työ opettaa

Vaikuttaa ihan sellaiselta että ihmiset jotka työttömänä ovat ottavat vaan rahat kelalta ja eivät tee mitään sen eteen. Kyllä noi jotka ovat valmiita kela 8 ekee tekemään töitä ovat ahkeria ja kunnon työntekijöitä. Toisin kuin ne jotka laiskuuttaan eivät hae minkäänlaista työtä perustellen muka sen kun ei makseta tarpeeksi. Eihän semmoiselle maksetakaan kunnolla joka ei ota vastaan työtä ja näin ollen kokemusta alalta. Jotkut vaan katsovat työkokemuksen karttumisen orjatyönä eivätkä hoksaa siinä sivussa että opinnoista saama tietous alkaa vanhenemaan ja ei ole kokemusta. Niin miten siinä töihin pääsee sen jälkeen kun ei kokemusta alalta löydy.Eiköhän kaikki työharjoittelu paikat jotka olussa antaa tälläisen mahdollisuuden ole parempi kuin ei mitään. Pystyypä ansioluetteloon laittamaan että ei oo kelasta vaan rahoja ollut nostamassa. Jäähä siitä työnantajillekin toisenlainen kuva työntekijästä. Itse en ainakaan palkkaisi sellaista työntekijää joka katsoo vaan palkkaa eikä ole valmis ottamaan työtä ammattitaidon ylläpitämiseksi. Laiskureita sellaiset ovat. Minun mielestäni kaikki jotka työttömänä ovat pitäisi laittaa siivoamaan vaikka katuja tai tekemään jotain rahan eteen. Ei tämä vetele että sallitaan laiskuus ja tekemättömyys.
5616
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Taidat olla aika vähätöinen ihminen, kun ei se työn-
teko ainakaan sinua ole viisastuttanut.
Kaikki asiat ei ole aina niin yksinkertaisia. Ihmi-
set on.

Äänestä
  • Eikös se paremminkin ole näin että ihmiset ovat hankalia ja asiat ovat yksinkertaisia. Ainakaan en ole elämän aikana törmännyt yksinkertaiseen. Ihmisethän kaikki asiat tekee vaikeaksi kun ne voisivat olla yksinkertaisia. Ei se työmäärä aivotoimintaa kehitä vaan niiden käyttö lienet samaa mieltä. Työttömänä aivoja ei liiemmin tarvi rasittaa. =D

    Äänestä

pienisielu...

Äänestä

Työntekijän palkkaus maksaa jo sen verran, ettei kuulemma kannata palkata uutta duunaria. Sen verran monet kummiskin arvostaa itteensä, ettei ihan millä tahansa paska palkalla kehtaa duunailla.

Äänestä

..työttömänä kuulin kivasta työpaikasta. Olikin kiva 4 kk. Hyvä meininki työpaikalla. Tuli uusia työttömiä työllisyystuella. Istuivat vaan ja ihmettilivät mun työintoa. Olin liian ahkera.. Alkoi kiusaus! Sanoin itseni irti. Nyt tappelen oikeuksistani, enkä anna periksi, tiedän voittavani. Olen 55, parhaassa työinnossa, olin saamassa oppia omiin ideoihini, he ei ehkä..Vit.....si... millasta on työelämä tukipalkkalaisena.... ennen työllisyystuella...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


laiskuus tyhmentää kirjoitti:

Vaikuttaa ihan sellaiselta että ihmiset jotka työttömänä ovat ottavat vaan rahat kelalta ja eivät tee mitään sen eteen. Kyllä noi jotka ovat valmiita kela 8 ekee tekemään töitä ovat ahkeria ja kunnon työntekijöitä. Toisin kuin ne jotka laiskuuttaan eivät hae minkäänlaista työtä perustellen muka sen kun ei makseta tarpeeksi. Eihän semmoiselle maksetakaan kunnolla joka ei ota vastaan työtä ja näin ollen kokemusta alalta. Jotkut vaan katsovat työkokemuksen karttumisen orjatyönä eivätkä hoksaa siinä sivussa että opinnoista saama tietous alkaa vanhenemaan ja ei ole kokemusta. Niin miten siinä töihin pääsee sen jälkeen kun ei kokemusta alalta löydy.Eiköhän kaikki työharjoittelu paikat jotka olussa antaa tälläisen mahdollisuuden ole parempi kuin ei mitään. Pystyypä ansioluetteloon laittamaan että ei oo kelasta vaan rahoja ollut nostamassa. Jäähä siitä työnantajillekin toisenlainen kuva työntekijästä. Itse en ainakaan palkkaisi sellaista työntekijää joka katsoo vaan palkkaa eikä ole valmis ottamaan työtä ammattitaidon ylläpitämiseksi. Laiskureita sellaiset ovat. Minun mielestäni kaikki jotka työttömänä ovat pitäisi laittaa siivoamaan vaikka katuja tai tekemään jotain rahan eteen. Ei tämä vetele että sallitaan laiskuus ja tekemättömyys.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu