Heissan:-)

Päivä alkanut mukavasti:-)
Olen pitkästä aikaa iloisella tuulella ja haluan jakaa teidän kanssa tämän tunteen.
Raittiutta nyt 1 kk ja 8 pv, enkä eilen ottanut sitä saunasiideriäkään kun tuli vaan sellanen äklö ja inhotus niitä kaloreita kohtaan ja laskin mitä täytyy kuntoilla että sekin määrä lähtee..huh, huh. Raitista päivää kaikille tipattomille ja mukavaa kesän alkua myös muille!
4574
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

sullekin, itsellä menossa 15 viikko selvänä eikä viinanhimoa enää lainkaan. Ei ne kalorit, mutta se hirvittävä dagen efter ei jaksa enää kiinnostaa. Entisellä viikonloppudeekulla on nykyään parempaakin tekemistä kuin olla sekaisin lauantait ja sunnuntait.

Hyvät voinnit!

Äänestä

Tuohan on tosi hyvä saavutus.

Minulle taas tapahtui niin törkeä juttu eilen illalla, että aloin ottaa siideriä. Kyse oli synttärikukista ja muistamisesta, jonka vuoksi soitin eräälle työkaverille. Yleensä en työajan ulkopuolella edes soita kellekään.

- Paskasanko kaadettiin niskaani eräästä työtä koskevasta asiasta ja hermostuin totaalisesti. Sen siitä saa, kun parhaansa yrittää, huoh!
Menipä koko ilta pilalle ja lisäksi tänä aamuna oli niin hirveä päänsärky ettei paremmasta väliä...

Äänestä
  • ..välillä repsahdus tuon ukon kittaamisen takia.
    Joo, kiloja on karissut ja nyt tuijotan hullun lailla kaloreita jopa sokerittomassa siiderissä hemmetinmoinen määrä ( 0.5 l). Eilen illalla kävelin 5 km ja hyvää teki:-)
    Pelkään vaan että joku vastoinkäyminen saa siiderihimot liikkeelle mutta nyt kun olen tästäkin lyhyestä saavutuksesta ylpeä en mielellään lankeaisi:-((
    Mutta ei koskaan saa sanoa ei koskaan..vai mitä?
    Kerroin täällä että muutaman saunasiiderin olen huitaissut naamaan niin kamala ryöppy saarnaa tuli naamalle. Kai sitä joskus voi parit siiderit ottaa, sitten kun siltä tuntuu:-)

    Äänestä

  • Bimbsa kirjoitti:

    ..välillä repsahdus tuon ukon kittaamisen takia.
    Joo, kiloja on karissut ja nyt tuijotan hullun lailla kaloreita jopa sokerittomassa siiderissä hemmetinmoinen määrä ( 0.5 l). Eilen illalla kävelin 5 km ja hyvää teki:-)
    Pelkään vaan että joku vastoinkäyminen saa siiderihimot liikkeelle mutta nyt kun olen tästäkin lyhyestä saavutuksesta ylpeä en mielellään lankeaisi:-((
    Mutta ei koskaan saa sanoa ei koskaan..vai mitä?
    Kerroin täällä että muutaman saunasiiderin olen huitaissut naamaan niin kamala ryöppy saarnaa tuli naamalle. Kai sitä joskus voi parit siiderit ottaa, sitten kun siltä tuntuu:-)

    #Kerroin täällä että muutaman saunasiiderin olen huitaissut naamaan niin kamala ryöppy saarnaa tuli naamalle. Kai sitä joskus voi parit siiderit ottaa, sitten kun siltä tuntuu:-)#

    Joo, mikä ettei. On vain niin että saunasiidereitä ottava ei ole raitis ja silloin et sinäkään ole raitis, eikö niin?
    Luulen, ei täällä kukaan sinulle saarnaa, kokemuksistaan vaan varoittelevat.
    Vai meinaatkos että olet "vain vähän raitis"?
    Ja inan vaan pikkasen alkoholistikin, et "oikeasti" alkoholisti?

    Omaapahan elämääsi elät ja teet niinkuin teet. Sanoimmepa me muut mitä tahansa, saarnanahan niitä pidät....

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Bimbsa kirjoitti:

Päivä alkanut mukavasti:-)
Olen pitkästä aikaa iloisella tuulella ja haluan jakaa teidän kanssa tämän tunteen.
Raittiutta nyt 1 kk ja 8 pv, enkä eilen ottanut sitä saunasiideriäkään kun tuli vaan sellanen äklö ja inhotus niitä kaloreita kohtaan ja laskin mitä täytyy kuntoilla että sekin määrä lähtee..huh, huh. Raitista päivää kaikille tipattomille ja mukavaa kesän alkua myös muille!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu