AMIKSILLE!!

Paljon onnea vaan kun kävitte turhan koulun ja jopa valmistuitte! Hukkaan meni nekin vuodet. Te olette pelkkä taakka yhteiskunnalle, joita me kunnolliset lukion käyneet kansalaiset joudumme vielä palkoistamme otettavilla veroilla elättämään!!!!!!

Millonkahan Suomessa ja muualla maailmassa tajutaan että ammattikouluja ei tarvita mihinkään. Siellä opitaan laskemaan ala-astetason matematiikkaa, ja kiristämään mutteri. Lukion käyneiden tieto- ja osaamistaso on vähintäinkin 10-kertainen amiksiin nähden!

Lyhyesti: AMIKSIA EI TARVITA MIHINKÄÄN.



Toivoo ystävällisesti kevään 2006 ylioppilas.
6782
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

taitaa käydä aika kipeetä kun persees törmää maan pinnalle.

Äänestä

kuinkas moni lukiolainen tarvii ammatin?
Ei luio ole ammatti tai siis ylioppilas.
Vai onko mikä on työn kuva entä palkkaus?

Äänestä

No niin, nyt rauhotu. Ammattikoululaisista on paljon hyötyä, varsinkin nyt tulevaisuudessa. Sanoisin et molempia tarvitaan sekä lukiolaisia että amiksia jotta asiat järjestyy!

Äänestä

Ja usein käy niin, että ylioppilaaksi kirjoittanut jatkaa suoraan ammattikouluun kun ei jaksa yliopistoon tai ammattikorkeaan. Siellähän sitä itse sitten taas on.

Äänestä
  • "Ja usein käy niin, että ylioppilaaksi kirjoittanut jatkaa suoraan ammattikouluun "

    Ja mitenköhän usein tätä mahtaa tapahtua?

    Äänestä

Terveisin ammattikoulun käynyt putkimies ja liksa 6000 euroa kuussa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lakjdflkjf kirjoitti:

Paljon onnea vaan kun kävitte turhan koulun ja jopa valmistuitte! Hukkaan meni nekin vuodet. Te olette pelkkä taakka yhteiskunnalle, joita me kunnolliset lukion käyneet kansalaiset joudumme vielä palkoistamme otettavilla veroilla elättämään!!!!!!

Millonkahan Suomessa ja muualla maailmassa tajutaan että ammattikouluja ei tarvita mihinkään. Siellä opitaan laskemaan ala-astetason matematiikkaa, ja kiristämään mutteri. Lukion käyneiden tieto- ja osaamistaso on vähintäinkin 10-kertainen amiksiin nähden!

Lyhyesti: AMIKSIA EI TARVITA MIHINKÄÄN.



Toivoo ystävällisesti kevään 2006 ylioppilas.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu