Olen miettinyt jo kauan olisiko minulla ADD koska oireeni viittaavat vahvasti siihen. En osaa keskittyä yhteen asiaan kerralla, häiriötekijät lähellä haittaavat keskittymistäni. Esim. jos pelästyn jotain kesken hommieni ja nään epämääräistä liikehdintää sivulla niin tulen hajamielisesksi ja tekemiseeni tulee katkos ja kestää ennenkuin saan asian valmiiksi.
En osaa kohdistaa katsettani tärkeinpään seikkaan. Voisin jäädä istumaan ja unelmoimaan hälinän keskellä enkä aina ole mukana keskustelussa. Saatan katsella televisiota mutta itse kanavalla ei ole mitään väliä, tuijotan sitä mielessä miljoona asiaa. Saatan kävellä johonkin huoneeseen ilman että sillä olisi mitään erityistä merkitystä.
Käsitän asiat helposti väärin, unohtelen asioita ja enkä osaa ottaa rennosti kuin vasta illalla nukkumaan mennessä. Kaikki asiat ikäänkuin lukkiutuvat päähän, eivätkä mene ohitse ja niitä ajatellessani keskittyminen on todella haastavaa. Ikäänkuin aivoni olisi jatkuvassa ylikuormitustilassa.
Ihmiset saavat minusta hieman höperön kuvan, mutta olenhan sentään nuori aikuinen vasta. Päiväni ovat sellaiset että olen vilkas tai joskus taas mietiskelytilassa jolloin mikään ei suju haluamallani tavalla.
On muuten rasittava ongelma ja vaikuttaa elämääni paljon!

Vastaukset 3
Vanhimmat
Kuulostaa kovin tutulta. Lähde etsimään apua, muuten voimasi vähenevät lopullisesti.
Autismi-palstalla aiheesta myös keskustelu.
http://www.adhd-aikuiset.org/
Rekisteröidy keskustelufoorumiin niin voit keskustella muiden aikuisten kanssa.
Er kertonut, oletko aina ollut samanlainen. Jos olet, niin kovasti vaikutat add-henkilöltä. Jos sen sijaan olet vasta hiljattain tai muutamien vuosien kuluessa saanut kuvailemasi 'oireet', saattaa olla kyse myös jostakin muusta. Äidilläni oli täsmälleen samanlaiset oireet ja kyse oli loppuunpalamisesta eli burn outista.