onko muilla

juu, meil ihan sama homma eikä vkoja oo vasta kuin 30! Miehenikin on moneen otteeseen kysynyt, että onko joku tulos kylään kun puunaan hullun lailla :)

Minulla on todellakin nyt puolivälin ylitettyä iskenyt välillä sellainen paniikki, ettei pahemmasta väliä! Seuraavanlaiset ajatukset pyörivät silloin päässä:

"Voi hyvä jumala, minusta tulee ÄITI!"

"Tulikohan tämä asia mietittyä ihan loppuun asti?"

"Mistä minä tiedän, milloin syöttää vauvaa, milloin vaihtaa vaipat, milloin kylvettää, miten paljon pukea päälle, yms?"

"Voi hyvänen aika, tästä ei ole enää paluuta entiseen!", yms.

Kaikkein eniten välillä kauhistuttaa ajatus siitä, ettei todellakaan ole paluuta entiseen, elämä tulee muuttumaan tavalla, jollaista kumpikaan meistä ei osaa aavistaakaan! Pelottaa myös se, miten se tulee vaikuttamaan mieheni ja minun väleihin, loitontaako vai lähentääkö. Meillä on aina ollut erittäin hyvät, läheiset ja rakastavat välit toisiimme, mutta sitä ei tiedä, miten vauva siihen sitten vaikuttaa...
Jännä, miten epävarmaksi sitä voikaan tuntea itsensä, vaikka on jo pidemmän aikaa pitänyt itseään valmiina äidiksi. Nyt kun se on todellakin totisinta totta, tekisi toisinaan mieli ottaa hieman takapakkia ja miettiä asiaa vielä hetki... Mutta onneksi suurimman osan ajasta olen ikionnellinen, että minulle suotiin tilaisuus kokea äitiyden onni, sillä olin aivan varma, etten koskaan tule saamaan lapsia. Lisäksi "biologinen kello" jo alkoi tikittää hurjasti, kun ei tässä valitettavasti nuoremmaksikaan tulla... :)
Kaipa se menee sitten omalla painollaan ja joku viisas on joskus sanonut, että kyllä vauva sitten tullessaan opettaa vanhempiaan. :)

Rv 23 (22 4)

Kyllä on sievoinen paniikki kun tuntuu että loppuu aika kesken ja vaikka mitä pitäisi hankkia vielä. Pesänrakennustakin on aikalailla, mutta sitäkin on vielä aikaa tehdä kun äitiysloma alkaa ensi viikolla.

Vanhemmuutta olen miettinyt lähiaikoina enemmän.Osaanko hoitaa vauvaa?Osaanko opettaa lapselle tärkeät elämänarvot?
Miten parisuhdetta kerkeää hoitamaan?

Kai näistä kaikista selvitään, ja pohtiminenhan on vain hyvästä..

nyt viikkoja 33 6

Välillä tuntuu, että herää jostain horroksesta ja yhtäkkiä vain iskee totuus vasten kasvoja! Pelottaa niin paljon, että miten sitä jaksaa hoitaa vauvaa, ku ei sitä vissiin kerkeä nukkua alussa paljoa... ja mitä jos tekee kaiken ja lapsi siltiki vielä itkee?? miten lapsi puetaan oikein ja mistä voi tietää heti kaikki sairaudet/allergiat? tuleeko tisseistä tarpeeksi maitoa ja mistä tietää mikä on tarpeeksi?

ehkä kerran viikossa nykyään tulee sellasia pieniä hetkiä, että voi ku vois vaan perua koko homman.. mut en mie sellasta oikeasti halua! olen niin ylpeä, ku olen tullu raskaaksi! tää on sellanen asia, jonka joka naisen tulis kokea!

ollaan onnellisia, ku me voidaan kokea tää mahtava äitiyden ilo, kurjuus, pelot ja kaikki muut asiat, jotka tähän kuuluu!!! :)Oikein ihania ja jänniä loppuodotuksen aikoja kaikille!!