Olen huolissani tyttärestäni. Toivottavasti joku voi auttaa.
2 vuotta sitten tyttäreni oli laihtunut huomattavsti. En tiedä paljonko koska en uskaltanut kysellä mitään. Sain tekstiviestin hänen ystäviltään että jotka myös olivat huomanneet asian.
En uskaltanut kysyä häneltä itseltään yhtään mitään. Kolulu alkoi mennä koko ajan vain huonommin ja hän vaikutti masentuneelta. Sitten hän kuitenkin alkoi lihoa, joten huolet katosivat. Tietysti se johtui vain kasvupyrähdyksestä.
Nyt kuitenkin tilanne alkaa olla sama. Hän pääsi juuri ja juuri 9. luokan läpi, opettajat kertovat että hän on poissaoleva tunneilla ja ruokalassa häntä ei näy melkein ikinä. Todella harvoin vain ja silloinkin hän nakertaa kuivaa näkkileipää.
Huomasin taas että hänen roskiksessaan oli homeista ruokaa.
Voisiko joku kertoa onko tämä mitään vai olenko ylihuolehtiva? Kaikki tieto on tarpeen! Kiitos jo etukäteen!
2 vuotta sitten tyttäreni oli laihtunut huomattavsti. En tiedä paljonko koska en uskaltanut kysellä mitään. Sain tekstiviestin hänen ystäviltään että jotka myös olivat huomanneet asian.
En uskaltanut kysyä häneltä itseltään yhtään mitään. Kolulu alkoi mennä koko ajan vain huonommin ja hän vaikutti masentuneelta. Sitten hän kuitenkin alkoi lihoa, joten huolet katosivat. Tietysti se johtui vain kasvupyrähdyksestä.
Nyt kuitenkin tilanne alkaa olla sama. Hän pääsi juuri ja juuri 9. luokan läpi, opettajat kertovat että hän on poissaoleva tunneilla ja ruokalassa häntä ei näy melkein ikinä. Todella harvoin vain ja silloinkin hän nakertaa kuivaa näkkileipää.
Huomasin taas että hänen roskiksessaan oli homeista ruokaa.
Voisiko joku kertoa onko tämä mitään vai olenko ylihuolehtiva? Kaikki tieto on tarpeen! Kiitos jo etukäteen!
Vastaukset 6
Vanhimmat
todellakaan ole ylihuolehtivainen!
Nyt sinun täytyy kyllä puhua jo tyttärellesikin, jotta voit parhaiten auttaa häntä!
Suosittelen, että otat asian puheeksi. Itse sairastin 12-vuotiaana anoreksian ja painoin lopulta vain n. 34 kiloa. Onneksi isäni on lääkäri ja teki asialle jotain, ennen kuin jouduin sairaalaan. Nykyinen laihuutta ihannoiva kulttuuri altistaa nuoria ihmisiä entistä enemmän anoreksialle; kaunein vartalo lienee kuitenkin reippaan urheilullinen ja sopusuhtainen. Keskustelen mielelläni asiasta enemmän myöhemmin. Voimia teille molemmille!!
Puhu avoimesti tyttärellesi, näytä tunteita niin paljon kuin pystyt ja anna turvaa. Tosiasioiden eteen tuominen auttaa varmasti myös, voit yrittää samaistuttaa tytärtäsi hänen kuullen johonkin esim.tämän palstan kertomukseen. Saat varmasti vielä monta kiukkua harteillesi, mutta älä lannistu! Yritä erottaa milloin kiukkuuilee sairaus, milloin avuton pieni tyttäresi. Paikka kunnastasi riippuen ulkopuolinen apu voi olla myös hyödyksi. Tärkeää on myös nuorelle järkätä paljon hommaa, positiiviset kokemukset ratkaisevat usein monta harmia. Vähän meni lässynlässyks, mut anoreksia on niiiiiin kliseinen sairaus...itse parantuessani jopa nauratti joskus puuhani ja kaikki se turha vaiva. Voimia...sä selviät, selvisi minunkin äiti vaikka olikin aluksi ihan pihalla.
Kiitos teille kaikille erittäin paljon.
Mietin vain vielä, että miten voisin aloittaa puhumisen....? Joka kerta kun edes vihjaan jotain hänen syömisestään,hän vetää raivonpuuskan ja lähtee ulos.
Hän on ollut masentunut ala-asteen 4. luokasta lähtien ja on syönyt siitä asti lääkkeitä ja käynyt vaikka missä psykologeilla ja psykiatreilla. Tosin viime syksynä hän kieltäytyi käymästä enää missään. No ajattelin että noin iso tyttö osaa jo päättää asioita itse.
Hän on niin herkkä tyttö että pitää olla tosi varovainen puheissaan. Ottaa pienetkin asiat itseensä. Pitäisikö minun suoraan ehdottaa hienovaraisesti että kävisi juttelemassa jollekkin ulkopuoliselle? Vai mitä teen?
Tunnen itseni ihan huonoksi ja epäonnistuneeksi äidiksi kun on ajauduttu tällaiseen tilanteeseen enkä osaa tehdä oikein mitään! Sukulaisetkin ovat ruenneet huomauttelemaan hänen laihuudestaan ja sanoneet että hän menee vessaan aina kun on syönyt. "Eikö sinun äitinä pitäisi tehdä jotain?? kyse on on kuitenki sinun lapsestas!"
Itse en ole ainakaan huomannut että hän menisi aina suoraan vessaan.
Anteeksi kun valitan täällä mutta en hirveästi voi puhua ystävillenikään kun he eivät tiedä aiheesta paljon mitään! On vain pakko puhua jollekin joka ymmärtää.
Mutta kiitos vielä kerran kaikille että jaksoitte vastata. Ja olen tyytyväinen siihen että sain asiallisia vastauksia. Olen nimittäin lukenut täältä palstalta juttuja ja aika törkeitäkin vastauksia oli tullut.
Mutta iso kiitos teille asiantuntijoille! Muistakaa nauttia kesästä ja syökää paljon jäätelöä. heh.
Sinä nyt kuitenkin satut olemaan lapsesi äiti ja aikuinen, joten ohjat käsiin ja vikkelästi. Vaivaantunut vaikeneminen ja asioiden peittely ovat omiaan tekemään ihmisestä entistäkin sairaamman. Jos tilanne on todella huono voit vaatia lapsellesi lopulta myös pakkohoitoa, mutta sitä ennen on tietenkin paljon pehmeämpiäkin keinoja. Ensiksi otat yhteyttä tyttäresi kouluterveydenhoitajaan (siis siihen, joka hänellä oli yläasteen aikana) ja hän toivottavasti ottaa kantaa asiaan johonkin suuntaan.
Ja sitten: älä kohtele lastasi aikuisena. Hän ei tosiaan tuossa iässsä ole "iso tyttö" joka selviäisi vaikeista ongelmistaan yksin. Lapsen syömishäiriö on koko perheen ongelma. Koska tytöllä on jo aiempaa ongelmahistoriaa, on perheen tuki entistäkin tärkeämpää. Toivon sinulle päättäväisyyttä, tytölle tervettä itsetuntoa ja teille molemmille kaunista kesää!
T: Äiti ja anorektikko
Nyt asia alkaa olla hoidossa. Tyttö kävi lääkärissä ja hän pääsi suoraan ravitsemusterapeutille. Toivottavasti asiat kääntyy hyväksi. Vähän kyllä pelottaa mutta kyllä tässä pärjätään!
Kaunista kesää ja olkaa iloisia, sillä aurinko paistelee jo niin komeasti että rannallekin pääsee!
Ja kiitos vielä avusta.