Pyhä Henki/

Seurailen tätä palstaa aina silloin tällöin. Täällä vedotaan usein yllä mainittuun raamatunkohtaan, jota käytetään perusteluna sille, että vl-oppi on ainoa oikea, alkuperäinen usko, johon Jeesus Pyhän Hengen vuodatti.

Se on kuitenkin vain yksittäinen Raamatunkohta. Kysyisinkin, tuolloinko vasta Pyhä Henki ilmestyi l. Pyhä Henki oli siis tuolloin vain noilla läsnäolleilla opetuslapsilla. Miten Jeesuksen muut seuraajat tuohon aikaan, kai heitäkin oli, esim vuorisaarnaa kuunteli tuhansia ihmisiä. Pitikö näille muille Jeesukseen uskoville opetuslasten "suusanallisesti" saarnata, jotta he saisivat Pyhän Hengen? Tätä asiaa olen monesti ihmetellyt.
1135
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

On huomioitava, että Jumala on kolmiyhteinen. Jo ennen maailman alkua oli Isä, Poika ja Pyhä Henki.

Vanhan liiton (testamentin) matkalaiset olivat jo Pyhältä Hengeltä vaikutetut. Teologiselta kannalta on hyvä puhua oikeilla nimillä, mutta Jumalan edesssä kelpaavan vanhurskauden suhteen ei nimillä ole väliä, jos niitä ei käytä Jumalan ilmoituksen turmelemiseen. Jos kieltää Pyhän Hengen olemassaolon Jumalan lapsilta, niin kieltää koko Jumalan olemassaolon.

Se Pyhä Henki, josta Jeesus puhui, oli lohdutuksen Henki. Se vuodatettiin opetuslasten päälle vasta sitten, kun Kristus oli kirkastettu. Kristus sanoi, että Hän elää hänen opetuslastensa keskellä joka päivä aina kuolemaan saakka. Juuri tuon Pyhän Hengen kautta Jeesus elää Jumalan lapsissa opettaen, neuvoen, nuhdellen ja lohduttaen. Tuo Henki antaa Jumalan lapsille sanatkin, joita he puhuvat. Näin Jeesus lupasia ja sanoikin, että me emme murehtisi sitäkään mitä sanomme.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Joh. 21-23 kirjoitti:

Seurailen tätä palstaa aina silloin tällöin. Täällä vedotaan usein yllä mainittuun raamatunkohtaan, jota käytetään perusteluna sille, että vl-oppi on ainoa oikea, alkuperäinen usko, johon Jeesus Pyhän Hengen vuodatti.

Se on kuitenkin vain yksittäinen Raamatunkohta. Kysyisinkin, tuolloinko vasta Pyhä Henki ilmestyi l. Pyhä Henki oli siis tuolloin vain noilla läsnäolleilla opetuslapsilla. Miten Jeesuksen muut seuraajat tuohon aikaan, kai heitäkin oli, esim vuorisaarnaa kuunteli tuhansia ihmisiä. Pitikö näille muille Jeesukseen uskoville opetuslasten "suusanallisesti" saarnata, jotta he saisivat Pyhän Hengen? Tätä asiaa olen monesti ihmetellyt.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu