Elän viimeisiä viikkoja, sillä ensikuun lopussa on päiväni luetut. Silloin tulee vuosi tämän kaiken paskan alkamisesta. Unikeko menee untenmaille kuin prinsessa Ruusunen, herätystä ei tule olemaan.
Otetaan nyt selväksi avunannot ym. Syön lääkkeitä, vaihdan kohta puolin toisiin, Exefor tai mikä lie, käyn juttelemassa, jopa lääkärinkin luona (kerroin pienestä viiltelystäni ja kuoleman toivosta), muille en voi kertoa kauheasti tuskastani. En tunne että on toivoa unohtaa menneitä tai jotenkin pystyä elämään niiden kanssa. Aion nyt nauttia viimeisistä viikoistani, olla läheisteni kanssa ja tehdä mistä pidän. Tietenkin käyn töissä, vaikka väsyttää älyttömästi. En tunne pelkoa vaan helpotusta.
Otetaan nyt selväksi avunannot ym. Syön lääkkeitä, vaihdan kohta puolin toisiin, Exefor tai mikä lie, käyn juttelemassa, jopa lääkärinkin luona (kerroin pienestä viiltelystäni ja kuoleman toivosta), muille en voi kertoa kauheasti tuskastani. En tunne että on toivoa unohtaa menneitä tai jotenkin pystyä elämään niiden kanssa. Aion nyt nauttia viimeisistä viikoistani, olla läheisteni kanssa ja tehdä mistä pidän. Tietenkin käyn töissä, vaikka väsyttää älyttömästi. En tunne pelkoa vaan helpotusta.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Tee sitten edes läheisillesi asiat selväksi ennenkuin lähdet, muuten joku heistäkin saattaa sairastua masennukseen, kun miettii miksi teit sen..
Sulla on väärä lääkitys. Käyppä hakemassa resepti vaikkapa xanoreita tai diapamia niin on tuskaiseen oloon kunnon lääke joka auttaa. Usko pois. T. selvinnyt.
Vittumasinta mitä vois tehä, ois noin vaan häippästä. Mä en ainakaan antais sitä ikinä anteex jos joku läheinen tekis tollasen päätöksen eikä kertois siitä etukäteen. Ite voit sanoa ne asiat mitä haluat läheisillesi, mutta kuinkahan moni jää miettimään että "mitä jäi sanomatta ja tehtyä" ..ja vain sä voit siihen vaikuttaa. Eli jos todella olet noin itsekäs että hylkäät kaikki läheisesi, niin anna heille edes mahdollisuus hyvästeihin. Sinut tullaan muistamaan itsekkäänä ja säälittävänä luuserina. Ne jotka vaikeuksienkin keskellä taistelevat eivätkä luovuta, ovat elämän sankareita!! Hatun nosto heille!!
jossa useimmat ovat sinun kaltaisiasi mulkkuja, pieni itsekkyys sallittaneen.
On äärettömän itsekästä läheisen ajatella noin. Pitää toinen kärsimässä vain, jotta oma olo olisii paerempi
tosiaan MENKÄÄ KAIKKI HAKEE PAMEJA TAI XANOJA niin elämä vittu paranee niin paljo ku vaan voi,lääkehumalas kaikki on paremmin.eikös? mun mutsilla on PAHA pami riippuvuus eikä oo mitää hienoa katseltavaa....
Masensi kaikki,söin sipralexia ja sitä enen seroniliä..nuo taas sotki sukupouolielämänj a teki tokkuraiseksi..avovaimon kanssa meni huonosti...lapsia olis eron jälkeen pitänyt hakea kerran kuussa ...töissä tökki.Sitten tein päätöksen ja hain kaks kolmenvartin pulloo kossua ja yhtenä päivänä vaan sit join toisen kossun kokonaan...söin kaikki sipralexit ja lisäksi loput beta-salpaajat.Avovaimo tuli töistä ja löysi minut sohvasta...kuolema ei ollut tullut ja ensimmäinen tunne herättyäni oli pettymys ja HÄPEÄ.
Nyt urheilen ja en polta enää....hikoilu ja rasitus..nyt olen oikeasti iloinen ..ja sitä ei ole tapahtunut vuosiin tätä ennen.
SIIS,kannatta kokeilla aivan jotain muuta kuin lääkkeitä.Jos poltat,lopeta viikoksi ja vaikka fillaroi joka päivä 10-20 km..ja syö kunnolla..vertaa sitten olotilaasi aikaisempaan ja mieti mitä jatkossa...kannatta kokeilla koska eihän sinulla mitään kiirettä kuolemaan ole.
Hei eipä tuohon mitään voi sanoa oma on päätöksesi jos aiot elämäsi lopettaa.Mutta olen samaa mieltä siitä että tee läheisellesi selväksi asiat,ettei heille jää syyllinen olo.
Minulla tuli toukikuussa tätä helvettiä täyteen ja ajattelin et nyt riitää.
Mutta kannatti katsoa raha asiat pikkuhiljaa järjestyy,kestää tosin kauan.Sain vähäsen töitä ja arvostusta että minusta on vielä johonkin.Pojat kasvaa ja pärjäävät hyvin.
Elämä ei ole helpoksi tarkoitettu mutta on se sen arvoista.
Ei meitä kiinnosta luuserit jotka karkaa paikalta kun on vaikeuksia.
Meitä kiinnistaa ne jotka jäävät selvittelemään asioita eivätkä jätä sitä hommaa perheelleen.
Ja tää ei ollut säälipuhetta jos sitä täältä odotit, vituttaa tollaset luuserit.
On noita omastakin perheestä, en sure, vaan halveksin.
Et taida tietää sanan "vaikeudet" merkitystä.
Sinulta löytyi siis perhe, ja ketjun aloittajakin kävi töissä, ei kuulosta kovin vakavilta teidän vaikeudet.
kirjoittajan teksti oli jonkinlainen avunhuuto, että jotakin neuvoja sais, mutta tuollainen luuseriksi solvaaminen ei myöskään ole sopivaa, ethän voi tietää miten mustalta maailma näyttää alkuperäisen kirjoittajan silmin ja oikeus on tänne myös kirjoittaa mitä mielessä liikkuu ja kyllä jotain kannustavampaa tai omakohtaisia selvitymistarinoita vois ihmiset lähettää, eikä tuollaista herjan heittoa. kun ihminen on umpikujassa ja tekee itsemurhan, eihän silloin ole normaalissa mielentasapainossa, siinä ei tule jälkeenjäävien kärsimykset mieleenkään vaan teon tekijä on niin epätoivoinen et koko ulkomaailma jää unholaan! Näin olen omakohtaisesti itsaria miettiessä huomannut, toivon alkuperäiselle kirjoittajalle mielenmuutosta ja jaksamista, niin me monet muutkin sinnitellään elämässä!
..sä tuut sanoon ettei kuulosta vakavilta meidän vaikeudet, mistä sä päättelet sen?
Voisin kertoa sulle sellasia kauhujuttuja elämästäni ettet uskois ja siitä miten mä oon vaikeesta ja parantumattomasta sairaudestani huolimatta vielä elossa.
Niistä sä et tiedä mitään joten sun on turha mua arvostella.
Mä pyristelen päivän kerrallaan kivun ja masennuksen kourissa, mutta itsaria en tee, niitä on suvussa ja PERHEESSÄ jo riitävästi.
Nykyään kun joku uhkailee itsarilla, tarjoudun ostamaan köyttä. Puhumiset ei näille tyypeille auta, ovat sitten tosissaan tai vielä pahempaa, hakevat huomiota.
Kun näitä tapauksia on lähipiireissä liikaa, asenne muuttuu, päänsilittelyvaihe on OHI, mutta siitähän sä et taida tietää yhtään mitään.
et pääse päättämään ihmisten elämistä vaan he tekevät sen itse, oli valinta sitten mikä hyvänsä.
Itsekästä vaatia ihmistä elämään sen takia että sinulla olisi parempi olo.
Et halua että sinua arvostellaan mutta arvostelet toisten valintoja.
..tarjoudun ostamaan köyttä.
sitten pullo kossua ja kaikista vahvinta särkylääkettä. En kyllä halua kuolla niska poikenneena, hyi hitto. Kuulen jo mielessäni naksaus-äänet. Se taitaa olla enemmänkin miesten "uloskäynti".
Ymmärrän sun tuntemukset täysin.Itselläni on ollut voimakas halu kuolla,kaikki on ollu vaan mustaa.Täällä vielä olen edelleen räpistelemässä, vaikkei elämä ihanaa olekkaan.
Tuli sellanen olo,että haluisin ottaa sut siipieni suojaan,halata ja välittää.Sanojakaan ei välttämättä tarvita.
Muillekin. En kyllä sitä kerjää, haluan vain ilmaista mitä tunnen, kun en muille erityisesti voi. Tottakai olen ajatellut läheisiäni, miten itsemurhani vaikuttaisi heihin, sillä tiedän miltä äidin itsariyritys tuntui. Päiväkirjani kertokoon heille totuuden ja anteeksipyyntöni. Miten muka pystyy elämään kun ahdistaa suunnattomasti, en ole vahva ihminen, joskus niin luulin. Käteni on ihan mustelmilla ja pienillä haavoilla hakkaamisesta seinään ja viltelystä. En kestä, mitä sisälläni tunnen. En edes tiedä, miksi ryhdyin syömään lääkkeitä, inhosin sitä ajatusta enkä usko niihin. Epätoivoinen, sen takia olen tässä tilassa, kait. Mutta tänään on erittäin ihana sää, jädelle ja kattomaan mitä Helsinki-päivä tarjoaa. Iloista päivää kaikille! :)
Kuulostat loppujen lopuksi vahvalta ihmiseltä. Uskon että olet päätöksesi tehnyt ja sinua on vaikea siitä pois käännyttää. Aika usein tuo ratkaisu houkuttelee itseänikin, mutta en ole vielä saanut kerättyä riittävästi voimia lopulliseen päätökseen. Hyvää Matkaa! Toivottavasti rajan toisella puolen asiat ovat paremmin, tai edes ikuinen uni.
Sulla siis kuitenkin on läheisiä ihmisiä? Kerro ihmeessä heille sun tilanteesta. Mulla on liiankin ikävä esimerkki siitä, miten vaikeaa lähellä olevan ihmisen hätää on nähdä. Aikanani mä luulin olevani hyvinkin läheinen veljeni kanssa, mutta enpä vaan huomannut mitä oli tapahtumassa. Veljeni hirtti itsensä eräänä kesäkuun aamuna. Tapahtumasta on aikaa, mutta vieläkin syyllistän itseäni siitä, etten tajunnut asioiden olevan niin huonosti. Toivon todella, että hän olisi kertonut olevansa niin huonossa jamassa. Olis ainakin voitu yhdessä yrittää selvitä! Kerro sun läheisille ja anna heidän auttaa! Jos sun tuskas on suuri, sitä se on myös sun läheisilläs kun he huomaavat, etteivät voi enää auttaa, kun on liian myöhäistä.
En vain voi tehdä sitä, liian henk.koht. kertoa joillekin läheisilleni ja kukaan ei käsittäisi, mitä minä todella tunnen. Olen jotain kertonut, kavereille enemmän, mutta syvimmät mietteet jäävät aina sisääni. Ei ole muuta onnellista vaihtoehtoa, pitkä sairasloma ei olisi erityisen terveellistä.
...kertoisit. Mä en keksi mitään sellaista asiaa, mitä en olisi ollut valmis veljeltäni kuulemaan. Kunpa hän vain olisikin kertonut. Älä aliarvioi sun läheisiäs. Voisit jopa yllättyä!
On asioita, joista on todella vaikea puhua kenellekään, eikä kaikesta tarvitse puhuakaan. Mutta mä sanon sulle vieläkin: kerro sun läheisille se mitä sä pystyt kertomaan. Mitä sä häviät siinä, että kerrot, jos olet päätöksesi jo tehnyt? Ainakin he tietäisivät missä mennään, ja sä saattaisit huomata, että ehkä kannattaakin miettiä vielä.
On ihmisiä, jotka yrittävät kantaa kaikki murheensa yksin, mutta onko se todella tarpeen? Miks me kaikki täällä tallataan? Mun mielestä vaikka siks, et voitais olla avuksi jollekin.
Toki ajatukset, kokemukset ja tunteet ovat aina subjektiivisia, eihän toisen aivoilla voi ajatella, mutta ei se sulje pois mahdollista myötäelämistä, empatiaa, kuuntelemista jne.
Mitäs jos yrittäisit antaa auringon lämmittää ja tuoda ripauksen hyvää oloa, myös sun mieleen... edes ripauksen.