tai lenkillä tuli vastaan, alkaa vaatteiden ja kropan oikomiset.
Selvästikin aiheutan hälle jotain epämiellyttävää, häpeää ehkä omasta ulkomuodostaan tai jotain. Mun elämä kuitenkin on mitä on. Suurinosa aikaa näin kotiäitinä kuluu lenkillä (sisältää myös kauppareissut lapsi rattaissa), metsässä kävelyllä, ruoanlaittoa, lapsen kans juoksennellessa (lapsi edellä äiti perässä...)ja illalla kuntosalilla tai taas lenkillä.
Tuntuu, että en voi sanoa mitään omaan elämään liittyvää enää kaverilleni, jotta en pahoita hänen mieltään. Haluisin tavallaan auttaa tätä kaveriani hänen painonsa kans, mutta toki tajuan, että en voi mennä sanoon hälle, että liikuis enemmän ja söis vähemmän. Mutta kun hän piilottelee itseään ja minä kuitenki olen onnistunu pääsemään siitä pahimmasta jo eroon, tuntuu että haluis toista auttaa (vaikka eihän hän toki välttämättä apua kaipaa) ja jakaa sitä "viisautta" millä pääsin eroon niin isosta osasta itseäni. Olla tukena ja tarjota vaikka sitä potkua takalistoon jos sitä tarvii.
Jos yrittäisin kiertää mahdolliset kohdat puheissani, joista saattaisi tuntea olonsa epämukavaksi, puhuisin varmaan vain ilmoista ja autoista.
Mitä mun olis jätettävä mainitsematta ja mitä vois mainita sellasta, mistä kaveri sais kuvan, että voisin häntä pikkusen jelppiä, jos hän sitä haluaa.
Ongelma on seuraavanlainen: Harrastan liikuntaa ja usein kun kaveriani näen, olen menossa jonnekin tai tulossa jostakin harrastuksesta. Kaverini kysyy mihin olen menossa ja kun kerron, että kuntosalille, hän alkaa selvästikin oikomaan omia vaatteitaan ja ikään kuin peittelemään omaa itseään. Jutellaan ja taas kun mainitsen vaikka nähneeni jonkun tutun salilla tai lenkillä tuli vastaan, alkaa vaatteiden ja kropan oikomiset.
Selvästikin aiheutan hälle jotain epämiellyttävää, häpeää ehkä omasta ulkomuodostaan tai jotain. Mun elämä kuitenkin on mitä on. Suurinosa aikaa näin kotiäitinä kuluu lenkillä (sisältää myös kauppareissut lapsi rattaissa), metsässä kävelyllä, ruoanlaittoa, lapsen kans juoksennellessa (lapsi edellä äiti perässä...)ja illalla kuntosalilla tai taas lenkillä.
Tuntuu, että en voi sanoa mitään omaan elämään liittyvää enää kaverilleni, jotta en pahoita hänen mieltään. Haluisin tavallaan auttaa tätä kaveriani hänen painonsa kans, mutta toki tajuan, että en voi mennä sanoon hälle, että liikuis enemmän ja söis vähemmän. Mutta kun hän piilottelee itseään ja minä kuitenki olen onnistunu pääsemään siitä pahimmasta jo eroon, tuntuu että haluis toista auttaa (vaikka eihän hän toki välttämättä apua kaipaa) ja jakaa sitä "viisautta" millä pääsin eroon niin isosta osasta itseäni. Olla tukena ja tarjota vaikka sitä potkua takalistoon jos sitä tarvii.
Jos yrittäisin kiertää mahdolliset kohdat puheissani, joista saattaisi tuntea olonsa epämukavaksi, puhuisin varmaan vain ilmoista ja autoista.
Mitä mun olis jätettävä mainitsematta ja mitä vois mainita sellasta, mistä kaveri sais kuvan, että voisin häntä pikkusen jelppiä, jos hän sitä haluaa.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Tulipa viestiäsi lukiessa mieleen, että mitäpä jos hän vaivaantuukin ihan eri syystä kuin kuvittelet? Jospa hän haluaisi sinun pyytävän hänet mukaan, eikä kehtaa itse sitä sanoa?
Paras potku persuuksiin olisikin kenties pyytää hänet mukaan salille. Kysy ihan reilusti ja kiertelemättä; "olen menossa illalla salille, lähdetkö kaveriksi?" =)
Samaa olen miettinyt minäkin. Se salille meno ja yleensäkin liikunnan aloitus voi olla vaikeaa ja tarvii kaveria, ettei tunne olevansa joku hylkiö lenkkipolulla.
Olen kertonut aikaisemmin, miten kätevä tuo oma kuntosalini on, miten siellä opastetaan vaikka joka kerta uudelleen ja ohjelman saa valmiiksi tehtynä yms. Kertonut, miten se helppous ja ohjaajien läsnäolo auttoi minutkin siihen hommaan mukaan, vaikka aluksi kuntosalia kammoksuinkin.
Hän kysyi kerran salin hintaa ja kerroin sen. Kerroin ilmaisesta tutustumiskäynnistä ja silloin tällöin olevista esittelypäivistä, jolloin kaikki on tervetulleita kokeilemaan ja katselemaan ihan itsekseen.
Taitaa vain olla niin, ettei ystäväsi uskalla mennä sinne yksinään tutustumaan ja ajatus "kimppuun käyvästä" ohjaajasta voi olla hänestä ahdistava. Kenties hän nimenomaan haluaisi mennä sinne jonkun kanssa, joka tietää miten siellä toimitaan, eli sinun.
Itse valehtelin ystävälleni, etten minä muka uskalla mennä yksin salille (olin käynyt jo kauan)ja pyysin häntä tuekseni. Tiedän, ettei se ollut järin reilua, mutta sainpas hänet mukaan!
Ehdotin että käy silloin kun on se "vapaa päivä" jolloin salille pääsee kaikki katsomaan ja kokeilemaan. Yhden kaverini sain jo sillä tavalla liittymään kun käytiin yhdessä. Minä näytin ja hän kokeili. Mahdollisuus oli myös saada oikea ohjaaja mukaan kierrokselle, mutta ystäväni tuntien sovittiin että vain minä kerron juttuja eka kerralla.
Heippa!
Vinkki 1:
Miten olisi, jos pyytäisit kaverisi vain mukaan menoihin esim. kävelylle lapsen kanssa tai vaikka iltalenkille ihan kaksistaan?
Voi olla, että hän tarvitsee enemmän kaveria ja henkistä tukea kuin varsinaisia laihdutusohjeita! Yksinäisellä ihmisellä saattaa olla huono itsetunto eikä yksinkertaisesti kehtaa sanoa, että haluaisi kaverin mukaan liikkumaan. Omasta kokemuksesta vain tiedän, kun olen aina ollut melko yksinäinen sekä laihempana että lihavampana.
Vinkki 2:
Olen saanut omaa painoani putoamaan jättämällä hiilihydraattien syömisen vähemmälle. Syön kyllä täysjyvätuotteita, mutta kohtuudella. Enää en syö aterialla pelkästään leipää, vaan niin, että aterialla on enemmän vihanneksia, hedelmiä, jotain proteiinia ja ehkä yksi leivänsiivu.
Monille ihmisille tuokin asia on tullut ihan yllätyksenä, koska on yleinen harhaluulo, että vhh-ruokavalio olisi jotenkin "epämääräinen" tai että pitäisi syödä pelkkää pekonia ja makkaraa, mikä ei pidä paikkaansa, jos haluaa järkevän ruokavalion eikä mitään pikakuuria. Mutta on kuitenkin tosiasia, että monet saavat ylimääräistä energiaa puputtamalla suuria määriä perunaa, pastaruokia ja leipää!
Ehkä voisit jutella hänelle tästä, että kannattaa kokeilla. Jo pienillä muutoksilla huomaa eron!
Hiilihydraatin vähentämisellä ja vaihtamalla kuitujen lähdettä se minunkin paino on pudonnut. Lisänä tietty mielestäni mulle juuri sopiva määrä liikuntaa. Kukin määritelkööt sen oman liikunnan tarpeensa itse.
Sinä voit vapaasti kertoa kaikkea mitä SINÄ teet mutta et voi käskeä häntä tekemään mitään. Voit heittää ohimennen että tuletko mukaan mutta jos hän ei lähde niin ei. Onhan hänellä mahdollisuus tehdä pitkiä kävelylenkkejä ihan ilmaiseksi, vaikka näin alkajaisiksi. Jos se ei häntä kiinnosta niin ei kiinnosta. Ja saattaahan olla että hänestä ei ole salille lähtijäksi. Tiedän erään lihavan joka häpesi omaa vartaloaan niin paljon että kukaan ei saanut nähdä sitä. Kun valitteli kerran niskaansa ja hartioita niin kerroin että itse käyn hierojalla silloin tällöin. Hän kysyi että pitääkö siellä ottaa puserokin pois. Sanoin että rintsikatkin pois. Hän ei ikinä mennyt hierojalle.
Ootko aatellu, että kaverias kyllästyttää sun häsläys?
Vaikutat aika pinnalliselta kouhottajalta.
Mitä pinnallista on siinä että haluaa olla terve ja hyvässäkunnossa????
Pinnallista jos ajattelee ulkonäköään ja tekee sen eteen parhaansa?
Tai ajattelee mikä vähentää niskasärkyjä ja muita ylipainon tuomia kipuja? Ja tekee jotain niitä estääkseen?
Ja jos tuo pinnalliseksi sanominen viittaa aikaisempiin kirjoituksiini, niin ok. En vain tykkää vaivata miestäni jatkuvilla itsetuntoa ja kroppaani koskevilla kysymyksillä. Helpompikin tapa saada selville, eikä parisuhde kuorimitu turhasta. Kukin tyylillään.
...että ehkäpä korostat huomaattasi vähän liikaakin uutta "elämänasennettasi"? Esim. sen sijaan, että kerrot kuinka näit Maijan salilla, voit sanoa että näit Maijan KAUPUNGILLA. Näetkö, heti tulee erilainen mielikuva? :) Ehkä pulskempi ystäväsi saa kuulla liian usein kommentteja tyyliin "mikset liiku enemmän" eikä tunne oloaan mukavaksi silloin kun puhut kuntoilusta. Minäkin katson vähän vierastaen kaupassa "lenkkeileviä" kotiäitejä, jotenkin ylitehokkuus paistaa läpi eikä ole oikein varma, mitä pitäisi ajatella...;)