Olen nähnyt jo useaan otteeseen unta, että meinaan tippua jostakin korkealta. Pudotuksena on aina tyhjää mustaa, eikä ikinä mitään konkreettista esim. maata. Lähes kaikissa unissa olen kulkenut heikkoja tai avaria rappusia pitkin ja minun on aina pidettävä kaiteesta tiukasti kiinni etten tipu. Koskaan en ole tippunut. Viime yönä näin taas tällaisen unen. Olen nähnyt näitä jo useaan otteeseen. Lisäksi viime yönä jäin unessani hissiin jumiin.
Mistä tällainen putoamisvaara mustaan tuntemattomaan kertoo? Varsinkin kun näen saman tyyppistä unta usein. Olen unessa aina hyvin ahdistunut.
Mistä tällainen putoamisvaara mustaan tuntemattomaan kertoo? Varsinkin kun näen saman tyyppistä unta usein. Olen unessa aina hyvin ahdistunut.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.