Onko vinkkejä Madeiralle?

Madeira, marraskuu 1999

Kenttää lähestyessämme kone lensi niin lähellä kerrostaloja, että ohi lennettäessä meillä oli suora näkyvyys kaupunkilaisten keittiöihin. Funchalin kentällä meitä odotti torvisoittokunta, kansantanssiryhmä ja kukitukset, sillä tämä oli ensimmäinen suora lento isolla koneella Suomesta Madeiralle. Lisäksi helle helli meitä, parin sadepäivän jälkeen sää oli kirkastunut ja aurinko lämmitti mukavasti.

Hotellihuoneessamme oli pieni keittokomero, joten usein sorruimme hakemaan viereisestä konditoriosta ihanat kakkupalat iltapäiväkahville, jotka nautimme parvekkeella ihaillen kahdeksannesta kerroksesta avautuvaa näköalaa merelle ja alas hotellin allasalueelle ja vilkkaalle kadulle.

Ensimmäisenä iltana kävelimme meluisan keskustan läpi ja eksytimme itsemme Funchalin vanhan kaupungin kapeille kujille. Rua de Carreiran varrella oli vieri vieressä ravintoloita, jotka olivat huomattavasti edullisempia kuin hotellialueella.

Pieni pää meinasi mennä sekaisin, kun ensin siirryimme Madeiran aikaan ja heti ensimmäisenä yönä vielä talviaikaan. Sisäänrakennettu kello herätti jo kuudelta. Runsaan hotelliaamiaisen jälkeen oli aika tutustua Funchaliin toden teolla. Kävelimme rantaan, jonne oli rakennettu leveät siistit kävelykadut penkkeineen ja kukkaistutuksineen. Jatkoimme matkaa ohi vilkkaan keskustan ja äänekkään liikenteen, puistoalueiden läpi satamaan. Kun Funchalin keskustasta poikkeaa pois pääkadulta, löytää vehreitä puistoja ja kauniita kävelykatuja, joiden varrella on tasokkaita putiikkeja ja pieniä kahviloita. Kiire ja hulina jää nurkan taakse kun istuu viinilasilliselle seuraamaan muita kulkijoita ja kuuntelee läheisen kirkon kellonlyöntejä.

Maanantaiksi sattui joku paikallinen pyhäpäivä, joten suunnittelemamme bussimatka Ribeiro Frioon oli jätettävä toiseen päivään. Päätimme kävellä kaupunkilevadan, joka lähtee Funchalista ja päättyy Camara de Lobosiin, ohi pengerrettyjen banaani- ja viiniviljelmien ja paikallisasukkaiden kukkivien pihojen. Kastelukanavat olivat lähes koko matkan kuivia. Loppuvaiheessa jouduimme kävelemään kaksinkerroin läpi louhitun vuorenrinteen. Perillä Lobosissa otimme ansaitut oluet rantakuppilassa. Ja taksilla takaisin hotelliin.

Seuraavana päivänä oli vuorossa matkatoimiston järjestämä saarikierros. Bussi ajoi ohi Camara de Lobosin ja ensimmäinen pysähdys oli ylhäällä näköalapaikalla. Sää oli sen verran utuinen, että säästelin vielä filmiä. Pysähdyimme myös Ribeira Bravan kylään. Porto Monitzissa oli aikaa tehdä tuliaisostoksia; neuleita, matkakirjoja, kortteja jne. Takaisin Sao Vicenteen pitkin huimia vuoristoteitä, joiden varrella oli useita pieniä vesiputouksia. Sao Vicentessä lounastimme merenrantaravintolassa, taas tuli syötyä espadaa. Matka jatkui Santanan kylään, aikaa käväistä baarissa ja ottaa kuvia. Sää oli sateinen ja utuinen. Faialin kylässä tarjottiin hunajakakkua ja teetä. Ribeiro Friossa hetken pysähdys, samalla näimme, mistä suosittu vaellusreitti lähtee. Ajoimme läpi metsäisen vuoriston, ohi upeiden kukkien ja Monten kylän kohti Funchalia.

Kävellen kolusimme Funchalin vanhaa kaupunkia, kävimme katsastamassa kirkon ja upean kauppahallin, jossa tarjontaa riitti runsaista hedelmätiskeistä pitkiin kalapöytiin. Kalapuolen haju oli sanoinkuvaamaton. Santa Maria -kadulta bongasimme fadopaikan, siihen on tultava jonain iltana.

Vuokrasimme auton, jolla lähdimme torstaina kiertämään saarta. Sää oli pilvinen ja harmaa, joten pakkasimme mukaan villapaidat ja sadetakit. Kartta käteen ja ei kun liikenteen sekaan! Ulos keskustasta löysimme hyvällä tuurilla ja suuntasimme kohti Camachan kylää, jossa tutustuimme korin punontaan ja myymälään. Tarjolla olisi ollut hienoja tuotteita jotka luvattiin pakata niin hyvin, että kestävät lentomatkan. Märkä matkamme jatkui Portelan kautta itään Machicon rantakylään. Kävimme virvokkeilla ja ostimme kaupasta edullisia tuliaisjuomia. Canicalin kalastajakylässä poikkesimme monissa miehekkäissä baareissa, alkoi olemaan nälkä, mutta ilmeisesti paikallinen "snack-bar" tarjoaa vain olutta ja pähkinöitä. Joten ajoimme takaisin Machicoon päin ja tien varrelta löytyi siisti ravintola jossa söimme tuhdit kana-annokset.

Oli pakko palata omia jälkiämme Portelaan päästäksemme Ribeiro Frioon. Mutta ilokseenhan sitä upeita maisemia katselee pariinkin kertaan. Jylhää sumuista vuoristoa, vehreää puustoa, tien varsilla rönsyäviä kukkia ja rinteisiin ripoteltuja punatiilikattoisia viehättäviä taloja vihreiksi maalattuine ikkunasäleikköineen. Täällä ei kyliä ole harvakseltaan, vaan asutusta riittää koko matkan varrelle, lukuun ottamatta karuimpia ja jylhimpiä osia Madeirasta. Ribeiro Friossa satoi vettä oikein tosissaan, mutta oli pakko käydä katsomassa mistä Levado do Furadon vaellus alkaa. Olikin viehättävä paikka vesiputouksineen ja vuolaana virtaavine kastelukanavineen. Polku tosin oli aivan märkä ja vaarallisen liukas. Täytyy vain toivoa, että sää kirkastuu seuraavaksi päiväksi, jolloin tarkoituksemme on tehdä tuo vaellus.

Takaisin Funchaliin tulimme samaa reittiä kuin bussiretkellä. Sadekin lakkasi, joten pysähdyimme tutustumaan Monten kylään. Hotelliin palasimme ennen pimeän tuloa ja harvinaista mutta totta, olimme pysyneet kartalla koko päivän! Illalla kävelimme Rua de Santa Marialla olevaan fadopaikkaan, Arsenio's Restauranteen. Tilasimme maukkaat kalavartaat ja syödessämme kuuntelimme, kun varsinaisten fadolaulajien lisäksi lähes koko henkilökunta kokki mukaan lukien kävi vuorotellen laulamassa. Kymmenen jälkeen esitykset loppuivat, kun fadolaulajat siirtyivät läheiseen baariin, jossa laulu jatkui aamukahteen.

Perjantaina oli onneksi aurinkoinen aamu, joten pääsemme vaeltamaan muuallekin kuin kaupunkilevadalle. Hukkasimme Monteen johtavan tien, mutta kurvasimme mutkan kautta Ribeiro Frioon menevälle tielle. Taas tuli utuista ja sateista. Jätimme auton parkkipaikalle, ostimme pari pulloa vettä ja puimme päällemme kaiken mukana oleva vaatetuksen ja lähdimme vaeltamaan Levada do Furadoa. Polku oli sateesta pehmennyt ja vesi virtasi vuolaasti pitkin kastelukanavia. Välillä oli kivikkoista ja juurakkoista, ei auttanut kävellessä paljon maisemia ihailla. Sadekin lakkasi ja kävellessä tuli lämmin. Tuli mieleeni, että on jotenkin hassua kun tämän päivän ihmisille pitää opettaa ja markkinoida luonnossa liikkumista. Paikallisille asukkaille levadat ovat kulkuväyliä siirtyä paikasta toiseen, mutta turisteja kuskataan niille rahaa vastaan. Levähdyspaikat ja roskikset puuttuivat kokonaan, mikä on sikäli onni että paikka pysyy mahdollisimman luonnonmukaisena. Ja yllättävän siistinäkin. Ehkä joku käy keräämässä roskat tai sitten siellä liikkuu vain meitä "vihreitä".

Auton olemassaolo olisi vaatinut kääntymistä takaisin, mutta ei sitten raskittukaan vaan kävelimme koko matkan (11km) Portelaan asti. Ensimmäinen levähdyspaikka oli Lamaceirosissa, jossa söimme eväämme. Hämmästyin kun yhtään taksia ei ollut tyrkyllä, sillä olimme ohittaneet varsin iäkästä porukkaa. Vain metsänvartijat olivat paikalla poltellen puita ja roskia. Viimeiset 3 km Portelaan olivat kaikkein ikävimmät kävellä; kuraista lehmänpolkua ja kivisiä rappuja. Mutta näköala Porto da Cruziin oli todella hieno. Kun levadat loppuivat ja tulimme maantielle, hämmästyimme taas kun näkyvissä oli yksi ainoa taksi ja sekin jonkun etukäteen tilaamana. Kuski teki hyvän päivätienestin ja heitti meidät kiskurihintaan takaisin Ribeiro Frioon. Ja sellaista kyytiä että harvoin pääsee kokemaan!

Illalla etsimme Rua de Santa Marian varrelta pikkuisen Restaurante O Jangon, jonka harvat pöydät olivat kaikki varattuja. Jätimme pöytävarauksen myöhemmälle ja odotellessamme kävelimme rantaan ostamaan paahdettuja kastanjoita. Viimeisen illan Madeiralla päätimme syömällä herkullisen aterian; tomaattikeittoa ja grillattua tonnikalaa.

Hieno paikka! Meidänkin piti mennä heti uudestaan, mutta sittemmin kanaria on vienyt voiton. Mielessäni on vielä se Madeiran vanha lentokenttä. Tuntui, että siipi osuu maahan kaartaessamme kentän yllä ja ettemme millään pystyisi laskeutumaan niin lyhyelle kentälle. Siihen aikaan koneiden piti noustakin puolella tankilla kiitoradan lyhyyden vuoksi ja tankata lisää Lissabonissa!

Muiden esittämien kommenttien lisäksi:
Osta Akateemisesta Sunflower - book sarjaan kuuluva Landscapes of Madeira kirja, tekijä Underwood, kirjassa on useita autoreittejä, haikkailuja ja piknikkipaikkoja. Sitä saa myös paikan päältä. Yksi hienoimmista on haikkailu Pico Arieirolta Pico Ruivolle (kaksi korkeinta vuorta), josta on mahtavat näköalat, reitti vaatii kuntoa ja korkeita paikkoja kestävää päätä. Saaren sisäosissa on hieno laakso Curral das Freiras, tie sinne on myös kokemisen arvoinen. 3:ssä päivässä ehtii autolla kiertämään hyvin saaren ja sen jälkeen voikin tutustua Madeira-viinin eri vuosikertoihin...