Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Jatkoa (2) tyttöjen iltaan

Osa 3.

Miehet ja ystävättäreni makasivat huohottaen sohvalla. Hetken levättyään miehet kysyivät mahdollisuutta käydä suihkussa. Taksikuski loi pitkän katseen avonaiseen kaula-aukkooni ja virnisti, että ”pitäähän jatkopaikan emännällekin jotain huvia järjestää". Miehet kävivät vuorotellen suihkussa ja palasivat löytämiinsä pyyhkeisiin kääriytyneinä. Ystävättäreni käytyä pesulla, päätin itsekin mennä suihkuun vilvoittelemaan.

Suihkussa ollessani säpsähdin, kun tunsin jonkun suutelevan niskaani. Käännyin ja peittelin rintojani ja alapäätäni. Taakse ilmestynyt taksikuski sanoi kuitenkin, ”ei noita suloja kannata peitellä”. Mies astui lähemmäs ja alkoi imeä tissejäni samalla peppuani hyväillen. Mies sipaisi myös jalkoväliäni ja hymyili merkitsevästi. Samassa hän käänsi minut kasvot seinää vasten avoimen suihkun alla ja levitti jalkani haralleen. Tunsin kuinka uudelleen kovettunut kalu painautui vasten pyllyäni. Nopealla ohjausliikkeellä mies ohjasi kalun sisääni ja alkoi naida rauhalliseen tahtiin. Mies nopeutti tahtiaan jatkuvasti ja nivuset läiskähtelivät yhä vaativammin vasten paljasta pyllyäni. Laukesin ulisten seinästä tukea ottaen, jolloin myös mies painautui pohjaan asti ja tunsin kuinka lämmin sperma tulvahti sisääni.

Jalkani tärisivät, kun mies lopulta hiljalleen vetäytyi sisältäni. Otimme molemmat suihkun ja saippuoimme toisemme kauttaaltaan. Tämän jälkeen huuhtelimme toisemme vuorotellen hitaasti hieroen. Miehen sormien hieroessa pyllyvakoani ja juuri naitua pilluani, tunsin edelleen kuumien väreiden kulkevan läpi vartaloni. Miehen alkaessa suudella navasta ylöspäin kohti rintojani, tunsin nännieni kovettuvan. Mies imi hiljalleen pystyssä nöpöttäviä nännejäni, mikä sai ummistamaan silmäni ja puremaan huuliani. Lopulta mies sanoi, että lienee jo aika mennä olohuoneen puolelle kuivattelemaan. Itse olisin toivonut homman vielä jatkuvan ja voihkaisin pettyneenä. Mies taisi aavistaa mietteeni, koska naurahti, "ettei tämä tähän vielä päättynyt".

Palattuamme olohuoneeseen havaitsin kuppilassa tapaamamme miehen lepäävän sohvalle istuvassa asennossa pää taakse taivutettuna. Ystävättäreni imi nautinnollisen näköisenä miehen jälleen kerran valtavaksi paisunutta elintä. Tyttökaverini vilkaisin minuun päin ilkikurisesti ja sanoi, että "nyt on sinunkin aika saada isoa kalua, kunhan ensin vuorostani valmistelen sen sinulle". Taksikuski painautui takaapäin suutelemaan niskaani ja alkoi uudestaan hyväillä rintojani. Samassa mies työnsi minua hitaasti kohti sohvaa.

Saavuttuamme sohvan eteen ystävättäreni päästi miehen valtavan kalun suustaan. Kalu jäi sojottamaan kivikovana kohti miehen rintaa. Samalla kun taksikuski hieroi rintojani ja suuteli niskaani, alkoi tyttökaverini hyväillä kädellään jalkoväliäni. Varovasti he nostivat vuorotellen jalkani sohvalle, jolloin jäin kasvokkain istumaan sohvalla lepäilevän miehen syliin. Tuijotin miestä silmiin ja tunsin kuinka taksikuski nosti peppuani ja tyttökaverini ohjasi valtavan kalun häpyhuulieni väliin. Aloin varovasti laskea ja nostaa peppuani, jolloin valtava elin alkoi hiljalleen upota yhä syvemmälle ja syvemmälle. Mies tarttui lanteistani ja auttoi minua liikkumaan valtavan elimensä varassa. Ummistin silmäni ja tunsin kalun olevan aiempia kokemuksiani huomattavasti suurempi. Hetken kuluttua mies vetäytyi sisältäni ja käänsi minut pylly pystyssä eteensä sohvalle. Mies tarttui lanteistani ja painoi suunnattoman elimensä voimakkaasti pohjaan asti. Mies nai rytmikkäästi takaapäin. Hetken kuluttua tunsin vatsanpohjaani kipristelevän ja laukesin supistellen ja äänekkäästi voihkien. Samassa tunsin kuinka yhä kaluaan voimakkaasti edestakaisin työnnellen mies ruiskutti pitkiä spermasuihkuja sisuksiini. Mies lysähti huohottaen selkääni ja antoi kalunsa hiljalleen vetäytyä sisältäni.
67420
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Miksi kukaan ei vaivaudu antamaan palautetta? Vaiva se on kirjoittaminenkin. Taitaa olla väärä foorumi..

Äänestä
  • Erittäin hyvä..jatka vaan

    Äänestä

  • ..että jätät itsesi ilman, kun eka jatko koski vain kaveriasi. Mielenkiinnolla odottelen mitä kivaa yllätystä on vielä tarjolla. Kerrosvoileipää varmaan ainakin, mutta olisi kiva myös lukea siitä kuinka porukassa heräilläään ja tehdään aamutoimet ;-)

    Äänestä

  • piisami74 kirjoitti:

    ..että jätät itsesi ilman, kun eka jatko koski vain kaveriasi. Mielenkiinnolla odottelen mitä kivaa yllätystä on vielä tarjolla. Kerrosvoileipää varmaan ainakin, mutta olisi kiva myös lukea siitä kuinka porukassa heräilläään ja tehdään aamutoimet ;-)

    Huomenna voisi seurata jatkoa....

    Äänestä

  • Eräs vainen kirjoitti:

    Huomenna voisi seurata jatkoa....

    Toivottavasti keksit jonkun yllättävän käänteen eikä sen tosiaan tarvitse mennä kuten edellisessä viestissä ehdotin. Itsestä vain nuo biletyksen jälkeiset aamutuimaan tehdyt sessiot tuntuvat parhailta ja porukkaahan tässä tarinassa on aika sopivasti sellaiseen.

    Aika näyttää mitä käänteitä jutussa vielä tapahtuu. Pitänee levätä yön yli.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Eräs vainen kirjoitti:

Osa 3.

Miehet ja ystävättäreni makasivat huohottaen sohvalla. Hetken levättyään miehet kysyivät mahdollisuutta käydä suihkussa. Taksikuski loi pitkän katseen avonaiseen kaula-aukkooni ja virnisti, että ”pitäähän jatkopaikan emännällekin jotain huvia järjestää". Miehet kävivät vuorotellen suihkussa ja palasivat löytämiinsä pyyhkeisiin kääriytyneinä. Ystävättäreni käytyä pesulla, päätin itsekin mennä suihkuun vilvoittelemaan.

Suihkussa ollessani säpsähdin, kun tunsin jonkun suutelevan niskaani. Käännyin ja peittelin rintojani ja alapäätäni. Taakse ilmestynyt taksikuski sanoi kuitenkin, ”ei noita suloja kannata peitellä”. Mies astui lähemmäs ja alkoi imeä tissejäni samalla peppuani hyväillen. Mies sipaisi myös jalkoväliäni ja hymyili merkitsevästi. Samassa hän käänsi minut kasvot seinää vasten avoimen suihkun alla ja levitti jalkani haralleen. Tunsin kuinka uudelleen kovettunut kalu painautui vasten pyllyäni. Nopealla ohjausliikkeellä mies ohjasi kalun sisääni ja alkoi naida rauhalliseen tahtiin. Mies nopeutti tahtiaan jatkuvasti ja nivuset läiskähtelivät yhä vaativammin vasten paljasta pyllyäni. Laukesin ulisten seinästä tukea ottaen, jolloin myös mies painautui pohjaan asti ja tunsin kuinka lämmin sperma tulvahti sisääni.

Jalkani tärisivät, kun mies lopulta hiljalleen vetäytyi sisältäni. Otimme molemmat suihkun ja saippuoimme toisemme kauttaaltaan. Tämän jälkeen huuhtelimme toisemme vuorotellen hitaasti hieroen. Miehen sormien hieroessa pyllyvakoani ja juuri naitua pilluani, tunsin edelleen kuumien väreiden kulkevan läpi vartaloni. Miehen alkaessa suudella navasta ylöspäin kohti rintojani, tunsin nännieni kovettuvan. Mies imi hiljalleen pystyssä nöpöttäviä nännejäni, mikä sai ummistamaan silmäni ja puremaan huuliani. Lopulta mies sanoi, että lienee jo aika mennä olohuoneen puolelle kuivattelemaan. Itse olisin toivonut homman vielä jatkuvan ja voihkaisin pettyneenä. Mies taisi aavistaa mietteeni, koska naurahti, "ettei tämä tähän vielä päättynyt".

Palattuamme olohuoneeseen havaitsin kuppilassa tapaamamme miehen lepäävän sohvalle istuvassa asennossa pää taakse taivutettuna. Ystävättäreni imi nautinnollisen näköisenä miehen jälleen kerran valtavaksi paisunutta elintä. Tyttökaverini vilkaisin minuun päin ilkikurisesti ja sanoi, että "nyt on sinunkin aika saada isoa kalua, kunhan ensin vuorostani valmistelen sen sinulle". Taksikuski painautui takaapäin suutelemaan niskaani ja alkoi uudestaan hyväillä rintojani. Samassa mies työnsi minua hitaasti kohti sohvaa.

Saavuttuamme sohvan eteen ystävättäreni päästi miehen valtavan kalun suustaan. Kalu jäi sojottamaan kivikovana kohti miehen rintaa. Samalla kun taksikuski hieroi rintojani ja suuteli niskaani, alkoi tyttökaverini hyväillä kädellään jalkoväliäni. Varovasti he nostivat vuorotellen jalkani sohvalle, jolloin jäin kasvokkain istumaan sohvalla lepäilevän miehen syliin. Tuijotin miestä silmiin ja tunsin kuinka taksikuski nosti peppuani ja tyttökaverini ohjasi valtavan kalun häpyhuulieni väliin. Aloin varovasti laskea ja nostaa peppuani, jolloin valtava elin alkoi hiljalleen upota yhä syvemmälle ja syvemmälle. Mies tarttui lanteistani ja auttoi minua liikkumaan valtavan elimensä varassa. Ummistin silmäni ja tunsin kalun olevan aiempia kokemuksiani huomattavasti suurempi. Hetken kuluttua mies vetäytyi sisältäni ja käänsi minut pylly pystyssä eteensä sohvalle. Mies tarttui lanteistani ja painoi suunnattoman elimensä voimakkaasti pohjaan asti. Mies nai rytmikkäästi takaapäin. Hetken kuluttua tunsin vatsanpohjaani kipristelevän ja laukesin supistellen ja äänekkäästi voihkien. Samassa tunsin kuinka yhä kaluaan voimakkaasti edestakaisin työnnellen mies ruiskutti pitkiä spermasuihkuja sisuksiini. Mies lysähti huohottaen selkääni ja antoi kalunsa hiljalleen vetäytyä sisältäni.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu