Hei..En tiedä minne muualle kirjoittaisin joten kirjoitan tänne..Tää on varmaan ihan pirun sairasta.
Mä tiedän että anorektikot kärsii tosi paljon,en sano haluavani olla anorektikko.haluaisin olla vain laiha.halunnut olla viidennestä luokasta asti vaikka en ole ikinä mikään lihava ollutkaan..
jo vuosia olen oksentanut syömäni ruuan pois en edes muista yhtä ainuttakaan päivää jolloin en olisi oksentanut tai herännyt aamulla tunteeseen että vittu kun olen läski tai menettänyt yö uneni sentakia kun olen ruma läski jne..
monia päiviä olen ollut syömättä sen takia että laihtuisi edes vähän ja voi luoja jos ratkeaakin syömään mitkä morkkikset siitä tuleekaan.
ulos ei pahemmin kiinnosta mennä kun näkee niitä kauniita laihoja naisia..
ja kun niitä näkee haluais vaan vajota maan alle.
mä haluaisin tietää miltä tuntuu syödä normaalisti tuntematta pahaa siitä mitä laittaa suuhunsa ja oksentamatta kaikkea pihalle ja mennä taas uudestaan jääkaapille?
loppuuko se sitten kun on päässyt siihen omaan painotavoitteeseensa?
ehkä mä rakastan sitä tunnetta kun pystyy olla syömättä ehkä se tekee hyvää että pystyy kontrolloida edes elämässä sitä asiaa kun kaikki muut asiat menee päin helvettiä.
voi kun vois vain olla normaali tuntematta paskaa oloa siitä miltä näyttää.
mä inhoan lähteä kavereiden kanssa ulos koska ne on laihempia nätimpiä.. en pysty edes seurustella koska mä pelkään että se mies jättää mut sentakia että olen ruma..voi voi..tekis vain mieli kuolla pois jos jossain tuola vois olla onnellinen.
minä-85
Mä tiedän että anorektikot kärsii tosi paljon,en sano haluavani olla anorektikko.haluaisin olla vain laiha.halunnut olla viidennestä luokasta asti vaikka en ole ikinä mikään lihava ollutkaan..
jo vuosia olen oksentanut syömäni ruuan pois en edes muista yhtä ainuttakaan päivää jolloin en olisi oksentanut tai herännyt aamulla tunteeseen että vittu kun olen läski tai menettänyt yö uneni sentakia kun olen ruma läski jne..
monia päiviä olen ollut syömättä sen takia että laihtuisi edes vähän ja voi luoja jos ratkeaakin syömään mitkä morkkikset siitä tuleekaan.
ulos ei pahemmin kiinnosta mennä kun näkee niitä kauniita laihoja naisia..
ja kun niitä näkee haluais vaan vajota maan alle.
mä haluaisin tietää miltä tuntuu syödä normaalisti tuntematta pahaa siitä mitä laittaa suuhunsa ja oksentamatta kaikkea pihalle ja mennä taas uudestaan jääkaapille?
loppuuko se sitten kun on päässyt siihen omaan painotavoitteeseensa?
ehkä mä rakastan sitä tunnetta kun pystyy olla syömättä ehkä se tekee hyvää että pystyy kontrolloida edes elämässä sitä asiaa kun kaikki muut asiat menee päin helvettiä.
voi kun vois vain olla normaali tuntematta paskaa oloa siitä miltä näyttää.
mä inhoan lähteä kavereiden kanssa ulos koska ne on laihempia nätimpiä.. en pysty edes seurustella koska mä pelkään että se mies jättää mut sentakia että olen ruma..voi voi..tekis vain mieli kuolla pois jos jossain tuola vois olla onnellinen.
minä-85
Vastaukset 14
Vanhimmat
Sinulla on selvästi aika pahoja itsetunto-ongelmia, joista sun pitäsi käydä juttelemassa ihan ammatti-ihmisten kanssa. Ihan totta, olet jo sen ikäinen ettei tuollainen itseä alentava käytös kuulu enää sinulle, yleensä itsrtunto-ongelmat ovat murrosikäisten juttu. Oletko koulukiusattu? Yleensä tuollainen on ihan korjattavissa omalla asenteella. Käy juttelemassa jonkun psykologin kanssa, vaikka se tuntuisi hölmöltä mutta siitä voi olla sun elämän laadun kannalta korvaamaton apu. Ei ne asiat itsestään surkuttelemalla parane...
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_haku=Anoreksia (Laihuushäiriö)&p_artikkeli=dlk00364&p_teos=dlk ?
http://www.varputavi.com/alakarppi/kirjoituksia.php?id=66
Kuulostaa ihan samalta, mitä mun kaveri touhus monta vuotta. Minä sen ekana sain tietää että sillä oli bulimia. Onneks tajus lopettaa, oli sen verran huolissaan hampaistaan jotka todennäkösesti ois menny ihan paskaan kuntoon oksentelua jatkamalla.
Nyt ei oksenna enää koskaan, ja muutenki varmaan syö sitä mitä muutkin.
Kaikki on susta itestä kiinni, ja nuo ongelmat on sun omassa päässäs.
Mun kaverikin tajus lopettaa kun sille kaikki aikansa vakuutteli, että se on jo tarpeeks laiha eikä oo koskaan mikään läski ollukkaan. Se on vaan yli 170 pitkä ja ns "raskasluinen", ja luistaan ei pääse eroon ees laihuttamalla.
Minä ainakin syön enkä ajattele lihonko vai en. Sillon ko tekee mieli, annan vaan mennä. Pituutta on 165 ja painoa 63, farkkujen vyötärön tuumakoko 29-30 ja tyytyväinen olen.
Kuulostat aivan minulta! Elämä on kärsinyt aika paljon, kurjaa:-( Olen ihan sanaton kerrankin, olisi kiva jutella. Mulla auttoi terapia kyllä jonkin verran, jotenkin lykkäsi hommaa eteenpäin. Jouduin katsomaan asioita vielä kerran vielä yhdeltä kantilta. Häpeä on vieläkin suuri ja toivottomuus iskee päivittän, mutta päivä kerrallaan...HETKI KERRALLAAN. Olisi tosiaankin kiva jutella, meillä voisi olla paljonkin asiaa toisillemme. Ja mitä teini vuosien ongelmiin tulee, joskus...elämä on!
olis kyllä mukava vaihtaa ajatuksia eli tässä mun sähköposti osoite niin kirjoittele vaikka [email protected]
Minä en ole enää teini, mutta tunnen itseni murkkuikäiseksi näiden itsetunto-ongelmieni kanssa. Olen aina ollut suosittu, kauniiksi kehuttu tavallinen onnellinen tyttö. Mutta nyt, kun olen jo yli 20, olen todella ahdistunut ulkonäöstäni. Tuntuu että on hirveet paineet näyttää täydelliseltä.
Minulla ei ole anoreksiaa (tietääkseni), mittani ovat 166/47, ja vaikka JÄRKI sanoo että olen laiha, niin haluaisin laihtua vielä vähän... Tässä hommassa ei ole mitään järkeä, ja TIEDÄN olevani typerä jos vielä laihdutan, ja TIEDÄN että se on epäterveellistä ja vaarallistakin, mutta sillä ei ole mitään merkitystä, koska haluan olla kaunis ja laiha ja täydellinen.
Ahdistaa katsoa kaunottaria telkkarissa, koska MINÄ HALUAN OLLA SAMANLAINEN. Ja kuitenkin, minulla on maailman ihanin ja huomaavaisin poikaystävä joka rakastaa minua yli kaiken, eikä koskaan jättäisi minua vaikka lihoisin 20 kiloa.
Mistä tämmöinen voi johtua? Mitä minulle on tapahtunut? Miksi en ole enää onnellinen? Miksi minulle tulee pienimmästäkin suupalasta kamala morkkis, vaikka tiedän ettei siinä ole mitään järkeä?
Jotenkin se onkin niin outoa kun mitään ei mullekkaan oikeain ole tapahtunut koskaan, mut olen tyytynyt vain siihen että pienistä puroista on syntynyt tulva ja että olen vain hirveän herkkä...sekin on vain hyvä kun sen hyväksyy. Olen myös herkkä hoksaamaan asioita
Saa kirjoitella:[email protected]
en minäkään ole teini,mutta se sisäinen ääni mulle tuola hokee niitä samoja asioita TÄYTYY OLLA TÄYDELLINEN
Ei millään pahalla, mutta jos pyrit täydellisyyteen niin minkä takia laihdutat ja menet juuri toiseen suuntaan. Luuletko, että ihmisten mielestä olet täydellisen kun olet näivettynyt ja luuta ja nahkaa? Ehei.. Sairaan mielesi ja muiden anorektikoiden mielestä korkeintaan, mutta terveen ihmisen silmät eivät näe riutuneen ja sairaan näköisessä tyttörukassa mitään täydellistä. Kyllä se on terve mieli terveessä kropassa mikä viehättää ihmisiä, olet juuri kaunis koska olet tällähetkellä sopivan hoikka ja juuri täydellinen. EI ihmiset halua nähdä onnetonta ja surkeaa risukeppiä vaan juuri tuollaisen nuoren ja elinvoimaa säteilevän terveen ihmisen mikä sinäkin olet VIELÄ. Ja ne mitä telkkarissa näet ovat varmasti ihan samoissa mitoissa kuin sinäkin, anorektikko vaan kuvittelee kaikki muut itseään hoikemmiksi vaikka totuus on päinvastainen. Liian laiha nyt vaan näyttää sairaalta ja onnettomalta, kasvoista ja vartalosta. Naisessa pitää olla elivoimaa ja hedelmällisyyttä... Sellaista säteilyä, joka lähtee sisältä ;) Se on paljon kauniimpaa..
Niin ja lisättäköön vielä... Jos jatkat laihduttamista .. olet sitämenoa kohta 40 kiloinen, hiukseton, mustat silmän aluset omaava kalpea ilmestys. Ehkä itse jaksat ihailla peilistä kuvatustasi vaikka muut katsovat säälien. Ja voin sanoa, että siinä pisteessä viehättävyytesi on varjo vain siitä mitä kenties tällähetkellä.
Niin... itse olen entinen anorektikko tai paranemisvaiheessa ja voin kokemuksesta puhua :( Vasta nyt sen ymmärtää miten tyhmä sitä on osannutkaan olla
Niinhän se voisi olla jos olisi selkeää, tämä on elämää ja turha tulla neuvomaan:-)
Sen kun näivetyt ja lopetat ulkona liikkumisen!