tämä on

nyt on niin että saan häiriön aikaan pelkästään ajattelemalla ts.jos alan ajatella tyyliin:Jospa se nyt tulisi ,niin samassa SE ALKAA TULLA! Tässä istun nytkin alproxin vaikutuksessa.En ole enää nuori tyttö ja ikäkin on se kriittinen n.50.Paniikkihäiriökohtaus minulla oil ensimmäisen kerran vähän yli 30 vuotiaana,silloin olin aivan ymmällä,kunnes pikkuhiljaa selvisi. Tämä on paljon rajoittanut elämääni,enkä enää usko että kokonaan paranen,lääkkeitä kuljetan mukanani.Myös masennus on kulkenut mukananani jo vuosikausia,vaihtelevasti olen siihenkin lääkkeitä käyttänyt ja pärjäillyt siten. Sain cipralexit ja vajaa viikko on mennyt,mutta paniikki on pahana nyt.Kohdallani on hankalaa sekin ,että minulla on jonkinverran rytmihäiriöita ja yhdessä paniikin kanssa tullessa pelottaa,vaikka rytmihäiriöitäni ei vakaviksi luokiteltukaan.Jotenkin vain olen nyt saanut tähän kuolemanpelonkin hyvin voimakkaana mukaan paniikkiini. Onko muita yhtä herkillä paniikkinsa kanssa,tämä on aivan KAMALAA?!
2284
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kaikillahan se lähtee juuri tuosta, oli se sit suljettu paikka, kassa jono tai pimeä kellari sama aiheuttaja kuin kummitusten pelolla eli pelko..

josko se karhu onkin siellä metsässä? alkaa vähän pelottaa en taida mennäkkään!. jnep...

Äänestä

minulal oli aivan samanlaisia oireita ennenkuin hain apua ja jouduin usein sairaalaan tarkkailtavaksi sydämen rytmihäiriöiden vuoksi.
ennekuin eräs lääkäri tajusi tilanteeni ja sanoi että sinulla taitaa olla paniikkihäiriö jospa kokeiltaisiin lääkkeitä. huomasi ja olo oli aivan outo.hyperventiloin usein kunnes lopuksi en
uskaltanut lähteä edes ulos ovesta yksin. no tuosta on jo muutamia vuosia mutta muistan kaiken hyvin ja ihmettelenkin välillä että miten kestin sitä! sain cipramilia ja olen nyt syönyt niitä kolmisen vuotta. ne ovat muuttaneet elämäni aivan toiseksi. touhuan kaikenlaista käyn työssä ja iloitsen elämästäni. pikkuhiljaa pienennän annosta ja katson kuin käy. tsemppiä SINULLE ja käytä saamiasi lääkkeitä säännöllisesti, pari-kolme viikkoa menee kunnes huomaat että apua on. paniikkihäiriössähän ei auta jos päätät lopettaa ajattelun itsestäsi liikaa tai muuta juttuu, se on SAIRAUS ihan siinä missä joku toinenkin. Serotiniinin vajaus kun tekee sen.Se on taas geeneissä jolle et voi itse mitään. Paniikkihäiriöitä on ollut kautta aikain, sitä vaan ennenvanhaan pidettiin hullujen tautina. Hyvää kesää Sulle ja pärjäät varmasti,usko mua!!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


nyt pahimmillaan kirjoitti:

nyt on niin että saan häiriön aikaan pelkästään ajattelemalla ts.jos alan ajatella tyyliin:Jospa se nyt tulisi ,niin samassa SE ALKAA TULLA! Tässä istun nytkin alproxin vaikutuksessa.En ole enää nuori tyttö ja ikäkin on se kriittinen n.50.Paniikkihäiriökohtaus minulla oil ensimmäisen kerran vähän yli 30 vuotiaana,silloin olin aivan ymmällä,kunnes pikkuhiljaa selvisi. Tämä on paljon rajoittanut elämääni,enkä enää usko että kokonaan paranen,lääkkeitä kuljetan mukanani.Myös masennus on kulkenut mukananani jo vuosikausia,vaihtelevasti olen siihenkin lääkkeitä käyttänyt ja pärjäillyt siten. Sain cipralexit ja vajaa viikko on mennyt,mutta paniikki on pahana nyt.Kohdallani on hankalaa sekin ,että minulla on jonkinverran rytmihäiriöita ja yhdessä paniikin kanssa tullessa pelottaa,vaikka rytmihäiriöitäni ei vakaviksi luokiteltukaan.Jotenkin vain olen nyt saanut tähän kuolemanpelonkin hyvin voimakkaana mukaan paniikkiini. Onko muita yhtä herkillä paniikkinsa kanssa,tämä on aivan KAMALAA?!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu