Sorma

Tuossa joku alempana mainitsi eläinten kanssa kommunikaation niin oletko sitten siihen enemmänkin perehtynyt? Myös vastasit minun Bosco-kanin parantamispyyntöön ja se pisti miettimään. Kunpa olisin aikaisemmin tajunnut kysyä apua niin oltaisiin tajuttu että ehkä se nukutuspiikki olisi ollut paras antaa. Mutta kun ei näistä tiedä. Karmea ajatus kun oli myös se että piikki annetaan vaikka mahdollisuus olisi vielä selvitä sillä Boscolla oli aina keväisin näitä vatsaongelmia joista aina kuitenkin hyvin selvisi. Boscon menettämisestä ollaan just ja just alettu palailla normaaliin elämään vaikka olohuone onkin nyt tyhjä ja kaipaus on todella suuri. Sitä vaan miettii että missä Bosco on nyt.

Haluaisinkin kysyä että pystyykö myös eläimiin ottamaan yhteyttä kun ovat kuolleet? Tiedätkö ehkä että he myös syntyvät uudestaan (olen kuullut että eivät kuitenkaan voi ihmisiksi syntyä), niin kuin joku minulle vastasi että Bosco syntyisi uudestaan joko haukkana tai jopa kotkana. Se olisikin ihana ajatus, mutta kun toisaalta toivoo että Bosco olisi meidän kanssa hengessä mukana, niin ei kai kummatkin voi olla mahdollista yhtäaikaa?

Minulle on selvännäkijät/meediot sanonut että eläinten henget pyörivät ympärilläni jostain syystä. No, pidän eläimistä tosi paljon enkä pystyisi satuttamaan edes pienintä kirppua, mutta myös unissani käy paljon eläimiä joita en ole edes ikinä nähnyt. Niin pystyisitkö sanomaan tähän mitään ja pitäisikö minun tehdä jotain asian eteen?

Kiitos jos vastaat!
4138
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

En ole mitenkään perehtynyt aiheeseen.Tiedän vain siitä mitä olen kokenut ja miten tunnen asioiden olevan.jollaintapaa en usko edes ihmisten jälleensyntymiseen ihan sellaisenaan,tai kaikkien elollisten kohdalla.siis, minulle ei ole olemassa mitään tiettyä on/ei ole juttua.en mieti näitä asioita sen kummemmin,ne ovat minulle monimuotoisia, mutta luonnollisia. vähän vaikea selittää toiselle tätä.
Uskon myöskin,että eläimillä on sielu, joka ei kuole ruumiin kuoltua.

En saa viestejä enempää poismenneiltä ihmisiltä, kuin eläimiltäkään.Kuitenkin monta eläinystävää menettäneenä tiedän, miltä sinusta tuntuu nyt.
Kuitenkin ainoastaan yhden kerran minulla on kokemus rakkaan eläimen "tapaamisesta" sen kuoleman jälkeen. Tämä tapaus sai minut vakuuttuneeksi, että eläimet jatkavat myöskin oloaan paikassa, jossa niillä on hyvä olla.
En osaa sanoa, mitä rakkaalle kanillenne kuuluu nyt.en osaa myöskään sanoa syntyykö se uudestaan ja miksikä, koska en tosiaan tiedä.
minun ajatusmaailmani mukaan sillä on kaikki hyvin.en myös itse usko, että eläimet syntyvät tänne uudelleen, mutta uskon, että ne vielä jonkinaikaa kuolemansa jälkeen ovat keskuudessamme. lisäksi uskon jälleen näkemiseen, myös eläinten osalta.

Tästä ei ollut sinulle apua kysymykseesi, mutta meillä jokaisella on jonkinlainen käsitys kuolemanjälkeisistä asioista.
Ja tämä oli minun.

Äänestä

Anteeksi, kun tungen tähän, mutta tuosta eläinkommunikoinnista tiedän vähäsen. On olemassa henkilöitä, jotka keskustelevat eläinten kanssa. Heitä on jopa Suomessa. Etsi lisää tietoa googlella sanoilla eläinkommunikointi, animal communicator, animal talk :)

Äänestä

teille molemmille! Koitan ottaa asiasta enemmän selvää.

Äänestä
  • juu,eli minä niiden kanssa jonkun verran juttelen tai paremmin sanoisin niin että saan joihinkin eläimiin hyvän yhteyden ja keskinäisen ymmärryksen.ihan amatööri siinä olen ja en aina tahdo uskoa itsekkään että pystyn siihen.
    useimpiin eläimiin en tunne sellaista yhteyttä.hevoset ovat mulle helpoimpia ja sitten satunnaiset luonnon eläimet,koirat jopa lampaat..
    kyse ei todella ole siitä että pystyisin ihmeisiin minkä vain eläimen kanssa.
    harjoittelen enimmäkseen vasta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Eläinasiaa kirjoitti:

Tuossa joku alempana mainitsi eläinten kanssa kommunikaation niin oletko sitten siihen enemmänkin perehtynyt? Myös vastasit minun Bosco-kanin parantamispyyntöön ja se pisti miettimään. Kunpa olisin aikaisemmin tajunnut kysyä apua niin oltaisiin tajuttu että ehkä se nukutuspiikki olisi ollut paras antaa. Mutta kun ei näistä tiedä. Karmea ajatus kun oli myös se että piikki annetaan vaikka mahdollisuus olisi vielä selvitä sillä Boscolla oli aina keväisin näitä vatsaongelmia joista aina kuitenkin hyvin selvisi. Boscon menettämisestä ollaan just ja just alettu palailla normaaliin elämään vaikka olohuone onkin nyt tyhjä ja kaipaus on todella suuri. Sitä vaan miettii että missä Bosco on nyt.

Haluaisinkin kysyä että pystyykö myös eläimiin ottamaan yhteyttä kun ovat kuolleet? Tiedätkö ehkä että he myös syntyvät uudestaan (olen kuullut että eivät kuitenkaan voi ihmisiksi syntyä), niin kuin joku minulle vastasi että Bosco syntyisi uudestaan joko haukkana tai jopa kotkana. Se olisikin ihana ajatus, mutta kun toisaalta toivoo että Bosco olisi meidän kanssa hengessä mukana, niin ei kai kummatkin voi olla mahdollista yhtäaikaa?

Minulle on selvännäkijät/meediot sanonut että eläinten henget pyörivät ympärilläni jostain syystä. No, pidän eläimistä tosi paljon enkä pystyisi satuttamaan edes pienintä kirppua, mutta myös unissani käy paljon eläimiä joita en ole edes ikinä nähnyt. Niin pystyisitkö sanomaan tähän mitään ja pitäisikö minun tehdä jotain asian eteen?

Kiitos jos vastaat!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu