Lääkkeelliseen keskeytykseen meneville

Oli maanantai päivä kun kävin Kättärillä ottamassa ensimmäisen pillerin. Heti sen jälkeen tulin erittäin pahoinvoivaksi. Keskiviikko aamuna olin sitten matkalla sairaalaan ottamaan toiset pillerit. Kun jäin metrosta pois, tunsin kuinka alapäästä alkoi valumaan jotain nestettä erittäin runsaasti ja tunsin oudon klimpin pikkuhousuissani. Menin suoraan metroaseman vessaan ja huomasin, että housuni olivat melkein polviin asti veressä ja alushousuissani oli suurehko hyytymä. Keskeytys oli siis alkanut. Olin vessassa aivan paniikissa ja mietin miten tästä oikein selviän pois. Onni tässä tilanteessa oli se, että minulla oli verkkarit mukanani ja pieni käsipyyhe. Ei siinä sitten auttanut kuin heittää veriset kalsarit, farkut ja sukat roskiin ja vetää verkkarit jalkaan. Pyyhkeestä taittelin itselleni "vaipan". Ja jollain keinoin pääsin loppumatkan sairaalaan. Siellä sitten sain toiset pillerit ja noin kolmen tunnin päästä alkoivat erittäin kivuliaat supistukset. Särkylääkkeetkään eivät auttaneet. Sitten minut kotiutettiin ja kivut jatkuivat erittäin kovina vielä parin tunnin ajan. Ja vuoto oli erittäin runsasta, yösiteetkään ei pitäneet. Jospas tästä vielä joku kaunis päivä selviää, tätä kokemusta soisi enää ikinä kokevani.
1481
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

olen 16-vuotias ja raskaana, edessä lääkkeellinen keskeytys, saako pillerit ottaa kotona vai otetaanko ne sairaalassa??

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ei enää koskaan kirjoitti:

Oli maanantai päivä kun kävin Kättärillä ottamassa ensimmäisen pillerin. Heti sen jälkeen tulin erittäin pahoinvoivaksi. Keskiviikko aamuna olin sitten matkalla sairaalaan ottamaan toiset pillerit. Kun jäin metrosta pois, tunsin kuinka alapäästä alkoi valumaan jotain nestettä erittäin runsaasti ja tunsin oudon klimpin pikkuhousuissani. Menin suoraan metroaseman vessaan ja huomasin, että housuni olivat melkein polviin asti veressä ja alushousuissani oli suurehko hyytymä. Keskeytys oli siis alkanut. Olin vessassa aivan paniikissa ja mietin miten tästä oikein selviän pois. Onni tässä tilanteessa oli se, että minulla oli verkkarit mukanani ja pieni käsipyyhe. Ei siinä sitten auttanut kuin heittää veriset kalsarit, farkut ja sukat roskiin ja vetää verkkarit jalkaan. Pyyhkeestä taittelin itselleni "vaipan". Ja jollain keinoin pääsin loppumatkan sairaalaan. Siellä sitten sain toiset pillerit ja noin kolmen tunnin päästä alkoivat erittäin kivuliaat supistukset. Särkylääkkeetkään eivät auttaneet. Sitten minut kotiutettiin ja kivut jatkuivat erittäin kovina vielä parin tunnin ajan. Ja vuoto oli erittäin runsasta, yösiteetkään ei pitäneet. Jospas tästä vielä joku kaunis päivä selviää, tätä kokemusta soisi enää ikinä kokevani.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu