Velanperintä

Ensin pieni pohjustus. Henkilö X on minulle X määrän euroja velkaa. On ollut pitkään maksamatta ja olen jo muuttanut toiselle paikkakunnalle enkä ehtinyt saamaan omiani takaisin. Eipä tuo haittaa kun mistään isosta summasta ei ole kyse.
Mutta viime yönä näin sitten unta, missä henkilö X:ää muistuttava hahmo oli minulle saman määrän velkaa. Unessa sitten kävin perimässä summaa takaisin ja henkilö ilmoitti ykskantaan että ei maksa. Sitten kuristin tämän hengiltä.

Jäi sitten tänään mietityttämään voiko tuo uni kertoa että olen luonteeltani piilevästi väkivaltainen?
092
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


4lllllll kirjoitti:

Ensin pieni pohjustus. Henkilö X on minulle X määrän euroja velkaa. On ollut pitkään maksamatta ja olen jo muuttanut toiselle paikkakunnalle enkä ehtinyt saamaan omiani takaisin. Eipä tuo haittaa kun mistään isosta summasta ei ole kyse.
Mutta viime yönä näin sitten unta, missä henkilö X:ää muistuttava hahmo oli minulle saman määrän velkaa. Unessa sitten kävin perimässä summaa takaisin ja henkilö ilmoitti ykskantaan että ei maksa. Sitten kuristin tämän hengiltä.

Jäi sitten tänään mietityttämään voiko tuo uni kertoa että olen luonteeltani piilevästi väkivaltainen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu