Kaikille

20818
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Suomeksi sanotaan, joka leikkiin lähtee, se leikin kestäköön. Kirjoittaminen palstalle on vapaaehtoista. Jos joku kärsii siitä tavattomasti, ei ole pakko osallistua. Lisäksi rikoksista puhuminen adressin yhteydessä on liiottelua. Pitäisi nähdä edes yksi sellainen "rikos", että voisi ottaa asiaan kantaa.

Äänestä

"julmasti haukutaan sekä panetellaan levittelemällä ihmisistä yhteystietoineen joskus hyvin sairaitakin asioita!"

Ollutkaan kysymys?Taitaa ihan omat teot ja juorut tulla vastaan!Kuka leikin aloittaa sen kestäköön.Kannattaa miettiä jos juoruaa tai tekee pahan teon islamissa mitä siitä seuraa.

Tietääkseni täällä ei ole ollut kenenkään nimeä eikä henkilötietoja joten jos pienessä piirissä mokaa niin se yleensä leviää kannattaa miettiä mitä tekee ja milloin ja mistä suunsa aukaisee!

Minä en ainakaan synnintekijöitä suojele se on vissi.

Eikä ukaasisi kyllä pelotakaan Buuuuuuuu!

Äänestä

mokaa en voi syyttää siitä muita kuin häntä.Eikö vain?

Olipa hän sitten kuka tahansa.

Äänestä

on retkuja täynnä niin miehissä kuin naisissakin!

Ja mitä sinä niitä säälit kun et ole edes muslimi ja et tiedä mitä tässä sisäpiirissä edes oikeasti tapahtuu.Minua muslimina loukkaa sinun väärintekijöiden hyysäämisesi!

Äänestä

ottaa kantaa ryhmämme sisäisiin asioihin ja sanoo suoraa huonosta käytöksestä tai toisten epäislamilaisesta toiminnasta ja törkyilyistä.

Kirjoittajan henkilöllisyys kaivetaan vaikka kiven silmästä ja sille soitetaan kotiin ja tiukataan sinäkö se kirjoittelet sinne POISTA HETI SE! Tämähän on meidän kaikkien perusoikeuksiin kuuluva asia saada kirjoitella tuntemattomana palstalla asioista jotka mättää.

Minusta sellainen uteleminen ja turvan pieksäminen toisille on jotain sanoin kuvaamattoman röyhkeää ja perusoikeuksia vastaan.Saisivat hävetä!Kaiken huippu on se että joittenkin syntejä levittelevät nämä mainitsemani henkilöt ihan moskeijassakin jossa imaami saattaa kysya suoraan että olen kuullut että olet maannut sen ja sen ihmisen kanssa.

Eihän tälläiset asiat kuulu kenellekkään ei varsinkaan toiselle muslimille udella tai levittää.Ja sitte änähdetään heti kun se sorrettu sitten älähtää...uskomatonta paskamaisuutta!Ei ihme että islamilla on niin huono maine!Ihmisten takia!

Äänestä
  • ...toimintaa tosiaan,onneksi en ole itse koskaan törmännyt moiseen käytökseen, jos törmäisin, harkitsisin kyllä porukan ja seurakunnan vaihtamista. Mutta onneksi ei tarvitse :)

    Äänestä

  • Gohar kirjoitti:

    ...toimintaa tosiaan,onneksi en ole itse koskaan törmännyt moiseen käytökseen, jos törmäisin, harkitsisin kyllä porukan ja seurakunnan vaihtamista. Mutta onneksi ei tarvitse :)

    ...lapsuuteni aikainen maalaiskylä juoruineen ja ihmisten vahtimisineen. Se joudutti monellakin maaltamuuttoa, kun alkoi tuntua liian tukahduttavalta. Voimakkaalla yhteisöllisyydellä on nuo haittapuolensakin.

    Äänestä

  • old_profile_3400 kirjoitti:

    minkäs teet kun muuttaa ei voi ja kun katselee koko yhteisön toimia niin harvassa on niitä järkeviä ja yleensä he eivät ole niin kiinni enää islamissa.
    Paremmin olen viihtynyt ei muslimien parissa vaikka itse ihan kaapu muslimi olenkin.

    Äänestä

  • mutta kirjoitti:

    >>Tämähän on meidän kaikkien perusoikeuksiin kuuluva asia saada kirjoitella tuntemattomana palstalla asioista jotka mättää.

    Olen samaa mieltä kanssasi. Huomautan vielä, että sinun ei muslimina tarvitse huolehtia, että sinua pilkattaisiin moninikiksi tällä palstalla.

    Äänestä

  • old_profile_3400 kirjoitti:

    ...lapsuuteni aikainen maalaiskylä juoruineen ja ihmisten vahtimisineen. Se joudutti monellakin maaltamuuttoa, kun alkoi tuntua liian tukahduttavalta. Voimakkaalla yhteisöllisyydellä on nuo haittapuolensakin.

    en tunne naapuriani seinän takana.

    Uskonnolliset yhteisöt edustavat inhimillisen ahdistuksen huippua, täysin riippumatta siitä minkä merkkinen yhteisö on. Tässä mielessä kaikki uskonnot ovat tasavertaisia ja "yhtä hyviä".

    Äänestä

Niin paljon rikotaan sääntöjä ja laitetaan jopa lapsille haitallisia linkkejä näkyviin, että on se kumma jos ei aikuinen ihminen tajua tekevänsä väärin. Toisten ihmisten solvaaminenkin olisi asiallista lopettaa. Hyvät tavat kunniaan tai tietsikka kiinni:D Vai onko se asia niin, että siviilissä kun se suu ei aukea, niin sitten tullaan rohkeina nettiin päätä aukoo? Mielestäni sellanen peli ei vetele!

Äänestä
  • niin kaikkiin paikkoihin heidänkään ei tarvitse mennä.

    Yhteiskunta lellii liian paljon lapsia ja vanhempien sana ja vastuu jäävät pois.Enää ei kunnioiteta vanhempien sanaa että SINNE EI SITTEN MENNÄ!

    Luulen että ainoat lapset jotka tällä palstalla vierailevat ovat yläaste-ammattikouluikäisiä joilla jo iän puolesta pitäisi olla hieman älliä.Toisilla ei kai ole.

    Törkeyksiä ei todellakaan tulisi laittaa jopa jotkut aikuisetkaan eivät kestä kurkunleikkauspätkiä ym.

    Äänestä

  • liiaksi!Kannattais miettiä mitä laukoo ja onko oikeutta laukoa toisille ihmisille ihan mitä sattuu siellä siviilissäkin.Kyllä minä voisin kyseiselle muslimillekkin laukaista päin naamaa mutta katson sen olevan sivistystä kun ei matki kypsymätöntä tai röyhkeää käytöstä.

    Äänestä

  • netissä joka paikkaan kirjoitti:

    niin kaikkiin paikkoihin heidänkään ei tarvitse mennä.

    Yhteiskunta lellii liian paljon lapsia ja vanhempien sana ja vastuu jäävät pois.Enää ei kunnioiteta vanhempien sanaa että SINNE EI SITTEN MENNÄ!

    Luulen että ainoat lapset jotka tällä palstalla vierailevat ovat yläaste-ammattikouluikäisiä joilla jo iän puolesta pitäisi olla hieman älliä.Toisilla ei kai ole.

    Törkeyksiä ei todellakaan tulisi laittaa jopa jotkut aikuisetkaan eivät kestä kurkunleikkauspätkiä ym.

    mutta kaikki vanhemmat eivät edes tiedä näistä paikoista ja kun lapsi tulee koulusta kotiin, niin hän avaa ensinmäisenä koneen ja lapsi oppii käyttämään kamalan nopeesti näitä vehkeitä ja löytää nämä paikat mistä löytyy sitä haitallistakin tavaraa.
    Olet toki oikeassa siinä, että lapsilla on liian löysä kuri tänä päivänä. Joittenki lapsien "kuri" on sitä, että 10€ käteen ja sitte sanat perään, että älä tuu sitte häirittee ja mee ja tee niin kus tykkäät!
    Niin kutsutut TV.n kasvatit:(

    Äänestä

  • XTale ei jaksa kirjautua kirjoitti:

    ....että häirikkö viestien määrä on romahtanut 99% heti kun koulut loppuivat ja alkoi kesälomat? :)
    Moni talven aikana mellastanut vilpertti lienee juuri sen ikäinen, että on ollut täällä juuri esim. koulujen koneilta, ja/ tai nyt on täytynyt lähteä vanhusten kanssa sinne kesämökille tai mummolaan,missä sitä nettiä ei ole. Itse uumoilisin näin.

    laitettua salasanan ja kun tulee itse kotiin voi avata koneen ja sulkea sen sitten.Sama juttu olisi kiva tv:ssäkin.

    Ennen urheiltiin ja oltiin ulkona ym. terveellistä.Ja sosiaalistakin tekemistä.

    Nykyään kun ei kohta aikuinen uskalla näyttää nokkaansa ulkona kun on vaikka minkälaista hörhöä laitumilla vipeltämässä.

    ...perunpa tuon 99% kun palstan sinnikkäin massapostaaja ja häirikkö on näemmä palannut parin päivän lomaltaan, blaaaah..... :S

    Äänestä

  • vaikkapa kirjoitti:

    Ei vois paremmin sanoo

    Äänestä

  • Gohar kirjoitti:

    ...perunpa tuon 99% kun palstan sinnikkäin massapostaaja ja häirikkö on näemmä palannut parin päivän lomaltaan, blaaaah..... :S

    viestit kuitenkin sisältävät sitä islamin ydinsanomaa, joka on Koraanista ja muista pyhistä muslimien lähteistä peräisin. Onko tämä käsitykseni täysin väärä?

    Jos hän olisi kaiken keksinyt itse, silloin ymmärtäisin hänen viestiensä pikaisen poiston.

    Kaikissa uskonnoissa on myös ne pimeät puolet, jotka kuitenkin ovat osa "itse asiaa". Pimeistäkin puolista pitäisi voida keskustella, muuten kuva islamista jää vajaaksi, vääräksi.

    Äänestä

  • massapostaajan kirjoitti:

    Tulkinnut ne väärin uskonnossta johtuvaksi..näinhän ei ole.Joten joutaa poistaa.Jos hän taas puhuisi yhteiskunnallisista ongelmista tai yhteisöllisistä ongelmista johtuen ihmisistä se saisi olla mutta yhteiskunta palstalla.

    Näin se vain on joitain asioita ei voi muuttaa kuten uskontoja ja niiden sanomaa vaikka kuinka ihmiset niitä väärin tulkitsisivatkin.Niinkuin sinäkin sukkahousumies.

    Jos hän olisi kaiken keksinyt itse, silloin ymmärtäisin hänen viestiensä pikaisen poiston.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

XTale ei jaksa kirjautua kirjoitti:

http://www.adressit.com/suomi24

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu